Jaan Kaplinski, Märt Väljataga (esipuhe)
Anja Salokannel, Pauli Tapio, Juhani Salokannel (kääntäjä)
Ilta tuo takaisin kaiken
Runoja kuudelta vuosikymmeneltä
595 sivua
Kustannusliike Parkko 2021
ISBN 9789527302088
Olen enemmän tai vähemmän vapaa kirjoittaja ja viimeisen vuoden filosofian opiskelija. Kriitikkona kirjoitan useimmiten filosofiasta ja käännöskirjallisuudesta. Runoudessa pidän erityisesti kielellisistä kokeiluista ja visuaalisuudesta, mutta myös perinteisempi luovuudessaan kaunis kielenkäyttö tekee minuun usein vaikutuksen.

Jaan Kaplinskin runotuotanto on laaja ja monimuotoinen, mutta siinä on useita ajan ja muotoilun lävistäviä jatkuvuuksia. Erityisesti luonto ja filosofinen ihmetys ovat asioita, joiden ympärillä Ilta tuo takaisin kaiken -antologian sisältö enimmäkseen pyörii. Tyyli on pohdiskelevaa, mutta runot antavat yhtä vahvan vaikutelman mökkikesästä kuin elämänfilosofisista opetuksista. Mökkikesävaikutelma syntyy tietenkin luonnonläheisestä kuvastosta, mutta runojen arkinen päiväkirjamaisuus korostaa sitä entisestään: ”lopetin pyykinpesun lammella ja huomasin pienen ruskean perhosen […]”. Kaplinski – sillä puhuja tuntuu olevan lähes poikkeuksetta kirjoittaja itse – hoitaa päivittäisiä askareitaan luonnon helmassa ja kirjoittaa ylös havaintojaan ja ajatuksiaan. Etenkin suurina paloina nieltynä päiväkirjamerkinnät saattavat alkaa tuntua monotonisilta, mutta Kaplinskin ääni on niin tyynnyttävä, että kun runoihin onnistuu uppoutumaan, niihin uppoaa täysin.

Ilta tuo takaisin kaiken sisältää laajan (ja monessa mielessä painavan) valikoiman erilaisia runoja, joita on jouduttu myös kääntämään useasta kielestä. Anja Salokanteleen viron kielestä ja Pauli Tapion venäjästä kääntämät tekstit sulautuvat eroistaan huolimatta miellyttävästi yhteen ja luovat yhdessä johdannon ja jälkisanojen kanssa kattavan ja erittäin kiinnostavan kuvan viimekesän lopussa poismenneen runoilijan elämästä ja tuotannosta.

Antologiaa kokonaisuutena ajatellessa tulee mieleen ensisijaisesti seuraavienkaltaiset katkelmat: ”[…] tiiliskivet muuttuvat peileiksi, joista sinä näet / koiperhosen varjon kasvoillasi, / jossa katsot kuin Janus jumala samaan aikaan itään ja länteen, / edestakaisin ja näet appelsiininsiemenen samaan aikaan / putoamassa ja itämässä.” Säkeissä epätyypillisen eschermäinen peilien ja katseiden sokkelokuvio kuvaa tyypillisesti kirjoittajan suhdetta identiteettiin. Putoamisen ja itämisen samanaikaisuus puolestaan kuvaa täydellisesti Kaplinskin näkemystä olemisesta ja ajasta, jotka tulevat molemmat parhaiten esiin luonnon halki virtaavissa yhtaikaisen nopeissa ja hitaissa muutosvoimissa.

Useat buddhalaisen ajattelun peruselementit ovat Kaplinskin elämänkehää ja muutosta pohdiskelevien tekstien taustalla, vaikka toisaalta minolainen käärmejumalatar ja kristillinen Jumala ovat lukiessa lähes yhtä vahvasti läsnä siitäkin huolimatta, ettei heidän olemassaolonsa metafyysisessä mielessä ole aivan selvää. Kaplinskin runous antaa kuvan kaiken ikuisesta kiertokulusta, jossa taivas ja maa ovat samanarvoisia aivan kuten mehiläinen ja ihminen, nokkonen ja saari sekä joki ja kohtalo, jotka ovat kaikki osa mystistä luomakuntaamme. Syvämietteisistä, monikielisistä ja erityisesti antiikin kulttuurin kanssa vuoropuhelevista lähtökohdistaan huolimatta Kaplinskin runous ei ole vaikeasti lähestyttävää. Päinvastoin hän tuntuu haluavan ilmentää säkeillään, että historian tärkeimmät ajatukset ovat jokaisen oivallettavissa vain perhosia ja kukkasia ihailemalla.

Olen enemmän tai vähemmän vapaa kirjoittaja ja viimeisen vuoden filosofian opiskelija. Kriitikkona kirjoitan useimmiten filosofiasta ja käännöskirjallisuudesta. Runoudessa pidän erityisesti kielellisistä kokeiluista ja visuaalisuudesta, mutta myös perinteisempi luovuudessaan kaunis kielenkäyttö tekee minuun usein vaikutuksen.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmi?Helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarvi?Runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliitti?Monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppi?Kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimija?Toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertoja?Kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsä?Ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatu?Kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!?HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...?HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.