Hirviöiden sukua

Hirviöiden sukua
112 sivua
Nysalor 2021
ISBN 9789527275610
Olen informaatikko, kriitikko ja esseisti Helsingistä. Runoudessa minua kiinnostavat niin ruumiillisuus kuin ympäristö, ihmisten väliset suhteet kuin luonnonilmiötkin. Ajatuksella tehdyt kokeilut innostavat aina. Proosan ja runon rajoilla tapahtuvilla asioilla ja genrehybrideillä – kuten esseemäisiä elementtejä sisältävillä runoteoksilla – on sydämessäni erityinen paikka.

Hirviö yksinäisenä ja syrjään joutuneena hahmona on kulttuuriperinnössämme tuttu, kun mietitään vaikka MuumienMörköä. Elli Lepän teos pureutuu folklorea hyödyntävän runouden keinoin psykologiaan, joka vaikuttaa hirviöistä kertovan kuvakielen takana. Runot törmäyttävät uutta ja vanhaa maailmaa: nuotion kajosta hypätään toiseuttamisprosesseihin. Ajoittain törmäytyksistä syntyy huumoria, toisaalta monet kielellisesti vahvimmista runoista pysyvät yhtenäisessä kielitodellisuudessa, noitakruunujen, sudenmarjavaltikan ja maitiaisnesteiden piirissä.

Puhujaa vaivaavat normien tiukkuus, eleettömyyden ja neutraaliuden vaatimus – tässä tuntuu olevan jotain hyvin suomalaiskansallista. Tunteiden herättämistä itsessä ja toisissa on pelättävä. Hyljeksityksi tuleminen ikätovereiden taholta saa syyttämään itseään. Miten paljon puhuja voi vaikuttaa itse elämäänsä: ”minä työnnän sormia korviin / minä olen valinnut ja valinnut yhä uudelleen / tulla siksi mikä nyt olen / luullut haluavani näitä aarteita / rakentanut niistä hautaholvia”. Maallista materiaakin voi haalia, mutta syrjään vetäytyminen rikkauksiensa kanssa tuo vapauden tunteen vain hetkeksi.

Monet tekstit ovat selkeästi eteneviä ja proosallisempia, välillä runot taas irtoavat kertovuudesta värikkäämpiin kielileikkeihin. Sanat soivat toisiaan vasten kauniisti, ja paikoin äänteiden pyörittely ihastuttaa: ”unikko hulmuhelmainen unikukka”.

Pitkästä runosta, jossa puhuja poimii kukkia taikojaan varten, kehittyy komea kokonaisuus: voima ja voimattomuus, hurmio ja kipu vaihtelevat. Unikon silkeissä nukkuessaan puhuja kokee ”säröttömän onnen euforisen houreen”, mutta herätessään hän on ”kielon lailla vaatimaton”.

Parhaimmillaan runojen ajatukset kiteytyvät tiiviinä ja iskevinä. Lopetukset Leppä taitaa hienosti, ja painavia loppusäkeitä on paljon: ”hohtaviin helmiäishuoneisiinsa / he eivät huoli meitä”.

Epävarmuus ja itsensä väheksyntä kuultavat monien runojen läpi. Pakko-oireisuuttakin käsitellään: ”meitä epäolennaisuuksiin keskittyviä viedään kuin / apeaa kaksipäistä pässiä narussa”. Kokoelmassa toistuvasti esiintyvä mykkä sisar on peili vertailulle, jossa puhuja tuntee häviävänsä. Kirjan loppupuolella puhujan sisäinen voima kasvaa: ”jos hän siitä minulle rupeaa / minä käännän peilit nurin”.

Tiivistämistä olisin kokonaisuutta ajatellen kaivannut; tällaisena runsaus alkaa käydä hieman puuduttavaksi, ja tunnen uupuvani metsään erilaisten otusten ja kasvien keskelle.

Kirja kuvaa, miten aikuistuessa persoonan kulmat hioutuvat. Mitä silloin menetetään?

Olen informaatikko, kriitikko ja esseisti Helsingistä. Runoudessa minua kiinnostavat niin ruumiillisuus kuin ympäristö, ihmisten väliset suhteet kuin luonnonilmiötkin. Ajatuksella tehdyt kokeilut innostavat aina. Proosan ja runon rajoilla tapahtuvilla asioilla ja genrehybrideillä – kuten esseemäisiä elementtejä sisältävillä runoteoksilla – on sydämessäni erityinen paikka.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmiHelmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarviRunsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliittiMonoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppiKaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimijaToimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertojaKertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän on pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsäIkimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatuKävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.