Suomalais-virolainen rakkauskirje Tartolle
Suomalaiset tuntevat Viroa ja sen kulttuuria keskimäärin hävettävän huonosti. Itsekin kuulun tähän joukkoon. Lyhyistä välimatkoista huolimatta en ole koskaan tullut lähteneeksi Tallinnaa kauemmas. Siksin onkin ilahduttavaa törmätä teoksiin, jotka liikkuvat kahden maan ja kielen välillä.
Suomen Viron-Instituutissa työskentelevä Heidi Iivari on asunut Tartossa jo 15 vuotta. Tarton sarjarakastaja on hänen esikoisteoksensa. Nimensä mukaisesti teoksen aiheita ovat rakkaus ja Tartto. Runojen puhuja on jo elämää nähnyt ”lemmen arpinen soturi”, joka pettymyksistä huolimatta ei ole menettänyt lemmenjanoaan. Teos on myös ylistyslaulu boheemille yliopistokaupungille, joka innoitti Jaan Kaplinskiakin kirjoittamaan teoksen nimeltä Olen kevät Tartossa.
Romantiikka ja itseironia kulkevat runoissa käsi kädessä. Puhuja kutsuu itseään ”Tarton Venukseksi”, ja kokonainen osio on omistettu hänen lukuisille rakastajilleen. Joskus Venus kuitenkin kaatuu pyörällä matkalla marketista kotiin, ja silloin itsenäinen nainen on valmis olemaan neito hädässä, jos sillä saa ohikulkevan miehen huomion: ”sattuiko pahasti / kysyy yläilmoista / Paddingtoin näköinen mies / […] sattui / tosi / pahasti / saan sanottua”.
Teos on kaksikielinen, mikä saa minut vertailemaan alkeellisen turistiviron ja Googlen avulla suomen- ja vironkielisiä runoja. Runossa ”Sankarinainen ja runoilija” (Kangelasnaine ja luuletaja) pohditaan ikääntyvän naisen rakkaudenkaipuuta: ”ilman itseironiaa hän olisi jo kuuluisa / mutta itku ei auta markkinoilla / joita ei enää ole”. Sananlasku, jota jatketaan sanaleikillä! Mitenköhän sama kohta mahtaa olla viroksi? ”Aga Moskva pisaraid ei usu”, eli kirjaimellisesti ”Moskova ei usko kyyneliin”. Säe on käännös venäläisestä sananlaskusta ”Москва слезам не верит”, mutta se viitannee myös samannimiseen suosittuun neuvostoelokuvaan vuodelta 1979. Elokuva kertoo kolmesta Moskovaan muuttavasta nuoresta naisesta, jotka saavuttavat menestystä työssään mutteivät löydä aviomiestä.
Suomen- ja vironkielisten säkeiden merkitys on siis suunnilleen sama, mutta niiden herättämät mielleyhtymät ovat hyvin erilaisia. Vironkielinen versio tuo mieleen lähihistorian, josta maa on kaikin keinoin pyristellyt irti mutta joka on silti yhä vahvasti kulttuurisessa muistissa. Pienistä eroista voi kasvaa suuria etäisyyksiä. Viro: lähellä mutta kaukana.
Suomen Viron-instituutin johtajan Hannele Valkeeniemen mukaan viimeisen 30 vuoden aikana on syntynyt uusi ihmislaji, Suomenlahden molemmin puolin sukkuloiva suomalais-virolainen tai virolais-suomalainen. Heidi Iivari on esimerkki uudesta itämerensuomalaisesta runoilijasta.
Kommentit kritiikkiin