Runsaan puolella
Suomessa on saatu lukea verrattain paljon espanjankielistä runoa ansioikkaina käännöksinä. Mieleeni muistuu Sivuvalo-alustan julkaisema ja toimittama Rosa Borealis -antologia sekä Kustannusliike Parkon julkaisemat Vicente Huidobron ja Octavia Pazin käännökset. Hiljan ilmestynyt Hologrammi-antologia liittyy jatkumoon, jossa helmeilevä espanjankielinen poetiikka kohtaa suomalaisen runouden. Antologiassa on runoja 32:lta runoilijoilta, sekä suomalaisilta että espanjankielisen kielialueen runoilijoilta. Kirjan kääntäjinä ja toimittajina ovat olleet Zaila Forss-Crespo Moreyra sekä Leena Kellosalo.
Tekijöiden mukaan runot käsittelevät toiseuden ja minuuden kautta migraation kokemusta. Runot on huolella valittu ja tarkoin käännetty, ja erityisen kiinnostavaa on vertailla suomalaisen ja espanjankielisen runouden metaforista maisemaa. Kahdelle rinnakkaiselle sivulle painetut runot saavat myös lukemaan molempia kieliä rinnakkain, ja kielitaitoinen lukija saa iloita espanjan kielen rytmisistä kuvioista sekä hämmästellä, miten alkusoinnut todella taipuvat moneen espanjan kielessä. Espanjan kielen terävyys ja musikaalisuus ei aivan välity suomenkieliseen käännökseen, mutta käännösten vertailu saa arvostamaan suomen kielen omia soivia rakenteita. Suurin osa runoista on varsin pitkiä ja monesti puhujavetoisia. Puhujavetoisuus näyttäytyy valintana: vieraalla kielellä nimenomaan puhutaan, sen sisällä erottuu persoonia ja hahmoja, kulttuurisia ruumiita.
Kirjassa on runoja usealta Latinalaisen Amerikan kirjoittajalta. Erityisesti nautin perulaisen Denisse Vega Farfánin keskittyneistä ja metaforisesti hyvin kirkkaista runoista, joissa käsitellään pääosin yhden keskeismetaforan kautta runoa itseään (unohtumaton säe “Runo on valmis. Sille on ymmärrettävä/ värisevä maailmanloppu.”) Samoin vakuuttavat meksikolaisen Maricela Guerreron runot, joissa toistorakenteet ja rehevät parataktiset yhdistelmät tuottavat merkityksen hyppelehdintää runon maisemassa: “niitä kutsutaan tähtisumuksi, jäätiköiksi, jäävuoriksi kutsutaan: keuhkot tukkiva lima: tätä kutsutaan täksi sanoi meille lääkäri neilikkainen henkäys.” Suomalaisisten runoilijoiden joukosta erityisen kiinnostavana näyttäytyy Anna Elina Isoaron visuaalinen runo, joiden kohdalla käännös ja alkukielinen teksti ovat vertaisia. Visuaalinen runo avautuu sivulle siluettina, kohottaen esiin kunkin kielen ominaispiirteet, sillä sanat on monessa kohtaa katkaistu tavuiksi erillisille riveille. Vai näin tavuuntuu espanja!
Antologia on melkoisen maksimalistinen opus kaikkine runoineen, ja se olisi voinut hyötyä siitä, että kirja olisi osioitu useampaan kokonaisuuteen, kenties tietyn tyylin mukaan. Toisaalta se on oivallista yöpöytäluettavaa, sillä kirjan voi avata miltei mistä kohtaa vain ja olla oikeassa paikassa.
Kommentit kritiikkiin