Raukeavia rajoja hauraan betonin lomassa

Joel Mäkipuron Periferia on taitava tutkielma hämärtyvistä rajoista sekä ihmisen ja ei-inhimillisen välisistä suhteista. Teos nostaa keskiöön erilaisille planetaarisille ajanjaksoille avautuvan lähiöympäristön ja sen biologisen ja materiaalisen universumin, jossa metsä ja betoni sekä ihmisyys ja eläimyys sulautuvat toisiinsa. 

Kielen eri rekistereitä onnistuneesti hyödyntävä Periferia jäljittelee välillä tieteellistä diskurssia. Teoksessa ihmisyys ei ole normi vaan etäännytetty tarkkailun kohde, katseen alainen entiteetti, jota havainnoidaan kuin luontodokumentin aihetta: ”Yksilöt kehittyvät asteittain kennostoissaan ja lokerikoissaan oppimisen, ehdollistumisen, perhe- ja yhdyskuntarakenteiden sekä yksilöiden välisten suhteiden, kuten symbioosin ja välttelyn myötä, ja ovat jatkuvasti alttiita ympäristön vaikutukselle.” Lopulta hämärtyy, mitä lajia edustavista eliöistä ylipäätään on puhe. 

Luonnontieteellinen kieli on ollut tapana valjastaa ihmisen keinoksi luokitella ja kontrolloida maailmaa, mitä Periferia ironisoi. Teoksessa ihminen ei ole hallitseva subjekti, vaan runot palauttavat ihmisen eläinkunnan muiden olentojen joukkoon ja purkavat näin totuttuja erontekoja. Suhteellistamalla ihmisen aseman teos kiinnittyy sekä posthumanistiseen ajatteluun että ympäristörunouden lajipiirteisiin. 

Myös teoksessa toistuva rakennetun paikan motiivi ja paljon kuvatut betoniset lähiömaisemat nivoutuvat osaksi posthumanistista hallinnan problematiikkaa: ”Pihoilla on verkostoista koottuja aitoja, joilla pyritään estämään tuntemattoman aineksen leviäminen yksityisen taloyhtiön alueelle.” Ihmisen tarve kontrolloida on päättymätön, mitä maisemasuunnittelu ja asemakaavat ilmentävät, mutta lopulta luonto ottaa maisemasta ja ihmisestä vallan. Utopia ja dystopia kohtaavat tulevaisuusvisiossa, jossa ihmisen ajan päätyttyä kasvit jatkavat elämäänsä ja murtavat maahan valetun betonin: ”Verenkierto ja hengitys lakkaisivat / toissijaiset kuolemanmerkit ilmenisivät. // Kasvit sen sijaan, ne jatkaisivat elinkaartaan juurissaan / ja versoissaan. // Köynnöskasvit tunkeutuisivat laatoitukselle. Köynnöskasvit / kurottaisivat hänen iholleen.”

Ympäristöteemat sekä ihmisen aseman puntarointi planetaarisessa mittakaavassa ovat tämän päivän runouden trendejä, mitä myös esimerkiksi Mikko Rädyn Borealia (Tammi 2022) edustavasti havainnollistaa. Vaikka Periferian nykyteemat ovat taiteessa laajalti pinnalla, teos onnistuu puhuttelemaan ja erottumaan. Omintakeisella lähiöpoetiikallaan Mäkipuron esikoisteos ulottuu suomalaisen nykyrunouden kiinnostavimpaan kärkeen.