Kyynisyyden ja rakkauden runoja

Tommi Kauppisen viides runoteos Tietäjän vuosi osallistuu eksplisiittisen filosofisen runouden perinteeseen. Sen lehdiltä löytyy sanoja kuten ”hegemonia”, ”metafysiikka” ja ”empiristi”. Monet runoista selittävät pitkällisesti maailmaa, ihmisen psykologiaa ja ihmiskunnan syntejä. Useimmiten kiinnostuksen kohteena on jollakin tapaa väljähtänyt maailmankuva, jota runouden keinot pyrkivät laajentamaan: ”[…] maailma on monimutkainen / Ja fysiikka / On vain lasten ympyröitä piirustuspaperilla / Kakka potassa”.

Pelkäksi julistukseksi teos ei typisty, sillä sen moninaiset runot pakenevat arkista sovinnaisuutta lukemattomiin suuntiin. Toisinaan runot selittävät maailman fyysistä rakennetta, toisinaan ne jäävät pohtimaan ”Jäisivätköhän laivat uppoamatta, jos niitä ohjaisivat ruostumattomat tekoälyteräsrotat?”. Ivallinen sävy terävöityy juuri niissä runoissa, joissa sitä ei liioin korosteta ja joissa Tietäjä-puhuja tuntuu jäävän taka-alalle.

Silti: ”Joko ihmisille selittää asian kunnolla, eivätkä he jaksa kuunnella; tai lempeästi viitaten, jolloin he eivät ymmärrä.” Puhujalla on viihtyisä näköalapaikka pilvenreunalla, josta hän seuraa enimmäkseen typerän ihmiskunnan toimintaa: ”Älkää tulko sotkemaan / Metamodernilla / Morfologialla / Geologisilla epokeilla / Kaiken maailman emojeilla.”

Kritiikille on kyllä aihettakin. Jospa vain joku kuuntelisi runoilijoita, huokaisen tämän, kuten niin monen muunkin teoksen äärellä olen huokaissut. Mutta Tietäjä on toiveikkaampi: ”Laulaja ei jää puolustuskyvyttömäksi. / Täytyy rakastaa niin, että viime vuosisadan mieli / murtuu.”