Menneisyys elää runoissa zombin lailla

Margaret Atwood (1939–) on tunnettu yhteiskunnallisista romaaneistaan, jotka sijoittuvat usein dystooppiseen tulevaisuuteen. Hänen runoteoksensa Kipeästi sen sijaan katsoo menneisyyteen ja pohtii ajan kulumista, ikääntymistä ja kuolemaa. Alunperin vuonna 2020 nimellä Dearly ilmestynyt teos käsittelee myös Atwoodin perusteemoja, kuten naiseutta ja ympäristötuhoa. 

Atwood aloitti kirjallisen uransa nimenomaan runoilijana vuonna 1961 ja on julkaissut kaikkiaan 18 runoteosta. Häneltä on aiemmin julkaistu suomeksi nide Myös sinun nimesi (WSOY 2001), jossa on kaksi kokoelmaa yksissä kansissa. On piristävää lukea vaihteeksi perinteistä, yksittäisistä runoista koostuvaa kokoelmaa. Suomenkielisessä nykyrunoudessa kun runouden yksikkö tuntuu nykyään olevan pikemminkin teos. 

Kokoelman tyyli on puheenomainen, jutusteleva, ja kieli helposti lähestyttävää. Keskeinen teema on ajan kuluminen, mikä ei 80-vuotiaalta tekijältä ole yllättävää. Runoissa muistellaan lapsuutta ja surraan kuolleita läheisiä. Teos on omistettu kirjailijan edesmenneelle puolisolle Graemelle, joka sairasti dementiaa. Suhde menneisyyteen on kuitenkin usein etäännytetyn ironinen, ja kipeitäkin aiheita lähestytään huumorilla. Esimerkiksi kuolleen rakastetun muistoa verrataan sarjakuvien katkoviivalla piirrettyyn näkymättömään mieheen.

Runouden suhde aikaan on kiinnostava. Kuten teoksen esipuheessa todetaan, runo julkaistaan aina ”myöhässä” suhteessa kirjoitusajankohtaan – ja nykyään, internetin ja sosiaalisen median aikakaudella, epäsuhta on syventynyt entisestään. Toisaalta runoutta verrataan teoksessa zombiin, joka ei anna menneisyyden kuolla: ”Käsi olkapäällä. Melkein käsi: / Runous on tullut vaatimaan sinut omakseen.”

Runous on myös siitä ihmeellistä, että se voi yhdellä säkeellä tehdä kaukaisesta menneisyydestä nykyisyyttä, kuten runossa ”Skyyttien esiinkaivuu”. Muinaisen paimentolaiskansan hurjia soturinaisia kuvaava runo muistuttaa, että naisten elämä on edelleenkin melkoista selviytymistaistelua: ”Täällä he ovat, nimettömät, / edelleen jotenkin kanssamme. / He tiesivät miten kävi. / Tietävät miten käy.”

Ajan hammas puree myös kieleen: sanatkin vanhenevat. Muutama kokoelman runo perustuu tiettyihin vanhahtaviin englannin kielen sanoihin, mikä on tietenkin suuri haaste suomentajalle. Kokoelman nimikkorunossa ”Hartaasti” (”Dearly”) sana dearly on suomennettu hartaasti, mikä toimiikin kohtalaisen hyvin: ”Se on vanha sana, väljähtynyt. / Toivoin hartaasti. / Ikävöin hartaasti. / Rakastin häntä hartaasti.” Kokoelman nimi ei kuitenkaan ole Hartaasti vaan Kipeästi. Ratkaisu on perusteltu, sillä runojen tunnelma ei ole erityisen harras. 

Atwood ei runoilijana nouse aivan proosateostensa tasolle, mutta hänen runoihinsa kannattaa silti ehdottomasti tutustua.