Kuuma kaupunki ja sen linnut

Ville Hytösen uusi runoteos Bilbao! on matkakertomus ja kuvaus eräästä kumppanuudesta. Teksti koostuu lyhyistä proosarunoista, jotka kuvaavat hetkiä pariskunnan elämästä Pohjois-Espanjassa. Teoksen esikuvat löytynevät matkakirjallisuuden puolelta, mahdollisesti matkapäiväkirjoista. Teoksessa kuvaillaan ensisijaisesti tunnelmia, verkkaista elämää ja kahden ihmisen välisyyttä. Proosarunot eivät liioin koreile kielellään, kuten on joskus runollisuuttaan korostavan proosarunouden laita, vaan teksteissä on myös vahvaa novellimaisuutta. Runollisuus perustuu ennemmin lyhyiden kokonaisuuksien rakenteeseen sekä siihen, mitä niissä jätetään kertomatta.

Rakkaussuhteen lisäksi kerronassa pääsevät keskiöön kuumuus, vakavan paikan tullen myös ilmastointilaitteet. Tältä kantilta Bilbaota voi myös lukea teoksena ilmastonmuutoksesta. Se ei ota suoraan kantaa, julista pahaenteisesti tai surkuttele pateettisesti, mutta se ottaa kaiken irti kuumuuden ja paisteen kuvauksista: ”Aurinko oli peltikatoilla niin valkoinen, että mies luuli olevansa kotimaassaan.” ”Kuolevat lehmusrivit, hikoilevat sandaalit kuin itkisivät.”

Kuumuuden varmin merkki Bilbaossa ovat taivaalta putoilevat linnut. Ne ovat luonnollinen osa teoksen maisemaa, kuin elävät linnut runoudessa yleensä: ”He kuuntelivat parvekelaudalle putoavia kuolleita lintuja.” Katseen suuntaaminen kohti taivasta luo sopivan kontrastin suomalaisen ekokirjallisuuden metsäkeskeisyydelle. Luontokadon kuvaus tuntuu jälleen raikkaalta ja ylevältä, kun sitä kannattelevat yksinomaan lintujen kirkkaalta taivaalta satavat ruumiit. 

Teoksen romanssi tuo viimeaikaisesta suomalaisesta kirjallisuudesta mieleeni ensimmäiseksi Kaarlo Haapiaisen novellikokoelman Sigfried Holopaisen valitut kokemukset (Esterin kirja 2022). Holopainen tulee mieleen esimerkiksi, kun Bilbaon ”mies” valittaa ”naiselle” heidän rakastelleen liikaa. Nainen vastaa valitukseen toteamalla: ”Minun pitäisi voidella siihen salvaa”. Runon lopussa pari katselee vaikuttavaa maisemaa: ”Olisipa laajakuvaobjektiivi mukana, mies ajatteli. / Olisipa sitä salvaa nyt, nainen pohti.”

Päähenkilöiden suhdetta ja runomaailman kaikkia olosuhteita määrittävä kuumuus sitoo teoksen lopussa kaiken huvittavalla mutta yllättävän tyydyttävällä tavalla yhteen. Minkäänlaisesta loppuratkaisusta tai käänteestä ei voi puhua, mutta viimeisillä sivuilla tekijä osoittaa pienellä sanaleikillä olevansa itsekin tietoinen miljöön kuumuuden saamasta painoarvosta, mikä tuntuu tarpeelliselta. Hyvä tasapaino syntyy, kun kuolleiden lintujen teemaa ei yhtä suoraan pureta. Se saa lukijan ajattelemaan, kenties palaamaan myös kuumuuden teeman äärelle.

Bilbao! sopisi varmasti hyvin matkalukemiseksi tai kirjalliseksi matkaksi. Sen sivuilla voi käväistä Bilbaossa ja ainakin San Sebastiánissa. On vain hyvä muistaa, että joskus tärkeintä on matkaseura, joskin toisinaan matkasta jäävät ensisijaisesti mieleen merilevän haju ja museon ilmastointilaitteet.