Harmaata huumoria

Ilkka Tahvanaisen toinen runoteos Tästedes pus on hitaasti avautuva episodien sarja, jossa lukija joutuu kasvotusten ihmisyytensä kanssa sen koko kummallisuudessa. Kryptisyydellä ja monitulkintaisuudella taitavasti leikittelevä teos etenee selkeästi, herättäen kuitenkin enemmän kysymyksiä kuin suoraviivainen proosa tai jopa suuri osa äärimmilleen fragmentoidusta ja hämäräperäisestä nykyrunoudesta. Lyhyt teos vilisee viittauksia ja siinä puhutaan kahdeksaa eri kieltä, minkä lisäksi visuaaliset elementit sekoittavat pakkaa ennestään. Kokeellisuuden pidättäytyväisyys saa sen tuntumaan vain entistä merkittävämmältä ja merkillisemmältä. Erityisesti tekstin visuaaliset elementit – lähinnä eri asennoissa toistuvat pisteistä ja viivoista muodostuvat koukut – vetävät puoleensa, mutta eivät lopulta paljasta itsestään paljoakaan.

Kustantajan verkkosivuilla teosta luonnehditaan ”elämäniloksi ja vapaudeksi”. Kokonaisuudessaan kuvaus antaa teoksesta suhteellisen keveän vaikutelman. Siinä mainitaan myös huumori, mutta Tästedes pus on lähinnä hauska vastaavalla tavalla kuin Kafka on hauska. Teoksessa ei ole kyse vapautuneen kokeilemisen ja ilon kevyestä huikentelusta, mutta silti se kertoo selvästi ilosta, eikä se ole yhtä masentava kuin se on hauska.

Ilo kuitenkin näyttäytyy Tahvanaisen runoissa rikkaruohona: sen kasvua ei voi pysäyttää, mutta se tuntuu jatkuvasti olevan monesta suunnasta uhattuna. Iloa löytyy niin kotimaan lähiöistä kuin Euroopan suurkaupungeista, mutta kaikkialla sitä täytyy etsiä kaltereiden lomasta. Tilannetta kuvastavat erityisesti kirjaa tahdittavat A.S. Neill -sitaatit, jotka tarjoavat silmäyksiä Summerhill-koulun perustajan elämänfilosofiaan. Summerhill tunnetaan eritysesti vapaasta, demokraattisesta ilmapiiristään: koulu ei ole tavallinen koulu – ei vankila, joka opettaa kuria työelämää varten – vaan autoritaarisuutta vastustava, mahdollisimman demokraattinen tapa järjestää lasten koulutus. Pakko ei ole ainoa tapa opettaa, ja vapaus saattaa jopa johtaa parempaan lopputulokseen kuin perinteisemmät pedagogian mallit.

”mitä jos asetelma käännettäisiin nurin / niin että härkätaistelija, merkityksen puolustaja, ystävystyisi juoksevan härän kanssa?”

Tahvanainen antaa runoissaan elämän spontaanien summerhillmaisten momenttien paisua kaltereiden läpi niin, että oppisimme elämään sitä iloa, josta yleensä vain unelmoimme. Ajatus oppilaiden ja opettajien tasavertaisuudesta ja lapsista oppimassa omasta tahdostaan tuntuu niin vieraalta, että kenties jo sen tutkiminen vaatii kieleltä ja muodolta kokeellisuutta. Kenties Tästedes pus on kryptinen vain siksi, että ilo on nyky-yhteiskunnalle kryptistä. Silti ”Maailma on sopimuskysymys”, kuten Tahvanainen kirjoittaa. Voisimme yrittää sopia sen iloisemmaksi.