Tänä syksynä olen keräillyt, kuivannut ja säilönyt, puhdistanut, matkustanut mökille neljän sienikuivurin kanssa ja nukkunut niiden hurinassa. Siinä sivussa, kun olen Anna Kallion, Runografin toimitussihteerin, kanssa tutustunut syksyn runokirjasatoon, kriitikoihin sekä verkkoalustan mahdollisuuksiin, olen oppinut tunnistamaan limanuljaskan erehtymättä. Valevahvero ei enää hämää minua, ja tiedän, mitä kuusenneulasnahikas tekee. Hämärän, ja lopulta pimeän, laskeutuminen ei haitannut mustatorvisienestystä. Keräsin niitä tunnustellen, enkä maasta noustessa tiennyt, missä suunnassa tie on. Niin tekstissä kuin metsässäkin eksyminen on löytämisen hinta! 

Kun erilaiset värikkäät, niljaiset, paksumaltoiset, haperot ja sylinterimäiset olivat kokoontuneet pöydälle ajattelin kirjallisuuden lajien uudistajaa, Maria Matinmikkoa, jonka teos Kolkka (2020) peräänkuuluuttaa täsmällisempää käsitteistöä moneudelle: ”Miksei vaginaalinen ole anatomian ja terveydenhuollon sanaston ulkopuolella vakiintunut käsite, jolla viitataan moneuteen? [– –] Miksei esimerkiksi kaunokirjallisesta teoksesta sanota, että tämä on vaginaalinen, tämä toteuttaa vaginaalisen logiikkaa?”¹

Uskon vaginaalisuuteen, moneuteen, lajien runsauteen niin runoudessa kuin kritiikissäkin. Monumentaalisen poseerauksen ja ykseyden lisäksi toivon taidepuheelta enemmän höpsöä muminaa, keskustelevaa elävää liikehdintää ja rohkeutta koetella kritiikin muotoja ja konventioita. Runografin vahvuus on näyttäytynyt minulle hanketta sivusta seuranneena, ja nyt päätoimittajana, kriitikoiden monenlaisina lähestymistapoina kirjallisuuskritiikkiin. Sivuston luokitteluominaisuudet antavat teoksille mahdollisuuden tulla luetuksi ja yhdistetyksi toisiinsa ennalta-arvaamattomilla tavoilla. Ja vaikka samaa teosta eri medioissa käsittelevät kritiikit tai kriitikot eivät aina keskustelisi keskenään, lopulta tekstien välillä sukkuloiva lukija yhdistää toisinaan hajanaisenkin kentän keskusteluksi.

Ehkä todellisin sieni onkin kriitikko itse osallistuessaan runoympäristön prosessointiin. Tänä syksynä toimitukseemme on kasvanut kaksi uutta sientä: Tervetuloa rihmastoon uudet kriitikot, runouden ylimmät ystävät ja asiantuntevat kirjoittajat Anna Kallio (tässäkin roolissa) ja Helmi Nöjd (uudessa roolissa)! Sienikirjamme kiittää kunniasta saada työskennellä kanssanne.

Kaikenlaisen lajiston suhteen on kiinnostavampaa kysyä, mitä löydetty tuntematon tekee kuin mikä se on. Tiesittekö, että cordyceps saa hyönteisen toimimaan tahtonsa mukaan? Entä sen, että ilman kuusenneulasnahikasta metsät peittyisivät neulasiin? Lattiasieni sulattaa kokonaisia taloja siinä, missä edellä mainittu havuja. Suuri herkku tai kohtaloksi koituva väärä valinta: koivunkantosienen kerääjän on tunnistettava myös myrkkynääpikkä. Tänä syksynä kriitikot tarkastelevat esimerkiksi toisten lajien ääniä, rytmiä ja traumaa: Äänettömän linnun laulu profetoi yksinäisiä tulevaisuuskuvia, ja huolenpidon kieli muuttuu räksyttäväksi tunteenpurkaukseksi. Taivaankappaleet heijastavat identiteettejä vanhojen runomittojen järjestäessä todellisuutta uusiin muotoihin. Milka Luhtaniemi vertaa löytämäänsä lukuasentoa kanavasurffaukseen toistaiseksi viimeisessä alustalle kirjoittamassaan kritiikissä. 

Sivuston biorytmi muuttui toimituksen mukana, ja julkaisemme kritiikkejä lyhyemmällä syklillä. Ajan tasalla pysyt, jos seuraat meitä Instagramissa @runografi. Somen sisällöstä vastaa Anna. Hänen matkassaan pääsette tutkimaan runouden ilmiöitä ja olomuotoja. 

Viimeisten suppilovahverojen jäätyessä metsään kaivan Runografin katalogista Annan kanssa esiin menneen vuoden satoa. Liotamme sen ajankohtaiseksi toimituksen suosituksissa. Runografin ydinidean hengessä teemaksi valikoitui keräily. Palstalle poimitut teokset koostavat, keräävät yhteen marginaaleihin unohdettuja runoja, purkavat luokittelun rakentamalla tilalle uuden, asettavat rinnakkain asioita, jotka ovat toisistaan etäällä. Onhan runouden (ja kritiikin!) yksi parhaista ominaisuuksista taipumus luoda yhteyksiä sinne, missä niitä ei arkisella katseella näe. Teokset muistuttavat, että järjestys on aina uuden kaaoksen mahdollisuus. 

Tämän tekstin lopuksi ja työni aluksi haluan vielä kiittää Runografin kanssakulkijoita, seuraajia, lukijoita, projektin emoa Daniil Kozlovia, avustavaa toimittajaa Helmi Nöjdiä sekä kaikkia kriitikoista hankkeen alkutaipaleen työryhmään. Olette muovailleet Runografin ideasta nykytilaan, jossa se kerää yhteen upeaa, ravitsevaa, ristiriitaista ja selittämätöntä runoutta ja luo tilan paneutuneelle, leikkisälle ja intohimoiselle kirjallisuuskritiikille. Kiitos! Työtänne – tämän diversiteetin vaalimista – on ilo jatkaa. 

Talven varalle ja varastoja keräillen, 

Laura Kärkäs 

Runografin päätoimittaja

1.  Matinmikko 2020, 78 ↩︎