Olen helsinkiläinen kriitikko ja suomentaja. Erikoisalaani ovat runous ja romaanisen kielialueen kirjallisuus. Runoudessa nautin siitä, että jokin voi mennä yli hilseen ja silti tuntua valtavan merkitykselliseltä.

Jyrki Pellisen uusimman runoteoksen takakannen mukaan runoilija ”palaa uudessa kokoelmassaan lapsuutensa Helsinkiin ja sen rannoille”. Ilman tätä kehystystä runojen konteksti ei olisi lainkaan selvä. Meri on teoksessa kyllä läsnä, mutta muuten runot ovat hyvin monitulkintaisia ja katkelmallisia.

Jo ensimmäisessä runossa sekoitetaan aisteja ja käytetään monimerkityksistä kuulostaa-verbiä: ”Miltä kuulostaa maalaus katossa / varjo sotkee”. Pellinen on myös kuvataiteilija, mikä näkyy toistuvina viittauksina maalaamiseen: ”En yritä maalata mitään suurta / metsä takanani on vain muotokuva / minulle jäivät tuoksut”. Runomaalaukset eivät kuitenkaan ole mitään eheitä maisemia vaan pikemminkin impressionistisia sipaisuja, jotka ilmentävät ajattelun ja havaintojen jatkuvaa liikettä: ”piirtämään / ja piirtämään oman muotokuvani // ja heti se liikahtaa toiseksi sopivaksi”.

Pelliselle on ominaista myös tuttujen syy-seuraussuhteiden nurinkääntäminen. Jo vuonna 1970 hän kirjoitti: ”Lumipyry kuljettaa kaupunkeja”. Uusimmassa teoksessa taas ”[t]ie ajaa satoja autoja se on harmaa / kuin sodan alitajunta”.

Maalaustaiteen lisäksi teoksessa puhutaan runoudesta kuvanveiston termein, mutta negaation kautta: ”ja silti runo ei patsaaksi suosutunut jähmettymään”. Tässä voi nähdä kaikuja Horatiuksen kuuluisasta säkeestä ”Exegi monumentum aere perennius”, ”olen pystyttänyt pronssia kestävämmän monumentin”. Pellisen runous ei jähmety patsaaksi, sillä se on jatkuvassa liikkeessä, eikä se myöskään pyri monumentiksi, jonka tarkoitus on pönkittää tekijänsä egoa ja taata kuolematon maine. Tosin harvapa nykyään ajattelee, että runous olisi tie kuolemattomuuteen.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 60 vuotta Pellisen esikoisteoksesta. Kukaan niin pitkään julkaissut ei voi välttyä toistamasta itseään, mutta samalla tuntuisi väärältä sanoa, että Meren rannalla on ”taattua Pellistä”, tai jotain vastaavaa. Hänen runoutensa jaksaa yhä kiehtoa, eikä vähiten siksi, että se vastustaa tiettyjä nykyrunouden trendejä. Viime vuosina runoutta on hallinut teoksellisuus, eli runokirjan odotetaan muodostavan temaattisesti eheän kokonaisuuden. Kuten kaikesta nykyisessä taloudessa, myös runoudesta on pystyttävä pitämään minuutin hissipuhe. Runoilijoiden on myytävä teosideansa apurahalautakunnille, ja kustantamojen on kiteytettävä valmis teos takakansitekstiksi.

Jyrki Pellisen runous vastustaa tätä logiikkaa: runojen väliset yhteydet syntyvät pikemminkin keinoista ja maailmankuvasta kuin selkeästä aiheesta. Samaa periaatetta noudattaa esimerkiksi Leevi Lehdon 2000-luvun tuotanto. Kunpa useampi runoteos kirjoittaisi takakansitekstiään vastaan.

Olen helsinkiläinen kriitikko ja suomentaja. Erikoisalaani ovat runous ja romaanisen kielialueen kirjallisuus. Runoudessa nautin siitä, että jokin voi mennä yli hilseen ja silti tuntua valtavan merkitykselliseltä.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmi?Helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarvi?Runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliitti?Monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppi?Kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimija?Toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertoja?Kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsä?Ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatu?Kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!?HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...?HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.
Suodattimen selitykset
  • helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
  • runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
  • monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
  • kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
  • toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
  • kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
  • ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
  • kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
  • haha! -kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
  • hmm…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.