Oululainen kirjoittaja ja lukija. Elääkseen kirjoittaa mainoksia. Etsin runoudesta ilmaisuvoimaista, persoonallista, tuoretta kieltä, rosoisuutta ja kiinnostavaa ajattelua. Jotain tummaa. Huomaan lähestyväni teoksia usein ideologiakriittisestä näkökulmasta. Kriitikkona tykkään tarttua teoksiin, jotka ovat saaneet ristiriitaisen vastaanoton tai jotka on joidenkin toimesta lytätty. Matkani runouteen alkoi, kun Harry Salmenniemen Texas, sakset haukuttiin niin kiinnostavasti, että se oli pakko lukea.

Halusin tarttua Satu Mannisen teokseen Korva kaupungin yllä, koska sillä on konkreettinen aihe: Sigmund Freudin tunnettujen potilastapausten päähenkilöt saavat oman äänen. Teosta voisi sanoa myös roolirunoiksi. Nämä tunnetut tapauskertomukset ovat vaikuttaneet merkittävästi tietoon ja mielikuviin psykoanalyysista. Tässä teoksessa potilaskertomuksia tulkitaan uudelleen mielenkiintoisella tavalla runomuodossa.

Korva kaupungin yllä kuulee Doraa, Susimiestä, Pikku-Hansia ja Homoseksuaalia naista, muiden muassa. Tästä teoksesta nauttiakseen ei kuitenkaan tarvitse olla perehtynyt psykoanalyysiin tai alkuperäisiin potilastapauksiin, joihin runojen puhujat perustuvat. Se johtuu kielestä: kieli piirtää mielen esiin, vaikka hahmot eivät tuttuja olisikaan. Kieli on pulppuavan kuvallista ja rikasta, runsasta, mutta hallittua. Yksityiskohdat ja rytmi rakentavat kokonaisuuden, jota on nautinto lukea. Teos on minämuotoinen ja intiimi. Tyyli on yhtenäistä läpi puhujien, vaikka mielen maisema muuttuu. Se on toisaalta myös hienoinen puute – rohkeampi irrottautuminen konventioista olisi voinut olla paikallaan, kun pengotaan keskenään hyvin erilaisten ihmisten tajunnanvirtaa.

Runoissa absurdit kuvat ja painajaiset sekoittuvat arkielämään. Eläinhahmot tuovat tekstiin rotan ja suden vaistot. Tietoisuuden tuolta puolen tulevat kuvat ja säkeet juoksevat, rytmi tuntuu kevyeltä. Analyysi jää setä Sigmundille, minä vain nautin tästä. Teksteistä välittyy myötätuntoinen suhde potilaaseen, mutta myös hienovaraisia viitteitä analyysistä. Myös kuvaston viemärit, jäte, naiset, miehet ja isät kääntävät lukijan ajatukset kohti analyysiä.

Sigmund, helmipöllön näköinen mies, on sivuosassa. Divaani ja sikari ovat mukana rakentamassa tuttua kehystä. Epilogissa Sigmund takertuu sanoihin, mutta kuvat ja assosiaatiot laukkaavat analyysistä välittämättä, villinä laumana moniin suuntiin.

”Mutta sudet vain kuolivat
lakkasivat ilmestymästä uniin.”

Oululainen kirjoittaja ja lukija. Elääkseen kirjoittaa mainoksia. Etsin runoudesta ilmaisuvoimaista, persoonallista, tuoretta kieltä, rosoisuutta ja kiinnostavaa ajattelua. Jotain tummaa. Huomaan lähestyväni teoksia usein ideologiakriittisestä näkökulmasta. Kriitikkona tykkään tarttua teoksiin, jotka ovat saaneet ristiriitaisen vastaanoton tai jotka on joidenkin toimesta lytätty. Matkani runouteen alkoi, kun Harry Salmenniemen Texas, sakset haukuttiin niin kiinnostavasti, että se oli pakko lukea.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmi?Helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarvi?Runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliitti?Monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppi?Kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimija?Toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertoja?Kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsä?Ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatu?Kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!?HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...?HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.