Janne Holmström

Kauan sitten hukkunut
60 sivua
Tammi 2021
ISBN 9789520427757
helmiHelmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarviRunsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliittiMonoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppiKaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimijaToimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertojaKertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän on pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsäIkimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatuKävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.
Vierailijakritiikit
tuomasaitonurmi
Olen informaatikko, kriitikko ja esseisti Helsingistä. Runoudessa minua kiinnostavat niin ruumiillisuus kuin ympäristö, ihmisten väliset suhteet kuin luonnonilmiötkin. Ajatuksella tehdyt kokeilut innostavat aina. Proosan ja runon rajoilla tapahtuvilla asioilla ja genrehybrideillä – kuten esseemäisiä elementtejä sisältävillä runoteoksilla – on sydämessäni erityinen paikka.

Sotalapsen elämä hylkynä

tuomasaitonurmi

Sotalapsuus aiheena runokokoelmassa, eikä paksussa historiallisessa romaanissa – lähtökohta tuntuu uudenlaiselta. Kauan sitten hukkuneen johdantoteksti kertoo, että taustalla on Tanskaan lähetetyn isoisän kokemus. Teoksen runoista monet on otsikoitu kuviksi, joiden numerointi ei etene suorassa järjestyksessä; tulee mielikuva pöydälle levitetyistä valokuvista, joita poimitaan satunnaisesti tarkasteltavaksi. Nämä kuvat eivät kuitenkaan tarjoa pelkkiä visuaalisia näkymiä, vaan myös hetkiä, aistimuksia ja tunteita: ”Äiti hymyilee / Raitiovaunu itkee ohitsemme, / katupöly tukkii sieraimet / Tahtoisin kääntyä / Jäädä”.

Janne Holmströmin vahvuus on erityisesti runojen ja fragmenttien lopetuksissa, joihin tiivistyy paljon teoksen tunnemaailmasta, sen kipeimmistä pisteistä. Kokoelma sisältää monenlaisia keinoja ja asetteluja; suurimmassa osassa runoista tapahtuu säkeenylityksiä, lisäksi vastaan tulee sanakirjamääritelmiä ja proosarunomaisia asetteluja, joissa pisteitä ei kuitenkaan käytetä, lauseet pysyvät auki. Ilmaisu on niukkaa, tiivistä ja sillä tavalla suoraa, ettei kokemuksen ydintä ole vaikea tavoittaa.

Kokoelman kielellisessä maailmassa sotalapseksi lähetetty vertautuu hylkyyn: hän on uponnut laivamatkalla, jäänyt välitilaan poissa kotoa, ja uppoaminen jatkuu paluun jälkeen. Sodan jälkeisinä vuosina on paljon hylkyjä, jotka raahautuvat sosiaalitoimistoon, ”pohjassa on tilaa”. Elämän on mentävä eteenpäin, mutta: ”Matkan edetessä joku jää aina pois”. Meri palaa yhä uudestaan, puhuja tuntee mureenojen ja kampeloiden uivan lävitseen, kylkiluustaan kasvavan korallin. Vaikeasti määriteltävän surun lähteen etsiminen on haparointia veden alla. Kannet resonoivat sisällön kanssa tällä kertaa hyvin: runojen maailma tuntuu tummansiniseltä. Kokoelman temaattinen maisema on yhtenäinen – vain yhden runon, “Ensisilmäyksellä”, yhteyttä kokonaisuuteen minun on vaikea tunnistaa. Ehkä teksti ilmaisee, miten sotalapsuuden jälkeen elämä tuntuu väärällä puolella katua kulkemiselta ja toisen kohtaamisessa on aina kolarin aiheuttamisen vaara.

Kun sotalapsi kasvaa aikuiseksi, hylkynä elämisen tunne palaa, ja pohja tulee vastaan myös omien lasten kanssa; trauma muuttuu ylisukupolviseksi. Viimeisessä runossa puhuja luettelee asiat, joita hän ei pyytänyt mutta jotka antaa myös lapselleen. Pysäyttävä lopetus laajenee eri aikatasoihin. Hylkäämisen kokemukset ovat määrittäneet monien historiaa. 

Holmströmin kokoelmaa lukiessani kuljen kaupungilla hylkyjen vierellä ja sukellan pinnan alle heidän kanssaan. Näen heijastuksen tuskasta läpi aikatasojen, ja mietin nykypäivän hylättyjä. Tunnen kiitollisuutta siitä, että nämä kokemukset ovat saaneet uuden kielen.

tuomasaitonurmi
Olen informaatikko, kriitikko ja esseisti Helsingistä. Runoudessa minua kiinnostavat niin ruumiillisuus kuin ympäristö, ihmisten väliset suhteet kuin luonnonilmiötkin. Ajatuksella tehdyt kokeilut innostavat aina. Proosan ja runon rajoilla tapahtuvilla asioilla ja genrehybrideillä – kuten esseemäisiä elementtejä sisältävillä runoteoksilla – on sydämessäni erityinen paikka.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmiHelmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarviRunsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliittiMonoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppiKaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimijaToimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertojaKertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän on pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsäIkimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatuKävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.
Avainsanat