Vimmaista tarkentamista

Matilda Kirvelän Yksityiskohdattomuuksia on vimmainen, syvän pohdiskeleva kirjoitus naiseudesta, taiteesta, kapitalismista, rakkaudesta ja sen päättymisestä. Runojen rosoinen maailma ihmissuhdesotkuineen ja darra-aamuineen näyttäytyy sekä puhujalle että lukijalle kuin tupakan savuverhon läpi, eikä yksityiskohtia meinaa erottaa tarkasti. Tuntuu kuin runot olisivat täynnä yksityiskohtaisia huomioita puhujan elämästä, mutta ne sekoittuvat toisiinsa ja niiden väliset yhteydet hämärtyvät.

Turkulaisen Kirvelän runoudessa on aistittavissa yhtymäkohtia runoilijan kotikaupungin katu- ja kapakkarunouteen. Turun runoliike pyrki erityisesti 1990-luvulla irrottautumaan runouteen liitetyistä vaikeuden ja akateemisuuden mielikuvista – elämänmakuisia runoja esitettiin baari-illoissa. Liikkeen tavoite oli tuoda runous lähelle tavan ihmisiä ja puhutella myös heitä, joilla ei ollut koulutuksen mukanaan tuomaa akateemisempaa runonlukutaitoa. 

Myös Kirvelä pureutuu käsitykseen runouden vaikeudesta ja leikittelee sillä. Yksityiskohdattomuuksia hyödyntää metalyyristä asetelmaa ja kiusoittelee runojen sinää: ”Olin kai liian ankara / ajatellessani, ettet pitäisi runoista, / jotka säästin sinulle / (Tiesin, että osaat lukea, mutta no niin, tätä lausetta ei voi viimeistellä / kuulostamatta elitistiltä)”. Teoksen sanavalinnat ja puhemaisuus luovat rosoisen vaikutelman.

Runsaat sulut ja lähes viisikymmentä alaviitettä esittävät tarkennuksia varsinaiseen runotekstiin ja täsmentävät ilmaisuja. Lukijan huomio ohjautuu näennäisesti vähäpätöisiin mutta runsaisiin lisäyksiin, jotka toistuessaan muodostavat teoksen kantavan rakenteen ja kutsuvat kokeilemaan vaihtoehtoisia lukutapoja. Runsaat runot pakottavat hidastamaan ja makustelemaan säkeitä viipyillen. Yhdellä lukukerroista luen ainoastaan alaviitteet kokeillakseni, muodostuisiko niistä oma yhtenäinen kokonaisuutensa, mutta näin ei käy. Sulut ja alaviitteet luovat vaikutelman tarkasta kielenkäytöstä, mutta samalla tarkennuksia on niin runsaasti, että niiden suhteet toisiinsa hämärtyvät. Lukiessa tuntuu kuin minun ja tekstin välissä olisi kuori, joka estää imeytymästä täysin runojen maailmaan.

Runsaat alaviitteet ja tarkennukset tuovat mieleen niin ikään turkulaisen Susinukke Kosolan Turkoosin vyöhykkeen (2021), joka käsittelee ystävyyttä ja myöhäiskapitalistisen maailman logiikkaan sopeutumattomien yksilöiden elämänkokemuksia. Myös Yksityiskohdattomuuksia aukeaa kapitalismin kritiikiksi: miten rakastaa, ajatella tai tehdä taidetta jatkuvan informaatiotulvan ja tulospaineiden keskellä. Kuulumattomuuden tunne ja irrallisuus yhteiskunnasta sävyttävät teoksen luomaa maisemaa.

Painetun tekstin materiaalisuutta hyödyntävien sulkeiden ja alaviitteiden lisäksi monet runot toimivat ääneen lausuttuina, sillä niiden poljento muistuttaa lavarunouden tai rap-lyriikan rytmiä. Kirvelä onkin esittänyt runojaan muun muassa Runokuu-festivaalilla sekä turkulaisilla runoklubeilla. Visuaalisen ja puhemaisuuden lisäksi myös älyllinen kohtaa ruumiillisen niin kielen kuin runojen teeman tasolla: ”Sitä on saanut tämän kehon, joka on kasvatettu tietyllä lailla ja / sitten on saanut valitun perheen ja keveyden, joka tuntuu / aralta lämmöltä ilman alkuvuoden surumielisyyttä / Ajattelu tapahtuu tiettyjen puitteiden sisällä kunnes juoksee ohi”.

Kirvelä tuo yhteen vaikutteita sekä turkulaisen runouden että naiskirjoituksen traditioista, jotka ensi ajattelemalla sijaitsevat hyvin kaukana toisistaan. Tuloksena on feministinen ja älykäs, mutta rehellinen ja kaunistelematon kokonaisuus.