Olen informaatikko, kriitikko ja esseisti Helsingistä. Runoudessa minua kiinnostavat niin ruumiillisuus kuin ympäristö, ihmisten väliset suhteet kuin luonnonilmiötkin. Ajatuksella tehdyt kokeilut innostavat aina. Proosan ja runon rajoilla tapahtuvilla asioilla ja genrehybrideillä – kuten esseemäisiä elementtejä sisältävillä runoteoksilla – on sydämessäni erityinen paikka.

Monipuolinen kirjallisen kentän toimija Karri Kokko kirjoittaa uudessa runokokoelmassaan sanasta. Siis kirjoittamisesta – siltä se aluksi vaikuttaa. Teos alkaa puhuttelulla kuin kirje: “Hyvä ikävä, / näytä minulle askeleesi”. Tunnistan kirjoittamiselle olennaisen tapahtuman runossa, jossa jokin hiljaa “kuuntelee / ja koskee muistia”. Kirjoittajan onnen välineet ovat “kirja, kynä, puhelin ja vihko.” Esineiden lisäksi esiin astuvat ruumiillisuus ja ympäristön elämä: “Hengitän ja lintu lentää, / teksti on vaiti”. Runot ovat hyvin tiiviitä, aluksi niiden rakenne on säännönmukainen: kaksi säettä, väli, kaksi säettä. Ensimmäisessä osiossa useimmilla kirjan sivuilla on kaksi runoa, myöhemmin tekstien laajuus hieman kasvaa.

Toista tavoitellaan kuin irronnutta puoliskoa: “Hän on täällä, / minä olen siellä”. Kun Kokko kirjoittaa musteesta paperilla “rakkautta merkitsemässä”, mieleen tulee juuri lukemani Anne Carsonin esseeteos Eros, katkeransuloinen, jossa Carson kirjoittaa eroksen moninaisesta ilmenemisestä teksteissä, kirjaimissa, sanojen rajoissa. Muste voi kirjata rakkauden muistiin – tai olla rakkautta itsessään tarttuessaan paperiin. Kokon runoissa sinän puhuttelu virittää lukijan mielen kysymyksille: kuka, kenelle? Kuten monesti on sanottu, kirjoitus on puhetta poissaolevalle. Ehkä runojen puhuja onkin kahdentunut, ja lasipeilin äärellä tapahtuu puoliskojen kohtaaminen: “sama tämä, sama tuo”. Kokoelman edetessä rakkauden sanoja tulee yhä enemmän. Lopulta ihmistä ajaa pimeässä sijaitseva sydän; tunne on takki, jonka voi riisua. 

Todellisuuden nyrjähdyksiä voi tekstissä tapahtua niin, että puut ovat vuoria ja vuoret puita. Voiko lintu sekä lentää että olla lentämättä, jos se on kirjoittajan katseen ulkopuolella? Sanat eivät ole täydellisiä, niissä on “tahra, tasku, repeämä”. Kirjat ovat jotain, mihin ihmiset tarttuvat “huumaantuneena, kokemusharsonsa läpi”. Kokemukseni läpi minäkin luen tätä kirjaa, kirjoitan siitä. Asioita voi katsoa myös väärinpäin: puhuja havaitsee, että “lintu nurin käännettynäkin on lintu”. Sanat muodostuvat kirjaimista, jotka ovat koneistoja toisiaan vasten – pysyvää on liike. 

Ajallakin on tärkeä rooli, käsitys siitä elää ja laajenee. Aika on virtaava mutta samalla kivi, sitä pitkin voi kulkea ja se voi mennä edeltä tai seurata. Se tulkitsee avaruutta toisen kanssa, todellisessa paikassa. 

Sana sanasta on minimalismissaan hiottu, sanat koeteltuja ja tarkoin valikoituja kuten temaattisesti on sopivaa. Välillä sanat leikkivät äänteillään ja loppusoinnussakin käväistään. Kokon runot sysäävät ajatuksia liikkeelle, sallivat jatkaa kirjoittamista ympärillään värisevään ilmaan. Synnyttääkö kirjoitus tunteen vai tunne kirjoituksen? Miten kirjoittuu esiin sydän tai sielu? Minkälainen siirtymä tapahtuu, kun nostaa katseensa sanoista ja astuu muuhun elämään?

Olen informaatikko, kriitikko ja esseisti Helsingistä. Runoudessa minua kiinnostavat niin ruumiillisuus kuin ympäristö, ihmisten väliset suhteet kuin luonnonilmiötkin. Ajatuksella tehdyt kokeilut innostavat aina. Proosan ja runon rajoilla tapahtuvilla asioilla ja genrehybrideillä – kuten esseemäisiä elementtejä sisältävillä runoteoksilla – on sydämessäni erityinen paikka.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmi?Helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarvi?Runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliitti?Monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppi?Kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimija?Toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertoja?Kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsä?Ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatu?Kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!?HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...?HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.
Suodattimen selitykset
  • helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
  • runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
  • monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
  • kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
  • toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
  • kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
  • ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
  • kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
  • haha! -kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
  • hmm…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.