Mennyt, ikuinen

Caj Westerbergin uusi kokoelma Ennen ja jälkeen voisi nimellään iskeä silmää vanhuuden realiteeteille ja laihdutusmainoksille. Itseironia ei ole Westerbergin tuotannossa vierasta. Syvemmin kyse on kuitenkin puhujan positiosta surun ja muistojen leikkauspisteessä. Westerberg on omistanut teoksen puolisolleen, taidegraafikko Marjatta Nuorevalle (1944–2021).

Kantta koristaa kuva Nuorevan teoksesta ”Kevätesikko, kuivaneula”. Myös kokoelman keskitettyä runoilmaisua voi verrata kuivaneulaksi kutsuttuun graafiseen menetelmään. Kuivaneulatyössä hyödynnetään terävää piikkiä kuvan kaivertamiseksi hiottuun levyyn. Runoissaan Westerberg jatkaa myöhäistuotannolleen ominaisia tarkkoja, tiheitä ja jopa meditatiivisia luontokuvia.

Kuivaneulatekniikka vaatii harjoittajaltaan vuosien piirtämiskokemusta. Westerbergillä taas on runoilijana poikkeuksellisen pitkä kokemus. Ennen ja jälkeen ulottaa hänen uransa peräti seitsemännelle vuosikymmenelle. 

Tiiviit runot eivät tosin suojaudu elämänkokemukseen tai tyydy kliseiseen surukuvastoon. Puhuja etsii ennemmin kokemusta elämän jatkuvuudesta ja sen pienimpiä ilmenemismuotoja.

Hetken häilyvyys vertautuu esimerkiksi hyönteisten kesyttömään olemiseen. Uudenvuoden aamuna puhuja löytää kohtalotoverikseen pikkuruisen lukin, joka kipittää ”pakastimen kantta pitkin / turvaan”. Perhosen lepatus ei taivu ihmisen luokitelmiin kauneudesta tai kaaosteorian alusta: ”onko se vain riemua siitä, / että on tilaa / liikkua”.

Kokoelman loppupuolella säkeistöt pitenevät. Rakastetun kaipuu kuultaa esimerkiksi Schubertin ajattomassa musiikissa. Kuolema heijastuu maailmaan kuin ”puitten aavistava väri”; se vaikuttaa näkyvän ja näkymättömän väritilassa.

Ennen ja jälkeen tuntuu kysyvän, mihin muistot menevät, kun kukaan ei enää muista niitä. Westerberg tarjoaa vaihtoehdoksi mielestäni lohdullisen aikakäsityksen. Se, mikä on ollut edes kerran, on jo ikuinen.  

Kuivaneulatekniikalla piirretty kuva on usein selkeä ja ymmärrettävä, mutta viivoiltaan monimerkityksellinen. Sama pätee Westerbergin tyynellä rytmillä eteneviin runoihin. Lukija saattaa ajattelehtia huolimattomasti. Elämä ei ole vain arkisen ohimenevää, vaan myös jaettuna jatkuva ihme:

”Nyt lehdet värisevät / välkkyvät tuulessa / / Hyvänen aika / nehän ovat / kuin kuka tahansa / meistä”