Levottoman minän levottomia runoja

Aika Huuskon esikoiskokoelman nimi Liike olen kuvastaa hyvin sen sisältöä. Esikoisteoksille tyypillisesti sen keskiössä on minuus ja identiteetin pohtiminen, ja verbit ovat yksikön ensimmäisessä persoonassa. Tuo minuus ei kuitenkaan ole valmis vaan jatkuvassa liikkeessä, mitä teoksen nimen käännetty sanajärjestyskin ilmaisee. ”En pysy näissä huoneissa, näissä / liikkeen tyhjentävissä kalustekatalogeissa”. Levotonta vaikutelmaa lisäävät toistuvat viittaukset lähtemiseen, pakenemiseen ja ulospääsyn etsimiseen.

Puhuja tarkastelee identiteettiään niin sukupuolen, äitiyden kuin suomalaisuuden näkökulmasta. Runoissa viittaillaan Eino Leinoon ja isänmaallisiin lauluihin, mutta ne hyväksytään osaksi itseä vasta karnevalisoinnin kautta (”Nökturne”). Omemmalta tuntuu suomalainen muinaisusko, jonka kolmijakoiselle sielukäsitykselle (Itse, Löyly ja Ihmisenhaltija) omistetaan useampikin runo. Skeptikko voisi todeta, että mitä kaukaisempi asia, sitä helpompi sille on antaa haluamiaan merkityksiä.

Teoksen edetessä puhuja oppii hyväksymään, että minuus jää aina keskeneräiseksi. Sinänsä tärkeät oivallukset ilmaistaan usein latteutta hipovalla, self helpiä muistuttavalla tavalla: ”Elämä on hyväksyä eri versiot itsestään”. En kutsuisi teosta terapiarunoudeksi, mutta ajoittain se puhuu samankaltaista itseavun kieltä, jota on viime aikoina näkynyt runoudessa aiempaa enemmän, esimerkiksi Harri Hertellin teoksissa.

Huusko on aiemmin tullut tunnetuksi myös lavarunoilijana, ja teoksen alaotsikko onkin ”Runoja lavalla ja muihin tiloihin”. Fyysisten tilojen lisäksi runoissa esiintyy myös erilaisia mielentiloja voimakkaista luontokokemuksista eroottiseen kiihkoon. Osa runoista sopii selvästi myös esitettäväksi, kun taas joissakin käytetään keinoja, jotka toimivat juuri sivulta luettuina. Esimerkiksi sulkeita käytetään ehdottamaan vaihtoehtoista lukutapaa: ”Harjuhyppyrini // Kiito(s)ratani // Pitkä lähtöselvitykseni” […] kesken kaiken loikkasin revon(/tulien) teille”. Keino on hieman ärsyttävä, sillä se aliarvioi lukijan kykyä löytää tekstistä monimerkityksisyyttä.

Sulkeiden käyttö on osa laajempaa ongelmaa. Ilmaisu on monin paikoin hieman tukossa, mukaan on ahdettu liikaa. Vanha neuvo ”Kill your darlings” voisi olla paikallaan: ihan jokaista sanaleikkiä ja mieleenjuolahdusta ei tarvitse jättää tekstiin. Tukkoista vaikutelmaa vahvistaa myös riviväli, joka on osassa runoja liian kapea.

Huuskon levottomuutta ilmaiseva – ja herättävä – verbaalinen tykittely on parhaimmillaan ansiokasta. Pienellä viilauksella runot kuitenkin hengittäisivät paremmin.