Tarkkanäköistä vyörytystä levottomasta ajastamme

Aleksi Wileniuksen Z on vuonna 2000 syntyneen runoilijan toinen teos, jonka pirstaleiset havainnot ja levoton syke kiteyttävät taitavasti sosiaalisen median ja loputtomien vaihtoehtojen ähkyttämää länsimaista todellisuutta. Kielen eri rekistereitä omaleimaisesti hyödyntävän teoksen nimi viittaa 1990-luvun puolivälin jälkeen syntyneeseen, kehittyneeseen teknologiaan lapsesta asti juurtuneeseen Z-sukupolveen, jolle älylaitteet sekä globalisaatio kriiseineen ja mahdollisuuksineen ovat itsestään selviä elämän kehyksiä.

Hengästyttävästi etenevässä teoksessa maailmanlopun enteitä viskovan sanaryöpytyksen seasta hahmottuu oivaltavaa pohdintaa siitä, millaista nuoren ihmisen on rakentaa ääriviivojaan sirpaleisessa ajassamme, jossa vaihtoehtoja on paljon mutta epävarmuutta vielä enemmän. Purevan ja kriittisen ajankuvauksen keskellä yhdeksi temaattiseksi juonteeksi hahmottuu se, että ihmiseksi kasvamista ravistelevat lopulta myös ajattomat kysymykset vuosikymmenestä riippumatta. Snapchatien ja filttereiden lomassakin aikuisuutta kohti hapuileva törmää samaan mietteeseen, jonka äärelle sukupolvi toisensa jälkeen joutuu pysähtymään: ”Mitä meidän tulisi olla?”

Vastauksen hahmottaminen on kuitenkin tänä päivänä monimutkaisempaa kuin aiemmin, mitä identiteettivaihtoehtojen loputtomuuteen ja somemaailman viidakoihin osoittava teos havainnollistaa. ”Voimme olla mitä vain”, puhuja toistelee, mutta se näyttäytyy tuskallisena mahdollisuutena, sillä runsaudenpula muuttuu helposti ei-miksikään. Määrättömät vaihtoehdot eivät tarkoitakaan suurenmoista vapautta vaan pudottavat loppumattomaan hämmennykseen – on helpompaa ajelehtia kuin ottaa erehtymisen riski ja juurtua johonkin suuntaan. Sitä paitsi ihmiskunta ei ole kaukana tilanteesta, jossa kaikki mahdollisuudet katkeavat planeettamme kantokyvyn päättymiseen: ”taivaalle kohoavat tuhkat / maassa / ihmisen jälki on ikuinen”.

Kirjan sivuilla välkähtelevä universaali pohdinnanaihe on myös rakkaus, jota kohti 2000-luvun kasvatin on luontevaa tapailla hakusanalausekkeiden avulla: ”rakkaus määritelmä / romanttinen rakkaus / mitä rakkaus on (- -)”.  Rakkaus osoittautuu teoksessa lopulta somehelinälle vastakohtaiseksi autenttisuudeksi sekä turvan ja stabiiliuden tuojaksi maailmaa riepottelevan kaoottisuuden keskellä: ”otit minut turvaan / huuliesi väliin”. Tunnetta teokseen vuotaa myös pienistä kirkkaista havainnoista, jotka rauhoittavat säkeiden kuumeista rytmiä: ”silmäkulmassa pieni pilke, aurinko / se luo sateenkaaren / jonka tahtoisin jakaa”.

Z on kaikkinensa vaikuttava, runouden rikkaista ilmaisu- ja muotokeinoista onnistuneesti rakennettu ja yhteiskunnallisesti tarkkanäköinen kudelma. Monisyisyydessään se menee ihmisenä olemisen ytimiin ja jättää lukijalle paljon pureksittavaa – onneksi myös tunteen siitä, että ainakin runouden saralla nuorissa ehdottomasti on tulevaisuutta.