Muutos on luonnon mekaniikkaa
Mekaniikka-nimistä kirjaa avatessaan lukija saattaa odottaa konepellin alla lymyävän koneiston kaltaista paljastusta. Markku Kaskelan runoteoksen kannessa on kuva potkurista ja joitakin sinikopioidun piirustuksen kaltaisia aihioita, siis mekaniikkaa. Kansipaperin alta paljastuu kuitenkin jo ihmishahmo. Rintakuvalla on laakeriseppele päässään ja se tuo mieleen antiikin humanistiset ihanteet. Ihmisenkin ympärillä tosin harhailee osia, joiden tulkitseminen tuntuu vaativan insinööritaitoa. Ihmishahmon pään lävistää valtava ruuvi ja ihminen on itsekin kiveä, Pygmalion-myytistä tietämätöntä, elotonta marmoria.
Kannen avauduttua kirjan ensimmäiset lehdet vakiinnuttavat odotustenvastaisen kielimaailman: liikutaan metsissä ja puhuja on tuttavallisen lämmintä verta ja lihaa. Jokin kerronnassa tuo yhteen ulkoiset puut ja sisäisen mielenmaiseman. Puhuja muuttaa muotoaan: hänestä tulee ensin puu, sitten ateenalainen ja edelleen pilvi, ja metamorfoosien myötä Mekaniikka rinnastuu vahvasti Ovidiuksen Muodonmuutoksiin.
Viimeistään kokoelman nimikkoruno ”Mekaniikka” paljastaa käsitteen suhteen muuhun sisältöön: ”Kaikki ympärilläni oleva tulee syödyksi, minä tulen syödyksi”. Mekaniikka on kaikkiruokainen tuhon voima, joka yhtäältä kaataa puita, toisaalta hallitsee ajatusmallejamme. Kaikki ymmärretään mekaanisesti, kenties mekaniikan keksinyttä ihmismieltä lukuun ottamatta. Puu onkin osuva luontokappale joksi muuttua, sillä tapaamme käsittää eritoten kasvikunnan jonakin elävän ja elottoman välimaastoon putoavana, mekaanisena ja zombiemaisena. Mekaniikan puu-puhuja on kuitenkin kaikkea muuta kuin. Tullakseen inhimillisemmäksi ihmisen on kirjaimellisesti muututtava joksikin itselleen mahdollisimman etäiseksi.
Teoksen tematiikassa mekaniikan rinnalle nousee myös kaaos, joka on jännitteisessä suhteessa nimikkoteemaan. Kaaos on järjestelmällisen ja suunnitellun mekaniikan vastakohta, mutta toisaalta kaoottisena näyttäytyy myös mekaniikan kyltymätön nälkä, jota ”Mekaniikka” -runossa kuvataan. Lopulta kaksi miinusta tulevat yhteen plussana, sillä kaoottinen mekaniikka on luonnon vastaus yhtäältä merkittömyyden, toisaalta liiallisen laskelmallisuuden edessä. Kaoottisena näyttäytyvä muutos on luonnon mekaniikkaa, ja koko maailma on muutosta. Kaikki muuttuu jatkuvasti, mikä voi olla normaalitilaa havittelevalle pienelle ihmiselle pelottavaa. Ihminenkin on monella tapaa epätäydellinen kone, ja juuri siitä syystä niin kompleksinen.
Kommentit kritiikkiin