Jenni Miettunen

Meren kronologia
112 sivua
Kulttuurivihkot 2024
ISBN 9789524110396
Olen runoudentutkimukseen ja ekokritiikkiin erikoistunut filosofian tohtori ja kirjallisuudentutkija Helsingin yliopistosta. Kriitikkona olen kiinnostunut erityisesti ihmisen luontosuhdetta, ympäristö- ja eläinaiheita käsittelevästä runoudesta sekä yhteiskunnallisiin teemoihin nivoutuvasta lyriikasta. Suhtaudun kuitenkin innolla runouden lajiin ylipäätään ja syvennyn uteliaisuudella kaikenlaisiin runoteoksiin.

Vesikuvasto on suomalaisessa nykyrunoudessa paljon esillä ja kytkeytyy yhä useammin ihmisen kriisiytyneeseen ympäristösuhteeseen ja ekokatastrofin problematiikkaan. Myös Jenni Miettusen kolmannessa runoteoksessa, Meren kronologiassa, vesi vyöryy säkeisiin, mutta kantaaottavan ympäristölyriikan sijaan teos rakentuu pyörteilevistä, havainnoivista ja pohdiskelevista runoista, jotka ylistävät meren mittaamatonta mahtia sekä pureutuvat moniin ihmiselämän ydinilmiöihin, kuten muistamiseen, aikaan, minuuteen ja kohtaamisen kerroksiin. 

Miettusen teos haroo sisällöllisesti moniaalle, mikä tuo kirjaan myös hajanaisuuden ja keskeneräisyyden tuntua. Parhaimmillaan runot ovat teoksen ensimmäisessä osassa, joka kielentää kuulaasti meren pitelemätöntä voimaa. Meri näyttäytyy runoissa alkukotina, joka antaa olemiselle ääriviivat ja tyhjentää ihmisen turhista määreistään: ”Merestä olet sinä tullut. // Ehkä mitään pelättävää ei ole.” Vaikka Miettusen teos ei edusta kriittistä ympäristörunoutta, kirja haastaa viitteellisesti ihmiskeskeisyyttä, sillä se asettaa etualalle luonnonvoiman, jolle alisteisena ihminen kuvataan.

Teoksen lupaavasta alusta huolimatta viiteen osastoon jakautuvan kokonaisuuden taso vaihtelee. Runot kurottelevat kohti olemisen suuria kysymyksiä mutta uhkaavat välillä jäädä sanahelinäksi, joka häilyy oivaltavuuden ja pseudofilosofisuuden rajamailla: ”liike sekoittaa syyt ja seuraukset, joten ei sen niin väliä kai / ja kun kyse on liikkeestä, jos tarkastellaan vain sitä, / se muodostuu vain ja ainoastaan yksityiskohdista, / jotka mieli yhdistää”. Toisaalta runoissa tuikahtelee myös aidon ilahduttavaa kielellistä nokkeluutta ja leikillisyyttä. Erityisen hyvin tämä näkyy ilmaisullisesti monipuolisen teoksen kolmannen osaston tiiviissä ja aforistisissa runoissa: ”kun korpeaa, on mentävä korpeen.”

Vaikka teoksessa on ajoittaista tyhjäkäyntiä, runoissa virtaa ja läikehtii kirkkautta, joka tuo sykähdyttävimmillään mieleen aaltojen hurmaavan ja epäsymmetrisen liikkeen. 

Meren kronologiassa ihmisen oleminen lomittuu luonnon kaikkeuteen, jota sanoittavia runoja ei voi olla ajassamme liikaa.

Olen runoudentutkimukseen ja ekokritiikkiin erikoistunut filosofian tohtori ja kirjallisuudentutkija Helsingin yliopistosta. Kriitikkona olen kiinnostunut erityisesti ihmisen luontosuhdetta, ympäristö- ja eläinaiheita käsittelevästä runoudesta sekä yhteiskunnallisiin teemoihin nivoutuvasta lyriikasta. Suhtaudun kuitenkin innolla runouden lajiin ylipäätään ja syvennyn uteliaisuudella kaikenlaisiin runoteoksiin.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmiHelmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarviRunsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliittiMonoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppiKaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimijaToimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertojaKertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän on pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsäIkimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatuKävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.