Sigurður Pálsson
Tapio Koivukari (kääntäjä)
Runon ääntä etsimässä
186 sivua
Kustannusliike Parkko 2021
ISBN 9789527302095
Olen enemmän tai vähemmän vapaa kirjoittaja ja viimeisen vuoden filosofian opiskelija. Kriitikkona kirjoitan useimmiten filosofiasta ja käännöskirjallisuudesta. Runoudessa pidän erityisesti kielellisistä kokeiluista ja visuaalisuudesta, mutta myös perinteisempi luovuudessaan kaunis kielenkäyttö tekee minuun usein vaikutuksen.

Kustannusliike Parkon käännösrunouden sarja on jo usean vuoden ajan totuttanut lukijansa laajoihin esittelyihin ja kriittisiin apparaatteihin. Sigurður Pálsson -käännösantologia Runon ääntä etsimässä yllättää kuitenkin alusta alkaen suppealla johdannollaan. Päätös saattaa ihmetyttää, kenties jopa pelottaa, sillä yhtäältä Pálsson kuuluu Islannin arvostetuimpiin runoilijoihin, mutta toisaalta hän on suhteellisen tuntematon kotimaansa ulkopuolella.

Aihetta pelolle ei kuitenkaan ole, sillä yksittäisinä teksteinä Pálssonin runot avautuvat esittelyittäkin. Ne ovat yhtä aikaa sekä ajattoman vakavia että kevyitä ajoittaisessa humoristisuudessaan. Pálsson käsittelee yhtä lailla kuolemaa kuin kissojen olemista siellä ja täällä – ovathan molemmat vääjäämätön osa elämää. Runossa “Pikkuseikkoja” hän toteaa toistamiseen yön olevan ”kuolemista varten”, myöntäen sen sitten olevan myös ”nakkien ahmimista varten”, kunnes keveys ja raskaus lopulta yhdistyvät viimeisessä säkeistössä, jossa yö on “siinä itkemistä varten / siinä (hei kaveri minkä takia sä nyt) kuolemista varten”.

Suuret teemat punoutuvat arkeen niin yksittäisten runojen kuin kokonaisuuden tasolla runovalikoiman siirtyessä kokoelmasta toiseen pikakelauksella. Pálssonin lähes koko runotuotannon kattavasta 15 runokokoelmasta on antologiaan valittu 107 runoa, jotka saavat antologiamuodossa kirjoittajansa elämän etenemään huimaa tahtia joskus vain yksittäiseksi runoksi supistuneiden teosten halki. Kenties juuri vauhti saa helposti kaipaamaan jonkinlaista konkreettista linssiä, jonka läpi lukea ajoittain irrallisiksi jääviä tekstejä. Helppo tapa saada ote monimuotoisista runoista on palata kirjan johdannon lyhyeen elämäkertaan, josta voi poimia lukumatkalleen kiinnostavia seikkoja Pálssonin elämästä, esimerkiksi: (1) Pálsson on opiskellut elokuvaohjaajaksi ja toiminut teatteriohjaajana ja dramaturgina, (2) Pálsson suoritti opintonsa Ranskassa ja kääntänyt paljon ranskankielistä kirjallisuutta ja (3) Pálsson opiskeli Ranskassa vuoden 1968 opiskelijamellakoiden aikana.

Elokuvakameran linssin läpi katsottuina etenkin kokoelman alkupuolen runot paljastavat vahavan visuaalisuutensa ja tukevan paikan tunnon, kuten seuraavassa mise en scènessä: “Tosin: toiset kappaleet / jukeboksissa / vinonurkkaisessa syvennyksessä / rikkonaisen ikkunan ääressä”. Elokuvallisuutta harkitessaan saattaa myös kiinnittää huomiota runojen rakenteeseen, joka on usein suhteellisen systemaattinen olematta kuitenkaan geometrisen arkkitehtoninen, kuin käsikirjoitus, joka on kirjoitettu draaman kaari mielessä.

Tuotantonsa loppupuolella Pálssonin taas saattaa huomata kirjoittavan paljon abstraktimmin ja aforistisemmin, vähemmän elokuvallisesti. Ranskalaisista virtauksista muun muassa eksistentialismi on varmasti vaikuttanut näihin runoihin, joissa Pálsson pohtii elämää ja olemisen merkitystä: “Elossa oleminen on sitä / että pitää yllä iloista uteliaisuutta / ja ihmettelyä”. Pálsson on kääntänyt eksistentialisteista ainakin Albert Camus’ta, jota voisi oikeaoppisemmin kutsua myös absurdistiksi. Elämän absurdiuskaan ei ole Pálssonin runoudelle vierasta, eikä se jää hänen käsissään vain olemassaolon merkityksettömän kummallisuuden abstraktille tasolle, vaan tulee kenties korostetuimmin esiin hänen yhteiskuntaa, valtasuhteita ja ihmiskunnan järjestäytymistä yleisemmin käsittelevissä teksteissään. Vuoden 1968 henki tulee myös ilmi näissä runoissa, joissa on sekä ihmettelyä että toivoa paremmasta tulevaisuudesta: “vielä me kykenemme pyyhkimään / kuoleman kirjaimet / pääoman kirjaimet / vallan kirjaimet / maan valkoiselta paperilta”.

Antologian kääntäjä Tapio Koivukari on tehnyt kiitettävää työtä. Runon ääntä etsimässä avautuu elämäntyön kirjon ja kehityksen kattauksena, ja sen kieli vie huomion käännöksestä ja itsestään kohti merkityksiä, joita kenties Pálssonkin olisi tahtonut korostaa. Valikoima voisi olla laajempikin, sillä Pálssonin seurassa viihtyy erittäin hyvin, mutta Runon ääntä etsimässä antaa jo sellaisenaan kiinnostavan katsauksen tärkeän runoilijan tuotantoon – kuten myös syyn odottaa lisää.

Olen enemmän tai vähemmän vapaa kirjoittaja ja viimeisen vuoden filosofian opiskelija. Kriitikkona kirjoitan useimmiten filosofiasta ja käännöskirjallisuudesta. Runoudessa pidän erityisesti kielellisistä kokeiluista ja visuaalisuudesta, mutta myös perinteisempi luovuudessaan kaunis kielenkäyttö tekee minuun usein vaikutuksen.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmi?Helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarvi?Runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliitti?Monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppi?Kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimija?Toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertoja?Kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsä?Ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatu?Kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!?HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...?HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.