Toisen roska on toisen runo, sen tietää jokainen runoonsa maasta tai keskustelupalstoilta materiaalia poiminut lyyrikko, joka osaa hyödyntää runouden supervoimaa, kierrätystä. 

Juuri nyt lähistöltä löytyy seuraavia jätteitä: Kaikkensa antanut teepussi, roskaa! Kuitti, jota ei tarvitse arkistoida, roskaa! Tiedoston loppuun roikkumaan jääneet mahdolliset aiheet ja sananpuolikkaat, roskaa nekin! (Vertailun vuoksi: puhelin, jonka kertaalleen vaihdettu akku loppuu kahdessa tunnissa ei ole roska. Eivät myöskään lempikengät, joiden molempiin päkijöihin on kulunut reikiä, joiden paikkauksesta ei kannata enää keskustella). Erään määritelmän mukaan roskan olemuksen sanelee ympäristö, se on ainetta väärässä paikassa¹. Lojumaan jätettyä, jätettä.

Runous tuntee ainakin kaksi tapaa lähestyä tätä elämän ylijäämää. On runoja, jotka puhuvat jätteistä ja sitten on runoja, jotka koostuvat niistä. Anja Erämajan runo ”Naapurilla on paremmat roskat” tekee kateellisia havaintoja naapurin elintasoa tarkastelemalla mitäpä muuta kuin tämän sekajätteen sisältöä. Harkittuja kulutusvalintoja tekevän, hyvinvoivan naapurin kontrolli ulottuu jopa roskiin, vähän mutta laadukkaita. Roskat runojen aiheena ovat myös ekokriitiikin polttoainetta. Janne Nummelan, Tommi Nuopposen ja Jukka Viikilän suunnilleen kaikkea mahdollista luetteloiva teos Ensyklopedia (Poesia 2011) käsittelee jätettä teurastamosta muovijätelautoille ja ydinjätehautoihin². 

Käsinkosketeltavia roskia puolestaan runoiksi kierrättää taiteilija Heikki Saure. Hän on poiminut yli 3000 roskaa sisältävän runokokoelmansa maasta. Tarkastellessa Nokturnoon koottua valikoimaa Sauren runoista voi havaita, että monen systeemistä pudonneen lomakkeen, lappusen ja viestin sisältö on tavalla tai toisella vihamielistä… roskapuhetta, josta pääsemmekin verbaalisen jätteen kierrätykseen. Oman ryhmänsä muodostaa jo kirjoitettua kierrättävä runous. Internetissä sanajätettä syntyykin tauotta flarfin ja hakukonerunouden materiaaliksi. 

Entä mitä on runouden itsessään synnyttämä jäte? (Ja nyt en tarkoita sitä surullista kertymää, joka tämäkin tekstin vaatimien resurssien myötä kerrostuu maan kuoreen.) Haluaisin tietää, mitä lojuu tiedoston lopussa, kun runokirja on valmis, kurkistaa kansioihin ja vihkoihin, joita ei haluta poistaa tai repiä mutta ei avatakaan, kaivaa esiin eri tavoilla rikkinäiset, mahdollisesti myöhemmin hyödylliset, käytöstä poistuneet, uutta elämää odottavat, tunnistamattomat, enraaskinutheittääpoistekstit, jotka karsitaan sivuun kirkkaan ja julkaisukelpoisen ajatuksen ympäriltä. 

Toimitus suosittelee tällä kertaa teoksia ja kritiikkejä, joissa kierretään planetaarisissa sfääreissä kuun matkassa, kirjoitetaan kirjeitä vuosisadalta toiselle, kierrätetään elämää ja muinaishistoriaa elonkehällä päällekirjoituksen mahdollisuuksia unohtamatta. Kaikki tekstit on valmistettu sataprosenttisesti kierrätetystä materiaalista: sanoista. 

Ja koska runouskaan ei kierrätä kaikkea, tarkasta paikallisen kierrätysautosi reitti, tutustu Johannes Ekholmin laatimaan kierrätysoppaaseen (Torilla tavataan, omakustanne 2023), aloita sortteeraus ja paina play, sillä osa Runografin kritiikeistä ilmestyy tätä nykyä myös kuunneltavina, Aura Nurmen sulokielisinä luentoina. 

Lisää materiaalia hakukonerunoilijoille voi tuottaa kirjoittamalla kommentin Runografiin ja täyttämällä tämän lomakkeen. Kaikkien 22.5.–7.6.2024 kommentin ja lomakkeen jättäneiden kesken arvotaan kaksi lippua Annikin runousfestivaaleille.

Runografi julistaa kevätsiivouksen alkaneeksi (ja suosittelee bingettämään tämän sarjan palkinnoksi)! 

Omaa häntää jahdaten, 

Laura Kärkäs 

1.   Ks. esim. Lummaa, Avain Vol 16 2/2019, s. 8. ↩︎
2.  Viikilän runoista ja roskista: Avain Vol 16 2/2019, Karoliina Lummaa. ↩︎