Anu Rinkinen

Metallivaahto
77 sivua
ntamo 2022
ISBN 9789522158581
Olen helsinkiläinen runoilija, kriitikko ja runouslehti Tuli & Savun toimittaja. Opiskelen teoreettista filosofiaa Helsingin yliopistolla. Runoudessa – niin runoilijana kuin kriitikkonakin – minua kiinnostaa eniten kielen mahdollisuus avata näkymiä jotka muutoin jäisivät piiloon. Toisin sanoen kaikki se, johon voi yltää vain kieliteitse.

Aiskhylos aloittaa näytelmänsä Kahlehdittu Prometheus (suom. Maarit Kaimio) seuraavilla sanoilla:

“Olemme saapuneet maan äärten rajoille

ihmisten karttamaan ja karuun Skyytiaan.

Hefaistos! Ryhdy määräystä täyttämään,

tee niin kuin isäsi käski, iske jyrkänteen

jylhimpään seinämään tuo pahantekijä

teräksen murtumattomilla kahleilla.”

Filosofi Jane Bennettin mukaan “Prometheuksen kahleet ovat yhtä kuolleita ja liikkumattomia kuin elämä on väreilevää, nestemäistä ja virtuaalista.” (Materian väre – Olioiden poliittinen ekologia; suom. Tapani Kilpeläinen). Useimmiten juuri tällaisena metalli nähdäänkin, elämälle vastakkaisena, kuolleena. Anu Rinkisen kolmas kokoelma Metallivaahtotarjoaa toisen perspektiivin: “Nestemäinen rauta virtaa / planeetan sisimmässä // liikkuva sydän / sisimmässä”. Väreilevämmäksi ja nestemäisemmäksi tuskin pääsee. Toisin sanoen elävämmäksi.

Rinkisen kokoelmassa ihmisen sijasta materia kaikissa muodoissaan on saanut toimijan roolin. Usein toimijuutta lävistää myös kuvitelma tietoisuudesta: “Pian katu kuuntelee jalkoja, / valokuitujen hermoverkosto / tarkkailee ympäristöä, ennustaa maanjäristyksiä.” Ihminen on teoksessa läsnä lähinnä tarkkailijana, maailmankaikkeuden kuuntelijana ja tutkijana. Ihmisen kokoluokka suhteessa maailmaan ja materiaan tulee myös näkyväksi: “Mustan aukon ja tähden / väkivaltaisesta kohtaamisesta syntyi / alkeishiukkanen, neutriino, / joka matkasi / 750 miljoonaa valovuotta / ja / jäi Etelämantereella sijaitsevan tarkkailulaitteen haaviin / syksyllä 2019.”

Pohjimmiltaan ihminenkin on kuitenkin vain materiaa. Toisin sanoen: ihminen tutkimassa materiaa on materiaa tutkimassa itseään. “Mistä tulen / tiedänkö mistä tulen / minä tulen / materiasta ja materiasta.”

Luonnontieteellisen tiedon ja tieteellisen tyylin poetisaatio on ollut viime vuosina toistuvasti esillä suomalaisessa runoudessa. Tyylillisiä verrokkeja löytyisi useita, mutta suorimmat assosiaatiot Metallivaahdosta minulla piirtyvät Laura Tresselin teokseen Hengitys (2020), joka tieteellisen toteavasti lähestyy hengitystä sen kaikissa muodoissa ja merkityksissä.

Olen helsinkiläinen runoilija, kriitikko ja runouslehti Tuli & Savun toimittaja. Opiskelen teoreettista filosofiaa Helsingin yliopistolla. Runoudessa – niin runoilijana kuin kriitikkonakin – minua kiinnostaa eniten kielen mahdollisuus avata näkymiä jotka muutoin jäisivät piiloon. Toisin sanoen kaikki se, johon voi yltää vain kieliteitse.

Kommentit kritiikkiin

Yksi vastaus artikkeliin “Materian kielin”

  1. Otso Venho sanoo:
    Todella oivaltava tuo kriitikon Aiskhylos/Bennett -nosto! Kritiikissä mainittu Materian väre vaikuttaa myös todella kiinnostavalta kirjalta. Avaa varmasti todella paljon uusia väyliä suhtautua myös moniin muihin kaunokirjallisiin teoksiin 🙂

    Tämäntyyppisten melko tarkasti rajattujen teosten kohdalla mielekkäitä vastaavuuksia joutuu joskus etsimään eriskummallisista suunnista. Ajattelin itse teosta lukiessani useita vuosia sitten lukemaani Gustav Flaubertin Bouvard ja Pécuchetiä. Eräässä kirjan melko puuduttavassa osiossa kaverukset alkavat harrastelijageologeiksi ja tutkivat ääneen sivukaupalla aikansa geologista ajattelua, Neptunismia ja Plutonismia. Ei ehkä mikään kaikista hedelmällisin viitepiste nykyrunouden lukemiseen, mutta tämän tyyppisten linkkien luominen tuo omaan jokapäiviseen lukemiseeni jotain kummallista iloa…

    Itselleni oli Metallivaahtoa lukiessa vaikea pala juuri tuo kielen hieman etäinen ja kylmän kategorisoiva suhde vuolaasti virtaavaan geologiseen materiaan. Ajattelin lähinnä, että kuulostaapa kaikki niin hienolta ja kauniilta, varsinkin niinä hetkinä kun kieli vei tutun mutta oudon materian piiriin kuin pasmat sekaisin laittava, omin silmin nähty harvinainen fysiikkaefekti.

    Koskisen kritiikissäkin mainitusta Ihmisen olemukseen suuntautuvasta puheesta huolimatta tuo teoksessa oleva, materiaa tarkkailevan ihmisen ja itse materian välinen kuilu oli itselleni hankalaa kuroa umpeen. Ehkä suurempi määrä kielellisiä oivalluksia olisi voinut päästää itseni lähemmäs materian värinää. Pohdin myös tämän epämääräisen kurotteluni tarpeellisuutta ylipäätään. En tahtoisi ajatella, että kielellinen kikkailu veisi runoutta aina plussan puolelle.

    Metallivaahto on kuitenkin runokirja, jota lukiessa etäisyys tuntui koko ajan jollain tavalla merkitykselliseltä, ja jonka ääreen tulee varmasti vielä pakottavan tarve palata. Ehkä juuri jostain toisaalta noukittujen tiedonjyvien innostamana.

Vastaa


helmiHelmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarviRunsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliittiMonoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppiKaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimijaToimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertojaKertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän on pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsäIkimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatuKävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.