Pimeyttä, valoa
Runografissa julkaistiin vuoden 2024 aikana 88 kritiikkiä tämän vuoden ja vähän viime vuosienkin teoksista. Vaikka tavoitteemme kriitikoida jokainen vuoden aikana […]
Runografissa julkaistiin vuoden 2024 aikana 88 kritiikkiä tämän vuoden ja vähän viime vuosienkin teoksista. Vaikka tavoitteemme kriitikoida jokainen vuoden aikana […]
Runografin ja Tuli & Savun Kokeile kriitikkona! -kilpailu on auki vielä lokakuun ajan. Inspiraatio kilpailun järjestämiselle syntyi halusta luoda alusta, […]
Kesällä tekstit ulkoilevat mielellään. Kirjailijat vetäytyvät maalle, lukijat riippumattoon. Äkkiä näyttää siltä, että maamme jokaisesta kunnasta löytyy kirjailijaresidenssi tai runofestivaali. […]
Toisen roska on toisen runo, sen tietää jokainen runoonsa maasta tai keskustelupalstoilta materiaalia poiminut lyyrikko, joka osaa hyödyntää runouden supervoimaa, […]
[harjoitellaanhengitys kulkee kaksi suuntaa: työnnät pintaa allasi, se työntää takaisin] Kun kirjoitan, haluaisin luopua ruumiista – ja niin parhaani mukaan […]
Tänä syksynä olen keräillyt, kuivannut ja säilönyt, puhdistanut, matkustanut mökille neljän sienikuivurin kanssa ja nukkunut niiden hurinassa. Siinä sivussa, kun […]
Runous on kirjainten kasvihuone. Tai jotain. Outoa kyllä, rakkauteni runouteen tiivistyy ennemmin sen ”tai jotain” -osuuteen kuin yhteenkään metaforaan. Rakastan […]
On kevät. Sen kauan odotettu valo on valloillaan kuin irti päästetty bulldogi, ja se iskee terävät säteensä väsyneiden suomalaisten verkkokalvoihin […]
Olen varma, että jos jotakuta pyydetään kuvittelemaan runoilija, hänen aivonsa karrikoivat esiin kiharapäisen pojan sulkakynän kanssa valkoisessa kauluspaidassa. Hän on […]
Runous on eräänlainen antiteesi monille maailmamme ilmiöille ja virtauksille. Se on taloudellisesti tehotonta ja vaikeasti kaupallistettavaa. Runouden hyödyt ovat hankalasti […]
[harjoitellaan
hengitys kulkee
kaksi suuntaa: työnnät pintaa allasi, se työntää takaisin]
Kun kirjoitan, haluaisin luopua ruumiista – ja niin parhaani mukaan teenkin, koska sitä kirjoitustyö kohdallani edellyttää. Usein tuntuu siltä, että olen näytön edessä kelluva hyhmäinen tietoisuus, jolla on kädet. Prosessin jälkeen keho kostaa, särkee ja natisee. Aivastan ja saan niskakrampin.
[hengitys kulkee
painavat lapaluut
anna sisäelinten rentoutua syvälle lantion maljaan, selkärangan nousta ja kannatella päätä]
Kirjoittaminen mielletään abstraktiksi ja analyyttiseksi, tunteille ja tuntemuksille vieraaksi toimeksi, siitä huolimatta, että kirjoittaja silloinkin, kun ei harjoita mitään ruumiillisuutta alleviivaavaa menetelmää, vaikuttuu olosuhteista. Ehkä ruumiittomuuden ihanne onkin pakoa aineellisen maailman murheista. Kirjoittaja unohtaa ympäristön, jossa kehomieli hyllyy. Työajan jälkeen, työasennossa, 80 euron kirjoituspalkkion, intohimon, pakokauhun ja sanojen takana hengittää kriitikko.
[tunne käsien paino
tee pienin venytys, jonka voit tuntea kädessä muuttamatta sen asentoa
pienennä sitä]
Paitsi todellisuuspakoa, on kehon hylkääminen kiistatta kapitalismin logiikan halu ja tavoite. Siinä missä mielellä saa tehdä monenlaisia temppuja, materiaalinen puolemme totutetaan tukahduttamaan impulsseja, unohtamaan merkityksetön heiluminen jo varhain. Länkytys jatkuu, mutta liikuskelu päättyy. Ja kun kehon oma liike hyytyy tuolille, se opetetaan uudelleen liikkumaan oikein: bussipysäkillä olisi hyvä seistä paikoillaan, istuminen julkisesti muussa kuin asennossa, joka sinullekin tuli nyt mieleen näyttäytyy vähän liian hippimäisenä. Esimerkiksi kuntosalilla saa tehdä todella pöhköjä liikkeitä, mutta mielellään laitteiden ehdottamaa rataa. Suurimman osan ajasta ruumiini kadehtii mielen mahdollisuuksia spiraloida, hytkyä ja heilahdella. Ja taas: haluan poistaa jaon ruumiin ja mielen välillä, mutta toistan sen sitäkin pontevammin.
[muista tämä tuntemus
vielä kerran
voiko se olla pienempi?
hengitys kulkee]
On kiinnostavaa, että juuri runous onnistuu kirjoittamaan kohti ruumista ja väistämään väsähtäneen kahtiajaon. Kielen materiaalisuuden, tekstiruumiin, tunnustava ja tunnistava taidemuoto yhdistää sen, minkä Descartes halusi erottaa. Poeettinen kieli sitoo aineen ja hengen. Helmi Nöjd kirjoittaa kritiikissään Stina Saaren Onninnosta, miten vääntyvä kieli tanssittaa sanoja ja paljastaa uusia merkityksiä. Niklas Fermin ja Tuomas Aitonurmen keskustelevassa kritiikissä puolestaan puhuvan pään tilalla vuorovaikuttavat kehot tekevät tilaa myös lukijan ruumiille.
[kuvittele mutta älä tee: astu askel oikealla jalalla
takaisin neutraaliin
kuvittele, mutta älä astu askel oikalla, vasemmalla, oikealla, vasemmalla, oikealla
pallea]
Miksi ruumiillinen teksti olisi jollain tavalla vähemmän älyllistä kuin __________? Saan tekstiruumiinkuvahäiriön.
[hengitys kulkee, sisäelimet valuvat
pidä tauko]
Keho on aina askeleen edellä. Tanssiessa, liikuskellessa ja toisinaan jopa kirjoittaessa huomaan, että kieli on liian hidas tapa ajatella.
Jos osallistuit tämän tekstin harjoitukseen, tanssit juuri mukaelman Steve Paxtonin (1939–2024) small dancesta. Tämä hiljattain menehtynyt postmodernin tanssin pioneeri ajatteli, että liikettä tapahtuu koko ajan, mutta siitä tietoiseksi tuleminen vaatii harjoitusta. Paxtonin mukaan seisoma-asentoa havaivaitsemaan ohjaava small dance kuroo kielen kiinni kehon vauhtiin1.
[toista2]
Ruumiin, lihan ja materiaalien käsinkosketeltavia muotoja juhlistaen toimitus kokosi suosituksiin valikoiman teoksia elimistä, kudoksista ja kuolemasta olemiseen, joissa ruumis liukuu kaksinapaisen sukupuolijärjestyksen ja toiseuden yli järjettömälle järkikeskeisyydelle naureskellen.
Kirjoitusasentoa vaihtaen,
Laura Kärkäs
Runografin kineettinen kynä