Runografin päätoimittaja ja toimitussihteeri vierailivat Tanssiva karhu -palkintogaalassa Tekstin talolla Helsingissä 4.12.2025. Ehdokkaina palkinnon saajiksi olivat Vesa Haapalan Maallisten ilojen puutarha, Eva-Stina Byggmästarin Hundarna sover i mitt hjärta men jag är vaken, Agneta Enckellin obeskrivligheten, Silja Järventaustan Vuorosana pihapiirissä ja Riikka Ulannon Pakko saada joku tänne. Kääntäjäkarhusta kisasivat Janne Salon suomennos Guillaume Apollinairen Alcoolsista, Kristiina Drewsin suomennos Anne Carsonin Punaisen omaelämäkerrasta ja Tero Tähtisen suomennos Gary Snyderin Tämä hetki -teoksesta.

Anna Kallio: Selkään sattuu, on hiki ja silmissä säihkyy helmiäisluomiväri. Saavumme gaalaan jo niin hyvissä ajoin glitterpaitoihin pynttäytyneinä, että pääsemme kuulemaan Yleisradiossa esitettävän suoran lähetyksen harjoitukset¹. Ennen h-hetkeä parikymmenpäistä yleisöä kannustetaan vielä huutamaan bravo jos siltä tuntuu. Jukka Kuosmanen veivaa kättään suosionosoituksia lietsoen kuin Cheekin hypeman.

Laura Kärkäs: Runoyhdistys karhun puheenjohtaja kirjailija Markus Leikola luottaa kotimaisen runouden kiinnostavuuteen ja toivottaa tervetulleeksi ihmiset ympäri maapallon eetteritse ja netitse. Toivon todella, että mahdollisimman moni avasi linjat ja kuuli, että ensi vuodesta alkaen myös lastenrunoutta palkitaan Pikkukarhu-tunnustuksella. 

Anna: Bravo bravo, jo on aikakin! Suomessa kirjoitetaan todella laadukasta lastenrunoutta, joka ansaitsee tulla tunnistetuksi, mutta samassa nousee jo pala kurkkuuni, kun valkenee, että Kääntäjäkarhu-palkintoa tullaan jakamaan vuorovuosin Pikkukarhun kanssa. Niukkojen resurssien aikakaudella loiste toisaalla saattaa johtaa muualla hämärtymiseen. 

Laura: Marginaalit syövät toisensa, jakava pienet murenat puoliksi, kunnes ne hiutuvat olemattomiin. Tanssiva karhu -palkinto perustettiin aikanaan, kun runous karsittiin pois Finlandia-kilvasta, ja Runoyhdistys Karhu perustettiin muutama vuosi sitten, kun Yle vetäytyi palkinnon jakamisesta. Aina kun puhe kääntyy runouspalkintoihin ja runouden arvostukseen, muistan runoilija Kaarina Valoaallon kitkerän huomautuksen siitä, että Tanssivaa karhua osuvampi nimi palkinnolle olisi Pierevä kissa. Molemmat nimet tavoittavat nukkavierun glamourin, joka runouden juhlimista verhoaa. 

Anna: Sakset kahisevat korvissani, mutta koetan päästä takaisin juhlahumuun. Sipaisen tekotimanteilla kuorrutettua paidankaulustani ja katson lasittunein silmin lavalle. Gaala on ommeltu löyhästi kasaan aikamatkateemalla, jota juontajat Aleksis Salusjärvi ja Jukka Kuosmanen luotsaavat. 

Laura: Kilpailuehdokkaiden runojen lisäksi tilaisuutta rytmittävät näyttelijä Mirjami Heikkisen lausumat säkeet kotimaisen runouden alkutaipaleelta Eino Leinoon. Kun Heikkinen lausuu otteen Kalevalasta, Kullervon onnettomasta ruokahetkestä, jossa veitsi kalahtaa leivän sisään leivottuun kiveen, ajattelen runouden kohdalla tilanteen olevan useammin päinvastoin: harmaan ja kovan kiven sisältä löytyy ravitseva aarre. Mikä on ollut sulle, Anna, vuoden kovin runokivi?

Anna: Vesa Haapala lausuu pikkutakissaan Hieronymus Boschin triptyykistä inspiroitunutta Maallisten ilojen puutarhaansa: ”himot lennähtävät taivaisiin”.  Hän kertoo mieltävänsä Boschin helvetin epäpaikaksi, ja saan vaikutelman pastorista resitoimassa mustassa asussaan. Ehkä helvetissä liturgia lausutaan aina langenneen runoilijan suulla. Agneta Enckellin lausunta obeskrivligheten-teoksesta pistää kylmät väreet kiipimään selkäpiissä. Enckell vilkuilee silmälasiensa sankojen takaa ja säteilee jotakin sanoinkuvaamatonta. Onko niin, että runous vuotaa osittain näkyviin myös kirjoittajansa hahmosta? Itselleni kuluneen vuoden kovin runokivi ja merkittävin lukukokemus nykyrunouden parissa taitaa olla tiiliskivimäisin murikka hetkeen, eli Erkka Filanderin Siemenholvi. Silja Järventaustan Vuorosana pihapiirissä on kyllä myös kovimmat runokivet -listani kärjessä – runojen maisema kihisee entistä kiihkeämmin Järventaustan luennan kuultuani. Kirjoittajan oma hönkiminen, kompurointi ja rosoisuus paljastavat teksteistä aina jotakin uutta. Mikä kivi iski sinuun?

Laura: Kenkäni eivät ole täysin tyhjentyneet niistä murenista, joita SH niihin jätti. Mun tiiliskivi ei ole järkelämäinen vaan punainen ja nimenomaan myös päältä kaunis, Anne Carsonin Punaisen omaelämäkerta. Väri teoksen nimenä enteilee muuten usein erinomaista kirjaa. 

Anna: Ikään kuin kirja olisi värjännyt suomentajansakin gaala-asusteita ja tukkaa myöten, ja olen oikeastaan varma, että jos jokin kirja siihen kykenisi, se olisi juuri kyseinen Carson-käännös. Kun loistava Mirjami Heikkinen on tulkinnut J. L. Runerbergin runon ”Maamme”, haastaa Drews meidät. ”Kenen suomennos?” hän huikkaa. 

Laura: Olen opettanut suomen kieltä ja kirjallisuutta erilaisissa kouluissa, joissa aika ajoin vedän huokaillen hätiköityjä johtopäätöksiä nuorison yleissivistyksen tilasta, jos opiskelijat eivät muista, kuka on Runeberg. Nyt hikoilen itse muoviseen juhlapaitaani oman sivistykseni puolesta, koska kukaan parvisaliin kootusta lukijoiden eliitistä ei tiedä, kuka runon käänsi. 

Anna: Vaikutun suomentaja Janne Salon tulkinnasta Guillaume Apollinairen Alcools-teoksesta. Salo lukee pehmeällä, unenomaisen rauhaisalla äänellään oikea jalka naputtaen mokkaloaferia kevyesti lavaa vasten. 

Laura: Kääntäjä kuvaa kirjailija Apollinairea 1920-luvun Pariisin tapaan viattomaksi, puhtaaksi, lapsenmieliseksi ja tulevaisuuteen uskovaksi. Puhdas ja viaton eivät ole mielikuvia, joita liittäisin sadan vuoden takaiseen suurkaupunkiin, mutta luotan suomentajaan, joka sanoo tuntevansa vuosisadan alun Pariisin paremmin kuin nykyisen kaupungin. Salon mukaan istumisessa ja kävelyssä piilee hänen menestyksensä salaisuus. Haluaisin oppia istumaan niin kuin hän. 

Anna: En ihmettelisi jos Salo kertoisi matkustaneensa ajan ja paikan halki – ja siihenhän kirjallisuus kykeneekin. Aikamatkalle vie myös palkintoraatiin kuuluvan kirjailija Timo Ernamon luonnehdinta Eino Leinon merkityksestä, kuulemma lausuntatilaisuuksissa porukat haluavat kuulla Leinoa. Pyörinkö itse oikeissa porukoissa? 

Paikalla olevalta raadin jäsenistöltä kysytään, miten runoutta voi laittaa paremmuusjärjestykseen. Raadin puheenjohtaja Jaana Nikula vastaa leikkisästi ”fiilispohjalta”, ja pohjustaa erittelemällä, miten teokset haarukoitiin valtavasta massasta sen perusteella, mikä sai aikaan kipinän, laittoi jotakin liikkeelle. Näkyykö fiilispohjan kuulostelu kattauksessa? Teoksissa on myös samankaltaisia piirteitä. Voimakas puhuja läpileikkaa montaa kirjoista – onko tämä sattumaa vai kenties tunteen painotuksesta kielivää?  

Laura: Totta, kritikoinnin ydin on puolestaan juuri siinä, että osaa jollain tapaa purkaa fiilispohjan osiin. Teokset koskettavat, mutta mistä maku koostuu. Uuvuttavassa lukemisesta ja poseerauksesta käydyssä keskustelussa kiinnostavin juonne on mielestäni se, että lukemiseen ja taidemakuun liittyy aina jotain, mikä ponnistaa luokkaisuudesta. Halusta kuulua tai tehdä eroa.

Paremmuusjärjestys laadukkaiden teosten välillä tuntuu paradoksilta. Ja koska runouden juhlimisen ohella palkinnon ympärillä tykyttävät kirjailijan toimeentulo ja apurahoista kilpaileminen, voisi olla syytä miettiä, kuka palkinnon tarvitsee, jos moni teos iskee sydämeen, värisyttää lukijaa. 

Anna: Salusjärvi kysyy olennaisen ja banaalin yksinkertaisen kysymyksen: Mihin runouspalkintoja tarvitaan, ”miksi palkitsemme runoutta?” Nikula toteaa: ”Kaikki mikä lisää kiinnostusta runouteen, mikä edes vähän lisää huomiota runouteen, sitä tarvitaan.” Huomio on hyvä on huomio ja ruusu on ruusu on ruusu on ruusu.

Palkinnoilla viestitään laajempien yleisöjen lisäksi runouden ydinjoukoille: Sinut on nähty, jaksa jatkaa. On selvää, että ehdokkuudet mahdollistavat apurahoja ja sysäävät siten tuloillaan olevaa kirjallisuutta kohti lukijoita. Samalla ne luovat sauman laajemmalla paneutuneelle vastaanotolle: Mitä, miten tämä teos on? Tai kuten kriitikko Maaria Ylikangas sanailee Poesian-kustantamon sähköpostitse julkaistavassa poetiikkakirjeessä² runouden vastaanoton merkityksestä: ”sievästi sanottuna: ei yksi Runografi kesää tee. Runouden ystävät usein sanovat, ettei runouden tärkeyttä ymmärretä. Toisinaan vaikuttaa siltä, että juuri muuta ei ymmärretäkään kuin tärkeys.”

Laura: Ja tärkeys tuottaa puolestaan herkästi samanmielisyyden vaatimuksen. Havahduin jossain vaiheessa siihen, että saatan kritiikeissäni ylistää kirjaa kulttuuriteoksi tai taivastella, miten tärkeää on, että kulttuurivihamielisenä aikana hieno, haparoiva, uhmakas, minimalistinen… teos julkaistaan. Toisin sanoen kriittinen ja moniulotteinen puhe surkastuu pahimmillaan tärkeydellä hurskasteluksi. Silloin tällöin aistin, että Runografista toivotaan jonkinlaista myönteisten arvostelujen automaattia. Ikään kuin kritiikki ei olisi syvintä rakkautta taiteeseen. 

Lukemisen kriisi synnyttää tärkeyspuhetta teosten sisällöistä, muodosta ja metkuista puhumisen tilalle. Kun ruumiillinen kokemus ja lukemisen käytäntö etääntyy, tärkeämmäksi kuin se, millainen jokin on, nousee äkkiä se että jokin ylipäätään on. 

Anna: Juu, joulukuu puskee päälle lumetta ja synkkänä, eikä Runografin keväästäkään ole vielä takeita ­–”edessäni hämäräinen tie / tuntemattomahan tupaan vie”, vai kuinka. Mutta nyt lavalle astelee Kristiina Drews, joka varastaa show’n ja pitää kääntäjien lippua korkealla. Topakka suomentaja on takahuoneessa etsinyt omaan kysymykseensä vastauksen: Runebergin ”Maamme”-runon käännöksestä vastasi aikanaan Julius Krohnin vetämä kääntäjien tiimi ja Paavo Cajander muokkasi suomennosta vielä hieman siitä.

*

Rumpu kumisee ja palkinnon saajat julistetaan: Tanssivan karhun pokaa Vesa Haapala, taivaasta langennut lyriikko, ja Kääntäjakarhu tipahtaa toimituksen ennakkosuosikille, punaista huokuvalle Kristiina Drewsille. Bukeiden pyörittelyn jälkeen ja viimeisten runojen hiljetessä räikäisevän kirkkaat valot leimahtavat katosta, yleisö alkaa sorista vaimeasti ja gaala päättyy kuin hereille säpsähtävä uneksija. Ilmassa leijuu pölyä ja hileitä. 

Toimituksen suosituksiin kokosimme kritiikkejä teemalla nukkaa ja glitteriä. Sattumalta yksikään kritiikkien kohdeteoksista ei ole ollut Tanssiva Karhu -ehdokkaana.

1.  Lähetyksen voi kuunnella vielä 4.1.2026 saakka Yle Areenasta. ↩︎
2. Poetiikkakirje on mahdollista tilata Poesian sivuilta. ↩︎