Eija Tammisto

Äiti lentää auringossa
62 sivua
Enostone 2024
ISBN 9789523990579
Olen runoudentutkimukseen ja ekokritiikkiin erikoistunut filosofian tohtori ja kirjallisuudentutkija Helsingin yliopistosta. Kriitikkona olen kiinnostunut erityisesti ihmisen luontosuhdetta, ympäristö- ja eläinaiheita käsittelevästä runoudesta sekä yhteiskunnallisiin teemoihin nivoutuvasta lyriikasta. Suhtaudun kuitenkin innolla runouden lajiin ylipäätään ja syvennyn uteliaisuudella kaikenlaisiin runoteoksiin.

Hyönteiset ovat maan pienimpiä mutta olennaisimpia olentoja, joilla on merkittävä rooli myös kirjallisuudessa aina Raamatusta alkaen. Eija Tammiston kolmannessa runoteoksessa hyönteiskuvasto kietoutuu muistamisen, menettämisen, perhesuhteiden ja identiteetin muotoutumisen ympärille. Poissaoleva äiti kuvataan runoissa auringossa lentävänä hybridihyönteisenä, leppäkertun ja kultakuoriaisen sekoituksena, jonka siivissä muistojen siitepöly kimmeltää. Rikkonaiset lähisuhteet ja säröisen lapsuuden paino sanallistuvat Tammiston omintakeisissa runoissa koskettavasti: ”piirtää säröistä viivaa / rikkinäisistä aikuisista purkautunutta pimeää / ei siitä saa puhua.” 

Äiti lentää auringossa on keinoiltaan kirjava ja sisältää niin aforistisen niukkoja runoja kuin myös kuvailevampaa ilmaisua. Teos on parhaimmillaan nojautuessaan niukkaan mutta tunnevoimaiseen runokieleen, joka pääsee puhuttelevasti kiinni muistojen monisyisiin kipupisteisiin. Runoissa tematisoituu vaikuttavasti myös ajatus siitä, kuinka kaikkein vaikeimpien ja satuttavimpien kokemusten äärellä kieli tyrehtyy ja maisema tyhjenee merkityksistään: ”Maisema seisahtuu / vetää ihoa sisäänpäin / väreilee / vaikenee”. Muistoissa ja kokemuksissa häilähtelevät runot eivät kaikilta osin onnistu punaisen langan ja koherentin kokonaisuuden rakentamisessa, vaan teoksessa on myös häiritsevää sirpalemaisuutta. Tammiston runot tarjoavat silti kiinnostavia näkökulmia siihen, mitä trauman poetiikka voi nykyrunoudessa tarkoittaa. 

Vaikka Tammiston teos käsittelee traumaattisia kokemuksia ja ikävää, runoissa vaikuttaa toiveikas pohjavire, joka kumpuaa luottamuksesta ihmismielen resilienssiin ja mielikuvituksen kantavaan voimaan. Äidin mieltäminen valossa lentäväksi siivekkääksi mahdollistaa puhujalle selviytymisen ja eteenpäin jatkamisen suuresta menetyksestä huolimatta: ”Äiti    leppäkerttu kuoltakuoriainen / lentää auringossa / ruusuissa / siitepölyssä siivet”. Tammiston teos on raikas esimerkki siitä, miten runous voi käsitellä perhesuhteiden ja menetysten kaltaisia suuria ja tunteellisia ilmiöitä sortumatta kliseisiin ja patetiaan.

Olen runoudentutkimukseen ja ekokritiikkiin erikoistunut filosofian tohtori ja kirjallisuudentutkija Helsingin yliopistosta. Kriitikkona olen kiinnostunut erityisesti ihmisen luontosuhdetta, ympäristö- ja eläinaiheita käsittelevästä runoudesta sekä yhteiskunnallisiin teemoihin nivoutuvasta lyriikasta. Suhtaudun kuitenkin innolla runouden lajiin ylipäätään ja syvennyn uteliaisuudella kaikenlaisiin runoteoksiin.

Kommentit kritiikkiin

Leave a Reply


helmiHelmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarviRunsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliittiMonoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppiKaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimijaToimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertojaKertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän on pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsäIkimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatuKävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.