---

Runouden kielenkäytössä on mielestäni aina ollut jotain queeriä. Se, miten se genrenä ei suostu asettumaan paikalleen tai määrittymään, miten se jatkuvasti haastaa totunnaisia tapoja käyttää kieltä ja raivaa tilaa vaihtoehtoisille tavoille ajatella. Se on päämäärätöntä ja jatkuvasti muuttuvaa, lukkoonlyötyjä merkityksiä ja tulkintoja pakenevaa virtaa. Se on myös taiteen muotona saavutettava – niin tuottamisen kuin levittämisenkin suhteen.

Siksi ei olekaan ihmeellistä, että usein nämä aiheet nousevat pinnalle myös temaattisilla tasoilla – joskus abstraktimmin, pyöritelleen kielen ja todellisuuden suhdetta, ja joskus taas suoremmin, kirjoittaen esiin kokemuksia yhteiskuntamme marginaaleista tai tarjoten vertaistukea ja lämpöä itsensä, maailman ja sen rakenteiden kanssa kamppaileville.

Viime vuosina feministiseksi luokitellussa runoudessa on usein painottunut naiseuden käsittely tai uudelleenkuvittelu patriarkaatissa, ja vanha kunnon ”henkilökohtainen on poliittista” -ajattelu. Vaikka tämänkaltainen poetiikka on ollut vahvasti läsnä myös osana spoken word -kulttuuria, on se viime aikoina näkynyt myös painetun kirjallisuuden rakenteissa asti. Yhtenä esimerkkinä toimii Feministisen asennekustantamo Pesän (sittemmin vaihtanut nimensä Raikuu-kollektiiviksi) perustamisena sekä sen julkaiseman esikoisen, Nelli Ruotsalaisen Täällä on pyydä enää anteeksi Tanssiva Karhu -ehdokkuudessa ja teoksen pitkälti positiivisessa vastaanotossa kirjallisuuslehdissä.

Tämän rinnalla on kulkenut kenties hiukan hiljaisemmalla volyymillä queeriksi luokiteltu kirjallisuus, joka on usein abstraktimpaa, kehon ja sukupuolen politiikkaa tutkivaa tekstiä. Nämä teokset ovat herkästi kallistuneet tietynlaiseen genrehybridiyteen, erilaisten ilmaisujen hallituun sekamelskaan. Sellaiseen kirjallisuuteen on viime vuosina luettu esimerkiksi Maria Matinmikon Kolkka ja Taneli Viljasen teokset.  

Olemme julkaisseet 20 uutta kritiikkiä, ja koonneet toimittajien suosituksiin 6 queeriksi tai feministiseksi luokiteltua teosta vuosilta 2021-2022. Käykää tsekkaamassa ja lukemassa, ja tietenkin tukekaa paikallisia vähemmistötaiteilijoita ennemmin kuin Pride-krääsää markkinoivia konglomeraatteja ja luokaa vaihtoehtoisia verkkoja taiteen levitykselle ja tuottamiselle.

Tehkää runozine omista runoista seuraavaan open mic -tilaisuuteen.

Ostakaa runozine seuraavassa open mic tilaisuudessa.

Terveisin,

Daniil Kozlov

”päätoimittaja”