0,1 grammaa

Katja Meriluodon esikoisrunoteos Mehiläisen paino kääntyy kohti korkeampia voimia etsiessään ja vaaliessaan elämän jatkuvuutta. Lajikato sekä ilmastokriisi kulkevat runojen merkitysverkostoissa. Runominät kuljettavat lukijan kuuden osaston lävitse puutarhasta lasiseinien väikkeeseen, laitumelta mehiläisten talvipalloon ja merelle, jonka pinta nousee nousemistaan. 

Pyhää teoksessa ilmentää ensimmäisen osaston ihastuttava Äiti Marfa, jonkinlainen tikkuaskiin mahtuva feminiininen jumalolento, joka ”nukkuu jalat kippurassa / mustikankukkarinteessä”. Äiti Marfan esittelevä, teoksen aloittava runo on ytimekäs ja erinomainen. Se kehii esiin teoksen maailmaa ja kielenkäytön tapaa: ”Äiti Marfa kuuntelee merisäätä. / Talvipesät ovat tyhjiä, / kiima alkaa. / Ollapa oma valtakunta / ja avaimet sen kaikkiin tyrmiin. / Voikukkavaltikka. / Auringonkeltainen.”

Neitsyt Marian ilmenemistä karjalaisissa ja suomalaisissa synnytysloitsuissa tutkinut Maarit Viljakainen kirjoittaa artikkelissaan ”Neitsyt Maria synnytysloitsuissa” (Elore, 2/2005), miten Neitsyt Maria ja mehiläinen sekoittuvat toisiinsa Suomen Kansan Vanhat Runot – teossarjaan taltioiduissa loitsuissa: ”Marian voi nähdä voiteita tuovana avustajana myös mehiläisen hahmossa, sillä itäisillä alueilla nämä kaksi on liitetty toisiinsa. Molemmat esiintyvät erityisesti ulkoisia vammoja parantavissa loitsuissa kipujen lieventäjinä.” Hyönteismäiseksi muuntuva Äiti Marfa asettuu luennassani tämän perinteen jatkumoon.

Mehiläiset risteilevät kaikkien osastojen halki. Pölyttäjissä parveilee itämerensuomalaisten mytologioiden mehiläisten perintö alisen ja ylisen välisinä viestinviejinä. Mukana on roolirunoutta, jossa puhuu mehiläisen ääni: ”Lämmin talvipallo purkautuu ympäriltäni. / Liikutan kuutta jalkaa, neljää läpikuultavaa siipeä. / Tanssin juuri auenneesta kukasta, värähtelevästä”. Nykypäivän näkökulma siivekkääseen tuo hyönteiselle kaksoisroolin. Mehiläinen on ekosysteemien rakenteita varjeleva olento, jonka kantojen romahtaminen uhkaa kasvien selviytymistä ja satojen huvetessa ihmislajinkin jatkuvuutta. Pörriäisen kutsuminen on myös ihmisyyden kutsumista: ”Pieni rohkea mehiläinen, / lennä hakemaan sieluni takaisin.”

Melko perinteisestä luontokuvastosta ammentavat metaforat sekoittavat mytologista arkiseen. Mehiläiskuningatar hyrisee puhujassa, ja hämähäkit ”vetävät lankansa / sinusta minuun. / Vihdoinkin pätkimätön yhteys, todentuntuinen. / Noroja. Lammikoita. / Käsken kivut kiven rakoon. / Tunnetko riitin?”

Runot ovat pääsääntöisesti omaäänisiä, teräviä ja kirkkaita. Sekoitus napakkaa suoruutta ja myyttistä ainesta toimii monin paikoin mainiosti, mutta kielen selkeys kääntyy osassa runoja valjuksi toteamiseksi. Runo, jonka ensimmäiset säkeet maalaavat, miten ”[j]äätikkö lohkeaa / ja hyökyaalto pyyhkii rannikon kartalta”, ei tarjoa kielellistä kiinnostavuutta ja ekokriittinen viesti väljähtyy sen myötä.

Toisaalla ilmaisun ytimekkyys toimii ja on suorastaan aforistista: ”Taivaalla tervapääskyjä ja hävittäjiä.” Kielen pudottelevaa tuntua lisää rekisterin pisteliäisyys. Puhujan ironinen ja humoristisesti nälvivä ote pilkahtelee toistuvasti esiin: ”Luulin tietäväni kaiken. / Syvyys yllätti minut raivollaan. / Tai ei se raivonnut, tuskin tiesi mitä teki.” 

Ilahdun erityisesti silloin, kun runot valahtavat parissa kohtaa kalevalamittaan, kuten erään runon loppupäässä: ”Mehiläinen meiän lintu, / metsän kukkien kuningas”. Molemmat säkeet löytyvät erikseen täsmällisesti samoin muotoiltuna useammasta vuosien 1832–1929 välillä, esimerkiksi Pohjois-Karjalan Ilomantsista ja Vienan Karjalan Vuokkiniemieltä, kerätystä SKVR:n tietokantaan talletetuista runoista. Nelipolvisessa trokeessa viivähtävän runon seuraavassa ja viimeisessä säkeessä mitta särkyy. Mehiläistä ei kutsuta apuun vaan kehotetaan suojaan: ”Väistä tuonen haavia lennollasi.” Kerrassaan upea lopetus sitoutuu perinteen jatkajaksi saumattomasti ja laajentaa mehiläiseen liittyvää merkityssurinaa oivaltavasti.

Mikä on ihmisen paikka ja rooli muunlajisten rinnalla? Nimikkoruno ehdottaa vastausta: ”Hartiat kivettävä vastuu: / mehiläisen paino kämmenellä.”