Riikka Simpura

Painottomuus
76 sivua
Poesia 2022
ISBN 9789523051959
Olen vapaa kirjoittaja Helsingistä. Runous merkitsee minulle paitsi maailman toisinkokemista, myös syvintä ajattelua ja uusia kielisuhteita. Inspiroidun esimerkiksi aforistisista ja minimalistisista runoista sekä tyhjän tilan avaruudesta. Sydämeni sykkii etenkin marginaalissa elävien näkökulmia, mystiikkaa, toisenlajisia tai muita taiteenlajeja tuoreesti käsittelevälle poetiikalle.

Riikka Simpuran esikoiskokoelma Painottomuus edustaa poikkeuksellista niukkuuden poetiikkaa. Toki aforistinen ja Simpurankin viljelemä kaksisäkeinen ilmaisu kuuluu kotimaisen nykyrunouden valtavirtaan. Mutta Painottomuus kurottaa myös aforismeja avarampaan hiljaisuuteen: puhtaan minimalistiseen runouteen.

Minimalistinen runous turvautuu nimensä mukaisesti mahdollisimman vähiin sanoihin. Runo voi usein koostua yhdestä sanasta, kuten lajityypin pioneeri Aram Saroyanilla (”lighght”). Minimalismin kohdalla ei voi puhua vain lukukokemuksesta. Tyhjä tila ja typografiset ratkaisut korostuvat.

Minimalistiset runot kutsuvat viipyilyyn, katseluun, sanan ja hiljaisuuden kuunteluun sekä (kosketus)yhteyteen sivujen materiaalisten rajojen kanssa ja niiden yli. Laji vaatii runoilijalta poikkeuksellista taitoa. Hänen on pienimmin elein saatava etenemään tottunut lukija pysähtymään ja ihmettelemään tekstin äärellä. Simpura onnistuu tässä loistavasti.

Painottomuus luotaa olemisen keveyttä ja äkkisyvyyttä – tuulenpuuskan heilauttamaa niittyä tai sitä kun ”tuuli tuo huulille huulet”. Teos on ilmavan sommittelun taidetta ja myös materiaalinen taideteos. Välimerkit kerivät kauniita katkoksia. Kokonaan valkoisissa sivuissa tihentyy poissaolon intensiteetti.

Sanarunojen ja runolauseiden rytmiä nuotittavat pisteet tai niiden puute. Piste ei ole sulkeuma, vaan sananmukaisesti painopiste. Esimerkistä käy aukeama, jonka ensimmäisellä sivulla on runo ”Yö ja päivä / taittuvat toisiinsa.” Siinä tiivistyvät kokoelman temaattiset juonteet: nondualistinen merkitysten sulautuminen ja liukeneminen. Seuraavan sivun vapauttava ”sataa lunta / sataa lunta” kommentoi pisteettömässä avaruudessaan myös kokoelman asettelua, joka muistuttaa leijumaan unohtuneista lumikiteistä. Painottomuudessa pieninkin kide on tähdellinen, kunhan muistaa että ”se, joka ilmenee, menee”. 

Muutenkin aukeamat keskustelevat keskenään taitavasti. Esimerkiksi sanaruno ”myriadikieli” viittaa suunnattomaan kieleen. Viereiseltä sivulta löytyy ”mustarastas”, lintu, joka tunnetaan laulustaan ja kuolemasymboliikasta. Mieleeni tulee kuoleman kieli, joka ei ehkä ole kipu vaan ääretön laulu. Toisaalta Simpuran runojen puheella ei usein ole suuntaa; ne avautuvat suunnattomaan.

Leijuvat sanahiukkaset johtavat ajatukseni myös neutriinoihin, pienimpiin mahdollisiin alkeishiukkasiin. Ne eivät juuri vuorovaikuta ympäristönsä kanssa ja siksi läpäisevät koko maapallon. Tehokkaimmat teleskoopit vaativat neutriinojen havaitsemiseen veden väliainetta. Ajattelen veden alaista painoa ja painottomuutta.

Ja todella: Painottomuutta lukiessa tunnen kelluvani – kenties tietoisuuteni meressä. Syntymääkin edeltävään tilaan viittaava käsitepari sopii kokoelman ilmeiseen meditatiivisuuteen. Tapaan vaikutelmani myös Simpuran aaltosulkein sidotusta oivalluksesta: ”[En muista koskaan syntyneeni.]” Mitä ei koskaan muista, sitä ei myöskään unohda.  

Runot vertautuvat esimerkiksi Olli-Pekka Tennilän mietteliääseen mutta lempeään metafysiikkaan. Tennilä myös vastaa Painottomuuden mustanpuhuvan kannen ulkoasusta ja sen uneliaasta kalliohahmosta. Hahmo sopisi Harri Nordellin runouteen, joka tuntuu muutenkin Painottomuuden lähisukulaiselta. Nordellin minimalismissa tapaa samanlaisia tyhjyyskokemuksia, joiden subjekti on häivytetty tai minuuden häive.

Simpura ei kuitenkaan verhoudu Nordellin mystiikkaan tai unohda huumoria. Siten Painottomuus väistää sekä itsetarkoituksellisen kryptisyyden että lattean kikkailun, minimalismin vaaranpaikat. Kokoelman sanaleikit tutkivat arkipuhetta. Kieli muuntautuu monikasvoiseksi vieraslajiksi, joka elää kysymyksessä: ”Aurinko, ja sudenkorennon hetki.”

Painottomuus on ohikiitävä ja pysyvä elämys. Koen sen yhä uudestaan, loittonen ja palaan. Kokoelma tatuoi mieleeni miellyttävän levon ja vimmaisen ajatusliikkeen pyhän liiton. Se on erityinen ”huimaus, / joka jatkuu”. Vapaus vastakohdista avaa loputtoman alkamisen hetkiä, joita ”kaikki kannattelee”.

Olen vapaa kirjoittaja Helsingistä. Runous merkitsee minulle paitsi maailman toisinkokemista, myös syvintä ajattelua ja uusia kielisuhteita. Inspiroidun esimerkiksi aforistisista ja minimalistisista runoista sekä tyhjän tilan avaruudesta. Sydämeni sykkii etenkin marginaalissa elävien näkökulmia, mystiikkaa, toisenlajisia tai muita taiteenlajeja tuoreesti käsittelevälle poetiikalle.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmiHelmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarviRunsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliittiMonoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppiKaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimijaToimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertojaKertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän on pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsäIkimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatuKävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.