Musiikki peittää ammuskelun äänet

Ukrainalainen Serhi Žadan on kotimaassaan ja sen ulkopuolellakin tunnettu runoilija, kirjailija sekä muusikko. Uusi kokoelma Minkä puolesta elää ja kuolla kokoaa yhteen Žadanin runoja vuosilta 2001–2023. Suomalaisille Žadan on tuttu jo esimerkiksi Nuoressa Voimassa vuonna 2018 julkaistuista suomennoksista, jotka kattavat sekä runoja että pätkän Žadanin romaanista Internaatti. 

Yli kahdenkymmenen vuoden ajalta Žadanin runoutta yksiin kansiin tiivistävässä kokoelmassa runoilijan tyylin ja aiheiden muutos on käsinkosketeltava. Alkupään rouhea ja elämänmakuinen bukowskilainen kuvasto mätänee raadonhajuiseksi vuoden 2015 paikkeilla. Kun alkupään tuotannossa korostuvat hotellit, elostelu ja vastapuolena köyhyys, päihteet ja rappio, juoksuttavat loppupään runot tuhon näyttämölle kivuliaita kohtaloita sodan keskeltä.

On vaitelias juoppo ja esoteerikko, joka päivästä toiseen kulkee kaupungilla kuulokkeet korvilla, musiikki pauhaten. Kuulokkeet peittävät tehokkaasti ammuskelun äänet. On psykiatrisella osastolla asustava veli, ”hullu”, jonka hoitajat ovat paenneet osastolta sotaa aikoja sitten. Laitossiivoojat pitävät hänestä huolta. On tatuointitaiteilija, joka ammutaan tiesululla ja vanhemmat, jotka eivät tiedä, kumman puolella heidän taistelussa menehtynyt poikansa soti. 

Alla lepää pohjaton suru kaiken tutun hajoamisesta.

Osa runoista on hyvin suoraviivaisia, toiset viitteellisempiä. Vaikka kokoelman tematiikka vaihtelee ja loppupään runot ovat selvästi kypsempiä ja vakavampia, jotain samaa on tyylissä alusta loppuun. Runot ovat pääosin kertovaa proosarunoa; ne käsittelevät usein siististi jonkin tapahtuman, näkökulman tai jopa lyhyen kertomuksen. Se ei tarkoita, ettei Žadan käyttäisi metaforia ja erilaisia runokuvia anteliaasti.

Yksi sellainen on joki. Se virtaa läpi runojen alusta loppuun, sodassa ja rauhassa. On ilmeistä, että Žadanin kotikaupungissa Harkovassa joella on tärkeä rooli. Maisemasta se laajenee kuvaamaan elämää ja sen jälkeistä: ”Mutta kieli on merkityksellistä kuoleman jälkeenkin / niin kuin joenuoman syveneminen, / niin kuin ison talon lämmittäminen / ensimmäistä kertaa syksyllä.”

Sitten ovat puut, hiljaiset todistajat. Niilläkin on oma kielensä, ”tarkka, mystinen rakenne” sekä ”runsaat adjektiivit”.

Sodasta kirjoittamisen Žadan tiivistää yksiselitteisesti ”Neula”-nimisessä runossaan: ”Eräänä päivänä joku kusipää / kirjoittanee tästä sankarillisia runoja / ja jonain toisena päivänä / joku toinen kusipää todennee / ettei tästä saisi kirjoittaa lainkaan.”

Katkelma toimii myös esimerkkinä siitä, miten alkukieliset säkeet eivät aina taivu kauniisti suomen kieleksi. Suomentajat Daniil Kozlov ja Seppo Lahtinen ovat tehneet kokonaisuuden osalta vaikuttavan työn, vaikka jäljessä onkin hieman vaihtelevuutta. On kiinnostavaa vertailla suomennoksia vuoden 2018 Nuoressa Voimassa julkaistuihin Natalya Bekhtan ja Matti Kangaskosken käännöksiin. Uudet käännökset tuntuvat löytävän kyseisiin runoihin entistä iskevämmän rytmin. 

Poliittisesti aktiivinen Žadan on Venäjän Ukrainaan hyökkäämisen jälkeen kunnostautunut aktiivisena kotimaansa puolustajana. Hän on perustanut esimerkiksi nimeään kantavan avustusjärjestön. Vuonna 2022 ”runoilijaintellektuellia ja rocktähteä” haastateltiin myös Helsingin Sanomiin – tuolloin hän kertoi Suomen sotahistorian ja Mannerheimin inspiroivan ukrainalaisia. Žadan itse on kuvannut suhdettaan maahansa näin: ”En ole nationalisti. Olen patriootti, joka rakastaa kotimaataan.”

Sammakon kustantaja ja toinen teoksen suomentaja Seppo Lahtinen kirjoittaa jälkipuheessa, että keväällä 2024 kustantamon väki olisi halunnut matkustaa Ukrainaan tapaamaan Žadania ja käydä hänen kanssaan runokäännöksiä läpi. Tämä ei kuitenkaan onnistunut – Žadan vastasi kääntäjille, että hän bändeineen oli liittynyt Ukrainan armeijaan puolustaakseen Harkovaa.