Henri Hirvenoja

Venus ja Jupiter

Lapsuuden ja nuoruuden runot 1975-1995
171 sivua
Basam Books 2022
ISBN 9789523793286
Olen runoudentutkimukseen ja ekokritiikkiin erikoistunut kotimaisen kirjallisuuden tohtorikoulutettava Helsingin yliopistosta. Olen aiemmin kirjoittanut runouskritiikkejä Nuoreen Voimaan ja tietokirjakritiikkejä Bibliophilokseen ja Joutseneen. Kriitikkona olen kiinnostunut erityisesti ihmisen luontosuhdetta, ympäristö- ja eläinaiheita käsittelevästä runoudesta sekä yhteiskunnallisiin teemoihin nivoutuvasta lyriikasta. Suhtaudun kuitenkin innolla runouden lajiin ylipäätään ja syvennyn uteliaisuudella kaikenlaisiin runoteoksiin.

Henri Hirvenojan kuudes runokokoelma Venus ja Jupiter. Lapsuuden ja nuoruuden runot 1975−1995 on sydämeen menevää luettavaa. Runoilija on koonnut teokseen lapsuutensa ja nuoruutensa runoja alkuperäisessä kieliasussaan, mikä osoittautuu valloittavaksi konseptiksi. Tekstit hellyttävät, hurmaavat, naurattavat ja koskettavat sekä siivittävät pohtimaan, miten mieli ja kieli muuttuvat lapsuudesta aikuisuuteen siirryttäessä.

1970-luvun lapsuuden runoja hallitsee luonnon moninainen elämä, jota havainnoidaan ja kuvitellaan riemastuttavan vapaasti. Nuori Hirvenoja on ollut aikansa hermoilla, sillä suomalaisessa runoudessa vaikutti 1970-luvulla laajemminkin vihreä buumi. Tunnelmoivien säkeiden äärellä saattaa välillä melkein luulla lukevansa Risto Rasaa, joskin elämää puolustava eetos kasvaa näissä luontorunoissa suorasanaisemmaksi kuin Rasalla: ”Et saa ampua eläimiä. / Älä ammu lintuja.” Välillä luontoa rakastavan puhujan ääni on kuin syväekologisen erakon, jonka sanoissa kaikuva syvyys voisi olla peräisin huomattavasti vanhemman ihmisen sielunmaisemasta: ”Ei minulla ole ystäviä. / Eläimet, linnut ja luonto ovat ystäviäni. // Ja tuulen kanssa voin jutella. / Se kulkee etelään asti.”

Kirjoittajan varttuessa aiheet moninaistuvat ja elämää pienensuurine hetkineen tarkastellaan ja puntaroidaan monelta kantilta. Mukaan mahtuu esimerkiksi metalyyristä pohdintaa luomisvoiman oikullisuudesta, ja myös ajattelun olemusta yritetään tavoittaa. Vähäeleinen huumori tuikahtelee mukana arjen huomioissa: ”Opettajan kaulukset olivat / kuin harakanpojan siivet. // Eikä hän osannut lentää / kuin aikamuotojen välillä.”

Vaikka lapsen ja nuoren kokemusmaailma näkyy runojen kuvastossa, ilmaisu on paikoin hämmentävänkin kypsää, omaleimaista ja varmaa. Teini-iän kynnyksellä kirjoitetuista runoista moni voisi hyvin olla peräisin vankasti täysi-ikäisen ihmisen huolitellusta ja editoidusta runokokoelmasta. Hirvenojan tekstien perusteella kirjoittamisen ydin piileekin jossakin aivan muualla kuin pitkässä elämänkokemuksessa. Välillä runojen poeettiset maailmat ovat toki kaukana korkeakirjallisesta ja hilpeän teinihöyryisiä: ”Olen jänis. Peruskoulun rutossa, / jossa tyhmyyden harmonia virittelee / heviä ja humppaa.”

Kirjan lopussa teini-ikäkin on jäänyt taakse ja ollaan työharjoittelussa, jossa puhuja puhisee turhautuneisuutta työelämän epäolennaisuuksien äärellä. Luonnon ihmettelystä on kuljettu aikuisuuden virstanpylvääseen, joka ei kirvoita samanlaista ihastusta kuin metsässä laulava kuhankeittäjä.

Kulttuurillemme on leimallista lapsuuden ja lasten kokemusten vähättely, mitä vastaan lapsen ja teinin runoja tulviva Venus ja Jupiter kiinnostavasti asettuu. Varttuvan Hirvenojan säkeet osoittavat, että lapsen ja nuoren paineista vapaa kieli sekä kuvittelulle ja tunteille avoin mieli usein onnistuvat kiteyttämään elämän ydintä huomattavasti aikuisia paremmin. Toisaalta teos herättelee myös kysymään, missä lapsuuden ja aikuisuuden raja lopulta menee ja kuinka relevantti se on runouden ja kirjoittamisen kannalta. Kirjasta ei löydy tyhjentäviä vastauksia näihin kysymyksiin, mutta on silti varsin ilahduttavaa, että tällainen runokokoelma on päästetty päivänvaloon.

Olen runoudentutkimukseen ja ekokritiikkiin erikoistunut kotimaisen kirjallisuuden tohtorikoulutettava Helsingin yliopistosta. Olen aiemmin kirjoittanut runouskritiikkejä Nuoreen Voimaan ja tietokirjakritiikkejä Bibliophilokseen ja Joutseneen. Kriitikkona olen kiinnostunut erityisesti ihmisen luontosuhdetta, ympäristö- ja eläinaiheita käsittelevästä runoudesta sekä yhteiskunnallisiin teemoihin nivoutuvasta lyriikasta. Suhtaudun kuitenkin innolla runouden lajiin ylipäätään ja syvennyn uteliaisuudella kaikenlaisiin runoteoksiin.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmi?Helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarvi?Runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliitti?Monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppi?Kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimija?Toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertoja?Kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsä?Ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatu?Kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!?HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...?HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.
Suodattimen selitykset
  • helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
  • runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
  • monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
  • kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
  • toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
  • kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
  • ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
  • kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
  • haha! -kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
  • hmm…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.