Marjo Heiskanen

Omaa sukua
74 sivua
Siltala 2022
ISBN 9789523880597
Olen vapaa kirjoittaja Helsingistä. Runous merkitsee minulle paitsi maailman toisinkokemista, myös syvintä ajattelua ja uusia kielisuhteita. Inspiroidun esimerkiksi aforistisista ja minimalistisista runoista sekä tyhjän tilan avaruudesta. Sydämeni sykkii etenkin marginaalissa elävien näkökulmia, mystiikkaa, toisenlajisia tai muita taiteenlajeja tuoreesti käsittelevälle poetiikalle.

Kuinka ymmärtää juuriaan ilman rakastamisen tai tuomitsemisen pakkoa? Marjo Heiskasen Omaa sukua tekee oman ehdotuksensa eri tyylirekisterien villinä kudelmana. Lyyrisestä sukuselvityksestä sukeutuu musiikillinen kokonaisuus. Johtoteemoja ovat paitsi isän menetys, myös suvun naisten selviytymiskeinot ja muistamisen akti.

Konkreettisena teemana soi myös Rafael Ramstedtin sanoittama ”Balladi Rosvo-Roopesta”. Iskelmäklassikon sanoja sirpaloituu osaksi lähes jokaista runoa. Kursivointi korostaa niiden merkitystä. Isän laulamasta Rosvo-Roopesta on tullut puhujan ydinkuva: ”menomatkat isät laulakoot vanhoissa autoissaan / luulin sitä laiksi sinun laulusi tähden”.

Laulun sanojen kuljetus tuntuu ensin turhan asetelmalliselta, kunnes eletyn runouden alkemia tislaa iskelmästä esiin uusia ja kiehtovia yhteyksiä. Puhuja esimerkiksi tunnistaa tilinteon tarpeessaan kuolleiden ”tahdon kertoa”.

Kokoelman suku on lähtöisin Karjalasta, Hiitolan Raivattalan kylästä, jonka nimi assosioituu raivaukseen ja pesänjakoon. Evakoille ominainen ajautumisen narratiivi piilee myös suvun miesten tragikoomisessa katkeruudessa. Heiskanen kiinnittää ylisukupolvisia traumoja peratessaan huomiota Rosvo-Roopen joutua-verbiin: ”joutui kapakkaan / joutui naimisiin”.

Runoissa vuorottelevat venyvät säejuoksutukset, fragmentaariset katkokset ja suoranaiset aforismit. Rytmi jäljittelee vapaata ajatuspuhetta. Se on sekä vuolasta ja raivokasta että empivää ja syvämietteistä. Lukiessa ajattelen toistuvasti runoilija Tua Forsströmin sanoja: ”Unohdus on rajua muistamista.”

Kuolleiden poissaolo tuntuu hautakivien ankaruudessa. ”Seurattava kullan varistumista. Näverrettävä tuoreet numerot.” Heiskasen vankka kokemus prosaistina välittyy kerronnallisena otteena. Vaikka kokoelma kulkee jouhevasti, kuuden sukupolven henkilögalleria ja anekdootit vaativat myös tarkkaavaisuutta.

Parhaimmillaan Heiskanen laajentaa aikaa yhtä armollisesti kuin elokuvaohjaaja Andrei Tarkovski. Lapsuuden tunnemaisemaan sekoittuvat maagiset sointivärit ja jaetut unet. Erityisen koskettavassa runossa puhuja pakenee ikkuna-aavetta hieman pelottavan isän taakse ja ”siinä ottaa unet, yhä ravitsevat.” Muisti jättää viimeiseksi tuntoaistin – välittömän kokemuksen: ”Sinä olit pehmeä, minä pieni vielä.”

Melankoliasta huolimatta runo tarkoittaa Heiskaselle myös leikinsanaa. Samalla kokoelma kyseenalaistaa terävästi paitsi puhumattomuuden kulttuurin, myös eheyden ja hallinnan ihanteet:

”Miten niin anna tunteiden tulla ja mennä, hengittele pois? / Tunteet ovat materiaa, nipistysperimää nimeltään.”

Lopun kertosäkeet isän kuolemasta sortuvat turhaan alleviivaukseen. Toisaalta toisto palvellee hyvin ääneen lukemista. On helppo kuvitella, että rytmitajuisen kokoelman puheenomaisuus toimii esitettynä erinomaisesti.

Toisin kuin isänsä sukupolven rosvo-roopet, puhuja ei suostu hiljaisuuden hirttoköyteen. Omaa sukua kaiuttaa lopulta menneisyytensä hyväksymistä, toisin sanoen rakkautta, jonka äärellä on helpompaa ”ääneen haurastuminen”.

Olen vapaa kirjoittaja Helsingistä. Runous merkitsee minulle paitsi maailman toisinkokemista, myös syvintä ajattelua ja uusia kielisuhteita. Inspiroidun esimerkiksi aforistisista ja minimalistisista runoista sekä tyhjän tilan avaruudesta. Sydämeni sykkii etenkin marginaalissa elävien näkökulmia, mystiikkaa, toisenlajisia tai muita taiteenlajeja tuoreesti käsittelevälle poetiikalle.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmiHelmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarviRunsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliittiMonoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppiKaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimijaToimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertojaKertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän on pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsäIkimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatuKävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.