Veli-Matti Värri

Runoja
60 sivua
ntamo 2022
ISBN 978-952-215-872-7
Olen runoudentutkimukseen ja ekokritiikkiin erikoistunut kotimaisen kirjallisuuden tohtorikoulutettava Helsingin yliopistosta. Olen aiemmin kirjoittanut runouskritiikkejä Nuoreen Voimaan ja tietokirjakritiikkejä Bibliophilokseen ja Joutseneen. Kriitikkona olen kiinnostunut erityisesti ihmisen luontosuhdetta, ympäristö- ja eläinaiheita käsittelevästä runoudesta sekä yhteiskunnallisiin teemoihin nivoutuvasta lyriikasta. Suhtaudun kuitenkin innolla runouden lajiin ylipäätään ja syvennyn uteliaisuudella kaikenlaisiin runoteoksiin.

Kasvatusfilosofi Veli-Matti Värrin osoittelemattomasti nimetty esikoisrunoteos Runoja raottaa näkymiä muistoihin, ihmisyyteen ja elonkirjon olemukseen. Monisyisiin ja ilmaviin runoihin mahtuu niin raukeaa nostalgiaa kuin myös kriittistä kohdennusta lajimme eettisesti kestämättömään toimintaan.  

Värri on kasvatusfilosofina soveltanut esimerkiksi ranskalaisen Maurice Merleau-Pontyn fenomenologiaa. Merleau-Ponty korosti havainnon roolia ihmisen maailmasuhteen perustana ja suhtautui kriittisesti rationalismiin. Merleau-Pontyn ajatuksilla on kenties ollut vaikutusta myös Värrin poetiikkaan, sillä ihmislajin hellimä ja oman mahtavuutensa merkiksi nostama järkikeskeisyys asettuu säkeissä kärkevän ivan kohteeksi: ”Järkiolento ei riehu / viidakossa / veitsineen, / vaan suunnittelee, / pystyttää / hyvien yhteyksien päähän / keskitysleirin (- -)”. 

Kartesiolaista rationalismia ja siihen nivoutuvaa mekanistista maailmankuvaa on pidetty keskeisinä taustasyinä länsimaisen kulttuurin ihmiskeskeisyydelle. Esimerkiksi eläinfilosofian ja ekofenomenologian piirissä on siksi esitetty kärkevääkin kritiikkiä järjen ylivaltaa kohtaan; tällaista kritiikkiä löytyy myös suomalaisen ympäristötietoisen runouden edelläkävijöihin lukeutuvan Eeva-Liisa Mannerin säkeistä.  Vaikka Värrin moniaineksinen teos ei näyttäydy tendenssimäisenä ympäristörunoutena, järkikeskeisyydelle irvailevat runot palauttavat ihmisen maailman keskipisteestä eläinlajiksi muiden joukkoon. Tässä mielessä tekstit kiinnittyvät aikaansa, sillä ihmiskeskeisyyden kritiikki on 2020-luvun nykyrunoudessa yhä leimallisempi piirre. Runojen kriittiset äänenpainot ulottuvat laajalle, sillä teoksessa kuvaillaan pisteliääseen sävyyn myös esimerkiksi koulutuspolitiikkaa ja yliopiston surullista nykytilaa. 

Fenomenologisessa perinteessä tärkeä havaitseminen nousee Värrinkin runoissa välillä etualalle, ja tällöin teoksen ilmaisu on kirkkaimmillaan. Tiiviiden luontorunojen kuulas kieli tekee kunniaa suomalaisen havaintokeskeisen luontolyriikan perinteelle: ”Hulmuaa / kieloinen piennar / suruharson varjossa / kyiden hyvä / vilvoitella”. Toisinaan havainnot laajenevat olemisen rajattomaksi universumiksi, johon ihmissubjekti hapertuu: ”Tuuli, meri, puut, linnut, / minussa ennen minua.” Värrin teos ei kaunokirjallisilta keinoiltaan tarjoile mitään järisyttävän uutta, mutta konstailemattomat runot kielentävät koskettavasti, että käsillä oleva hetki ja ilo siinä ovat lopulta arvokkainta, mitä elämässä voi osakseen saada. 

Olen runoudentutkimukseen ja ekokritiikkiin erikoistunut kotimaisen kirjallisuuden tohtorikoulutettava Helsingin yliopistosta. Olen aiemmin kirjoittanut runouskritiikkejä Nuoreen Voimaan ja tietokirjakritiikkejä Bibliophilokseen ja Joutseneen. Kriitikkona olen kiinnostunut erityisesti ihmisen luontosuhdetta, ympäristö- ja eläinaiheita käsittelevästä runoudesta sekä yhteiskunnallisiin teemoihin nivoutuvasta lyriikasta. Suhtaudun kuitenkin innolla runouden lajiin ylipäätään ja syvennyn uteliaisuudella kaikenlaisiin runoteoksiin.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmiHelmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarviRunsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliittiMonoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppiKaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimijaToimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertojaKertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän on pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsäIkimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatuKävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.