Marianna Kurtto

Ellen valkeudessa
72 sivua
Otava 2023
ISBN 9789511455141
Olen runoudentutkimukseen ja ekokritiikkiin erikoistunut kotimaisen kirjallisuuden tohtorikoulutettava Helsingin yliopistosta. Olen aiemmin kirjoittanut runouskritiikkejä Nuoreen Voimaan ja tietokirjakritiikkejä Bibliophilokseen ja Joutseneen. Kriitikkona olen kiinnostunut erityisesti ihmisen luontosuhdetta, ympäristö- ja eläinaiheita käsittelevästä runoudesta sekä yhteiskunnallisiin teemoihin nivoutuvasta lyriikasta. Suhtaudun kuitenkin innolla runouden lajiin ylipäätään ja syvennyn uteliaisuudella kaikenlaisiin runoteoksiin.

Marianna Kurton kuudes runokokoelma Ellen valkeudessa kutoo vapauden ja kuolemattomuuden suuria kysymyksiä virtuoottisesti virtaavalla runokielellä. Omaleimaisen teoksen puhujina vuorottelevat syväjäädytyksestä eloon herätetty Ellen-tikli ja linnun isäntä, vaimonsa ja lapsensa menettänyt mies, joka hakee linnusta lohtua ja tarkoitusta elämäänsä. Tulevaisuuteen kurottavissa runoissa keskeisen miljöön muodostaa punainen planeetta, avaruudessa sijaitseva uuden elämän mahdollisuus, joka ei kuitenkaan näyttäydy toivon ja edistyksen kulminoitumana vaan kaipuun apokalyptisena tiivistymänä: ”Hiekkamyrsky lähestyy, kuuletteko / miten punainen on hiljaisuus (- -)”.

Kurton omalakisessa teoksessa kriittisyys edistystä ja teknologiaa kohtaan nousee tärkeäksi teemaksi, mikä on tyypillistä ihmisen erityisaseman kyseenalaistavalle syväekologiselle eetokselle. Teoksessa puhuva henkiin herätetty tiklilintu on tieteellinen ihme ja ihmisen kekseliäisyyden yksi uusi ruumiillistuma, mutta lintuyksilölle toinen elämä on tragedia. Syväjäädytyksen jälkeen olento on menettänyt tärkeimpänsä, kykynsä laulaa: ”Olen luonnon ihme / tieteen edistyksen todistuskappale / ja maailman yksinäisin lintu. / Olen lakannut laulamasta.” Uutta teknologiaa väläytellään usein ratkaisuksi ympäristökriisiin, ja reteimmät visionäärit ovat ehdottaneet avaruuteen muuttamista ihmiskunnan pelastukseksi planeettamme Maan ahdingosta. Kurton runot polemisoivat ihmiskeskeisen ja teknologiaan suuntautuneen ympäristöeetoksen, sillä suuruudenhullut avaruusvisiot eivät näyttäydy oikoteinä onneen vaan maksimoivat yksinäisyyden ja erillisyyden.

Kahlitun linnun motiivia ja puhuvan luonnon trooppia hyödyntävä teos vie osoittelemattomasti mutta monisyisesti huomion myös ihmisen ja ei-inhimillisen välisiin suhteisiin. Ellen-lintu on isäntänsä syvästi ihailema, mutta vapautensa menettäneenä ja ihmisen omaisuutena kauniin tiklin asema rinnastuu esineeseen. Vapauden merkitystä kielentäessään teoksen kuvallisuus äityy särkevän kauniiksi: ”eikä korkeus huimaa vaan kaikkeus, aurinko / riisuutumassa taivaan vaatteista (- -)”. Teknologian reflektointi ja scifielementit ovat kotimaisessa nykyrunoudessa nousussa, mitä myös esimerkiksi Mari Laaksosen Degne (Poesia 2022) havainnollistaa. Kurton runokokoelmassa teknologian, yksinäisyyden, vapauden ja kaipuun kaiuista muodostuu upea kokonaisuus, joka puhuttelee, häikäisee ja jättää paljon pohdittavaa. 

Olen runoudentutkimukseen ja ekokritiikkiin erikoistunut kotimaisen kirjallisuuden tohtorikoulutettava Helsingin yliopistosta. Olen aiemmin kirjoittanut runouskritiikkejä Nuoreen Voimaan ja tietokirjakritiikkejä Bibliophilokseen ja Joutseneen. Kriitikkona olen kiinnostunut erityisesti ihmisen luontosuhdetta, ympäristö- ja eläinaiheita käsittelevästä runoudesta sekä yhteiskunnallisiin teemoihin nivoutuvasta lyriikasta. Suhtaudun kuitenkin innolla runouden lajiin ylipäätään ja syvennyn uteliaisuudella kaikenlaisiin runoteoksiin.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmiHelmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarviRunsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliittiMonoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppiKaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimijaToimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertojaKertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän on pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsäIkimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatuKävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.