Pieni zen-helmi
Tämä ei ole runoteos aivan tavanomaisessa mielessä. Pumingin kymmenen häränpaimennuskuvaa koostuu kymmenen runon ja kuvan sarjasta, joka kuvastaa zenbuddhalaisen harjoituksen kulkua ja päämäärää. Häränpaimennusrunojen kirjoittaminen alkoi Kiinassa Song-dynastian (960-1279) aikana, ja Pumingin version varhaisin säilynyt painos on vuodelta 1609. Pumingista itsestään ei tiedetä mitään, ei edes sitä, koska hän eli.
Runot kuvaavat henkistä harjoitusta asteittain etenevänä polkuna. Alussa härkä riehuu villinä laitumella ja paimenen on sidottava se köydellä. Vähitellen härkä kesyyntyy ja alkaa luottaa paimeneen, ja jonkin ajan päästä köyttä ei enää tarvita. Lopulta härkä katoaa, ja paimen hoilaa ja taputtaa käsiään yksin kedolla. Viimeinen kuva on tyhjä ympyrä: ”Ihmisestä tai härästä ei näy enää jälkeäkään, / kuun loiste sulkee sisäänsä kymmenentuhatta olentoa. / Jos kysyt, mitä tämä kaikki oikein tarkoittaa, / niin kedolla kukat tuoksuvat ja ruoho rehottaa.” Valaistunut mieli on oivaltanut asioiden perimmäisen tyhjyyden.
Häränpaimennusrunot ovat sukua koaneille, zen-arvoituksille, joiden näennäisen epäloogisuuden tarkoitus on nyrjäyttää mieli arkiajattelun tuolle puolen. Tunnettu koan on: ”Millaiset olivat alkuperäiset kasvosi ennen isovanhempiesi syntymää?” Paradokseja löytyy myös Pumingin sarjasta: ”Kuu loistaa valkoisten pilvien läpi ja heittää valkoisen varjon”.
Runot on kääntänyt Tero Tähtinen, joka on tunnettu klassisen kiinalaisen runouden suomentajana. Esipuheen on laatinut zenbuddhalainen munkki Mitra Virtaperko. Taustoitus on paikallaan, sillä ilman buddhalaisuuden tuntemusta teosta voi olla vaikea lähestyä. Virtaperko vertaa häränpaimennuskuvia katolilaisiin Ristintie-kuvasarjoihin, jotka nekin opastavat henkisen harjoituksen tiellä.
Opetusrunoutta ei ole tarkoitettu ensisijaisesti esteettisen mietiskelyn kohteeksi, ja sitä on siksi hankalaa arvioida taidelyriikan mittapuulla. Toisaalta oivalluksen synnyttäminen oppilaassa runouden avulla vaatii juuri poeettisia keinoja – kuten edellä mainittuja paradokseja. Lisäksi kyseessä on sanoista ja kuvista muodostuva kokonaisuus, jonka osat täydentävät toisiaan. Musta härkä muuttuu asteittain valkoiseksi.
Tähtisen käännöksestä ei juuri löydy huomautettavaa. Ainoastaan kohdassa ”ihminen ja härkä ovat kummatkin vailla mieltä” jään miettimään, onko monitulkintaisuus tarkoituksellista vai tahatonta. Kaiken kaikkiaan teos on kuitenkin pieni zen-helmi, jonka pariin löytävät toivottavasti muutkin kuin buddhalaisuudesta kiinnostuneet.
Kommentit kritiikkiin