Susanna Poikela

Kadotuksia
58 sivua
Kulttuurivihkot 2023
ISBN 9789527437834
Olen vapaa kirjoittaja ja Runografissa kriitikkona toimimisen lisäksi myös alustan avustava toimittaja. Runoudessa minuun vetoaa kielen mahdollisuus luoda toisenlaisia hahmottamisen ja olemisen tapoja. Innostun, kun teksti puhuttelee siten, ettei vaikuttumisen syitä heti ymmärrä.

Susanna Poikelan kolmannen runoteoksen keskiössä on myrkyllinen yhden kesän kestävä rakkaussuhde, jota teoksen puhuja jäsentää ja purkaa. Ihmissuuteen asetelma, alistava mies ja runojen puheenomaisuus tuovat voimakkaasti mieleen Märta Tikkasen klassikoksi nousseen Vuosisadan rakkaustarinan (Århundradets kärlekssaga, 1978). Teoksissa on myös samankaltaista terävyyttä. Kadotuksissa rakkauden molemmat osapuolet saavat äänen. Alusta lähtien on selvää, että rakastettu miesystävä on henkisesti väkivaltainen lurjus, vaikka rooli ei typisty mustavalkoiseksi. Hänen kanssaan koettu onni on myös ollut todellista onnea. Romanssin muistelu ja siitä kirjoittaminen rakentavat kaaren, jossa trauma purkautuu.

Myös romanssin toinen osapuoli, rakastettu mies, on äänessä. Rakastetun näkökulmasta kirjoitetuissa roolirunoissa äänet kerrostuvat. Vaikuttaa siltä, että suhdetta purkava minä ottaa miehen äänen ja eläytyy tämän mielenliikkeisiin. Jo avausruno tekee näkyväksi otteen, joka asettaa entisen rakastetun ironiseen valoon:

Kirjoita minusta,  
miehestä, joka lupasi suojella sinua 
omilta sanoiltasi,         tarpeen tullen, 
pitää huolen ettei sinulta mitään puuttuisi,
sulkea uhmakkaan suusi, 
kätkeä sinut jonnekin, 
mihin pahan käsi ei koskaan ulotu.

Minä kirjoitan.

Samalla runo motivoi syyn puhua. Hiljentämisen kokemukset ajavat etsimään vapautusta, jonka puhuja lopussa löytää. Teoksen puhekielisemmät osiot vahvistavat sekä oman äänen löytymisen teemaa että luovat moniäänisyyttä. Viidennessä ja samalla viimeisessä osastossa puhuja kohtaa elämän virtaavuuden ja mahdottomuuden omistaa toinen. Puhuja vapautuu kasvattamaan karvojaan ja erkaantuu lopullisesti eksästään: ”Minussa kasvaa / elämänvoima, jota ei enää voi siistiä pois / kukaan tai mikään.”

Teoksen feminismi ei tunnu kovinkaan muutosvoimaiselta, sillä se katsoo sukupuolia perinteisten ja binääristen linssien läpi: miehet ovat sikoja ja naiset kukkasia. Mahdolliset syvemmät merkitykset eivät paljasta itseään. Stereotypioiden varaan rakentuva huumori ja ironia sisältävät toki myös aggressiota, joka kuuluu traumaattisen suhteen käsittelyprosessiin ja vapautuksen etsimiseen. Runo ”Miehet” valottaa asetelmaa osuvasti: ”Jos meiltä vietäisiin mieli, / olisimme vain viettien viemää.” 

Toisinaan rautalangasta vääntäminen syö runojen vaikutusta. Intohimon ja rakkauden kipeyden metaforaksi rakennetaan kuvaa mehiläisyhdyskunnasta melko kiinnostavasti: ”Mehiläisprinssi yhtyy kuningattareen. / Kun akti on ohi, / elin jää sisään, / uros kuolee. / Näin tapahtuu usein hyönteisille.” Seuraava silmää iskevä humoristinen säkeistö alleviivaa ja selittää merkitystä niin voimakkaasti, että runo tuntuu jo loppuun pureskellulta: ”Mitä tapahtuu ihmismiehille? / Voisiko penis irrota sisään.” 

Teos tulee lähelle niissä hetkissä, joissa puhuja havaitsee tarkasti. Esimerkiksi runossa, jossa seurustelukumppanin käytöksen kuvaus ja nykyhetki yhdistyvät: ”Enimmäkseen kuitenkin juhlit, / juhlit nuoruutta, juhlit elämää, / juhlit sitä, että olet elossa. // Nyt poimit kanssani karhunlaukkaa metsässä, / vaimosi tekee siitä kotona vihreää borssia.” Karhunlaukka ja vihreä borssikeitto tuovat tekstin liki. Näitä täsmälliseen ajatukseen tai aistimukseen kiinnittyviä kuvia ja havaintoja toivoisin lukijana enemmän, koska voimakkaiden tunteiden kuvaus jää usein yleisluontoiseksi.  

Ylitsevuotavat ja suureelliset tunteet toimivat ajoittain myös hyvin. Teoksen lopussa kuoleman kuvittelu saa pontta dramaattisesta, romantiikan kuvastoa kierrättävästä runosta, jossa on myös elinvoimaa: ”Jonain päivänä mekin olemme multaa, / kiihkeää multaa, josta keväisin nousee / tulipunaisia tulppaaneja, // Madot humaltuvat lihastamme, / jäävät rinnoillemme makaamaan, /– –/ Laulat minulle aivan hiljaa / hautamme hämärimmässä kammarissa / Ave Mariaa.”

Omaperäiset ja eläväiset säkeet jättävät lukijan nuolemaan näppejään. Kaipaisin hiottuja, soljuvia ja hallittuja helmiä vielä rutkasti lisää.

Olen vapaa kirjoittaja ja Runografissa kriitikkona toimimisen lisäksi myös alustan avustava toimittaja. Runoudessa minuun vetoaa kielen mahdollisuus luoda toisenlaisia hahmottamisen ja olemisen tapoja. Innostun, kun teksti puhuttelee siten, ettei vaikuttumisen syitä heti ymmärrä.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmiHelmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarviRunsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliittiMonoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppiKaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimijaToimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertojaKertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän on pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsäIkimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatuKävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.