Olen enemmän tai vähemmän vapaa kirjoittaja ja filosofian maisteri, siis ehkä "filosofi". Kriitikkona kirjoitan usein filosofiasta ja käännöskirjallisuudesta. Runoudessa pidän erityisesti kielellisistä kokeiluista ja visuaalisuudesta, mutta myös perinteisempi, luovuudessaan kaunis kielenkäyttö tekee minuun usein vaikutuksen.

Raamatussa Jumala luo ensimmäisen ihmisen muiden lajien tavoin sellaiseksi kuin sen on määrä olla. Ihminen on ihminen; se syntyy ja kuolee oman ihmisyytensä täydellisenä lopputuloksena.

Tieteen näkökulmasta ”ensimmäisestä ihmisestä” taas ei ole mielekästä puhua, sillä laji rajataan biologiassa sukupolvet ylittävässä mittakaavassa. Jokaisen ihmisen vanhemmat ja lapset ovat määritelmällisesti ihmisiä, ja jokaisen esi-ihmisen vanhemmat ja lapset ovat hekin vääjäämättä samanlajisia esi-ihmisiä.

Lajin käsite saattaa tuntua ällistyttävältä ja paradoksaaliselta, kunnes sen tajuaa perustuvan vain kielelliseen määritelmään. Luokitellessaan luontoa darvinisti tekee siis jotakin vastaavaa kuin Raamatun kirjoittajat, tosin sillä ratkaisevalla erolla, että darvinisti myöntää tekevänsä perusteluistaan ja systemaattisuudestaan huolimatta varsin mielivaltaisia erotteluja elämänmuotojen välille.

”Tarkastele tätä rynnistävää mosaiikkista kudelmaa, / jonka ymmärryksesi haluaa pysäyttää ja saplunoida”, Mikko Räty kirjoittaa runoteoksensa Borealia ensisivuilla. Kunnianhimoinen teos johdattaa lukijan luonnontieteelliseen museoon ja sen myötä elollisuuden päätähuimaavan jatkuvuuden äärelle. Arkkitehtonisesti saleiksi (Lintusali, Hyönteissali, Mineraalit jne.) jäsennellyssä kirjassa on vahva paikan tuntu, joka lomittuu kiehtovasti usein abstraktiin pohdintaan sekä etäiseen, vuosimiljoonien läpi hetkessä kiitävään näkökulmaan. Borealiassa kohtaavat yhtäältä erittäin arkinen, suorastaan banaali nykyhetkessä oleminen; toisaalta sukupolvet ylittävä historiallinen, tieteellinen, metafyysinen näkökulma luonnon soljuvaan olemukseen. Jälkimmäisen näkökulman katsotaan tavallisesti olevan lähempänä Totuutta, ja se pannaan siksi kolkuttamaan objektiivisuuden ovelle. Rädyn runot muistuttavat kuitenkin pohdintansa ohessa, että lattea, aikasidonnainen ja mateleva arki on elämän jatkumon edessä kalvetessaankin aina ollut kaiken elollisen olemisen perusyksikkö.

”Sisko, kuinka monta kertaa jaksat juosta / tehtaan tiilipiipun ympäri hengästymättä?”

Tieteen ja filosofian rajoilla liikkuva teos muistuttaa ajattelijoiden ruumiillisuudesta ja tunne-elämästä. Jokaisen sukupolven saatossa syntyy uusi kerrostuma rakkautta ja perhearkea. Ja kun kadotus uhkaa luontoa, joutuu luonnollisesti myös ihmisen sisäinen elämä vaakalaudalle.

Museossa elämän kirjo tulee esiin sen jäänteistä. Paradoksi heijastaa pistävästi ihmismielen tahtoa käsittää käsittämätöntä. Borealiaa voi helposti pitää ihmisen paikkaa etsivänä meditaatioharjoituksena, mutta sen teemoissa ja lähestymistavoissa korostuu myös moite inhimillisen näkökulman ylitsepääsemättömyydestä. Räikeimmin tämä tulee esiin perinteisen biologian pyrkimyksissä löytää luomakunnan luonnolliset luokat. Eliömaailma aukenee ihmiselle vasta sen konkreettisten jäänteiden järjestelemisen myötä, elämänmuotojen tärkeimmät piirteet niiden kuolleita ruumiita tutkimalla.

Eliöiden entistämisen ja museoinnin voisi jopa rinnastaa Marcel Duchampin kuuluisaan ”Suihkulähteeseen”, jonka teoksellisuus syntyy museoon ja näytille asettamisen kontekstin myötä. Luonnontieteellisessä museossa yksilö edustaa lajiaan, kuoleman yksiääninen hiljaisuus elämän polveilevaa sekasointia, ja runouden perinteikkäät luontoteemat muuttuvat sen saleissa pohdinnaksi elämänmuotojen metafyysisestä olemuksesta ja rajallisuudesta antroposeenin aikakaudella.

”Yhä etsimme kuolleesta aineesta elämää, karttaa takaisin.”

Luonnon kirjo saattaa ylittää tieteelliset kategoriat kansantajuisista ja uskonnollisista erittelyistä puhumattakaan, mutta vakiintuneiden luokitusten ja käsitteiden runsaus riittää usein sekin ihmetyksen synnyttämiseen, kuten sanoista muotoutuva runous muistuttaa.

Olen enemmän tai vähemmän vapaa kirjoittaja ja filosofian maisteri, siis ehkä "filosofi". Kriitikkona kirjoitan usein filosofiasta ja käännöskirjallisuudesta. Runoudessa pidän erityisesti kielellisistä kokeiluista ja visuaalisuudesta, mutta myös perinteisempi, luovuudessaan kaunis kielenkäyttö tekee minuun usein vaikutuksen.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmi?Helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarvi?Runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliitti?Monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppi?Kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimija?Toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertoja?Kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsä?Ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatu?Kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!?HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...?HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.
Suodattimen selitykset
  • helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
  • runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
  • monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
  • kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
  • toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
  • kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
  • ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
  • kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
  • haha! -kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
  • hmm…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.