Historiallista runoutta itsenäisen Suomen kohtalonhetkistä

Juna kolisee kohti itää, kun Olli Heikkonen jatkaa suurten historia-aiheiden äärellä. Edellinen runoteos Rajalliset maat (2020) käsittelee Ruotsin suurvaltaa ja 30-vuotista sotaa. Uusin teos Hallitut vallat (2025) tulee kohti nykyaikaa ja itsenäisen Suomen kohtalonhetkiä. 

Teos alkaa mahtipontisella avausrunolla kirjoitusvälineestä:

Miksi et siis vastaisi kutsuun. Se on sinulle esitetty. 
Miksi kieltäytyisit, kun historian lehti kääntyy. 
[…] 
Kynä, hanhensulista kynitty työkalu, kirjurin vasara, 
on alkanut takoa sanoja paperille.

Heikkonen hallitsee kuvat ja tunnelmat. Ensimmäisen osaston tarkat ekfrasikset johdattavat lukijan katsomaan muun muassa Münsterin astronomista kelloa ja Bernt Notken Danse Macabreta, Kuolemantanssia, Tallinnan Nigulisten kirkkoon. Runot tihkuvat symboliikkaa. Yksi runo kuvaa kotkaa, joka lentää merellä aurinko kynsissään: ”Mutta kotka on kynsiensä vanki. […] Kotka on vaakunansa vanki, / rautahöyhen, rautasulka. / Kotka on mekaniikan, teollisuuden / ja agraariyhteiskunnan vankin.” 

Kotka-symboliikka saa merkityksen teoksen loppupuolella, missä ollaan Moskovassa syksyllä 1939 talvisotaa edeltävissä neuvotteluissa. Itsensä vankina oleva kotka luo yhteyden Neuvostoliiton ja nyky-Venäjän välille kuin muistuttaen, ettei kotka ole vieläkään päässyt kahleistaan.

Toisen ja kolmannen osaston runot kuvaavat metsää, sen eläimiä ja ihmisasukkaita mökeissään. Kolmannen osaston avausrunosta voi aistia hirven lämpimän hengityksen, kastepisarat sen turkissa: ”Hirvi seisoo aamuyön usvassa. / Valkoisen kuunkehrän alla / nukkaiset sarvet kantavat pisaroita.” Runojen pohjavire on synkkä ja kuolema on lähellä joka hetki. Heikkonen maalaa herkkiä runokuvia alkusointuja hyödyntäen: ”Kun kuun kultahammas välähtää, / on suden hetki, luen sen hangesta, / johon kuu on kaatanut kimmeltävät kirjaimensa.”

Osastot tuntuvat itsenäisiltä ja kokonaisuus kehittyy hitaasti, mutta varmoin ottein. Tuntuu kuin lukija tekisi matkan Keski-Euroopasta ensin supisuomalaiseen metsään, kunnes ollaan rajan tuntumassa Karjalassa. Vihdoin neljännen osaston alussa näyttämölle astuu J. K. Paasikivi, joka on Neuvostoliiton kutsumana matkalla Moskovaan neuvottelemaan rajan siirtämisestä Leningradin edustalla. Junamatkalla luetaan Gogolia ja kerrataan venäjän kielen taitoa. Roolirunoissa puhujat vaihtelevat Paasikiven ja Neuvostoliittoa edustaneiden Vjatšeslav Molotovin ja Josif Stalinin välillä.

Miksi Suomi vastoin etuaan kieltäytyy
vaihtamasta pientä palaa Kannasta
552 900 hehtaariin Karjalan metsää.
Ja miksi seurauksia ajattelematta tarjoaa Kuokkalan mutkaa ja Terijokea,
vaikka hyvin näkee, etten minä niitä tarvitse.

Runot ovat varmoin ottein veistettyjä ja yksityiskohdat tarkasti hiottuja. Heikkonen ei päästä lukijaa helpolla, vaan tarjoaa paljon selvitettävää. Tätä kirjoittaessa päädyin seikkailulle Wikipediaan kertaamaan talvisotaa edeltäneitä tapahtumia ja Molotov–Ribbentrop -sopimuksen sisältöä. Hallitut vallat osoittaa, että sotahistoriaa on mahdollista käsitellä runouden keinoin hienovireisesti ja ilmaisuvoimaisesti ilman propagandistista painotusta. Se ei julista kytköstä nykyaikaan, mutta vähäeleisesti jättää lukijan pohdittavaksi kysymyksen, onko diplomatia reunavaltioiden kohdalla vain näennäistä. Saneleeko historiallinen aika todelliset ehdot?