Olen ehkä enemmän kaleidoskooppi kuin monoliitti, mutta ehdottomasti samanaikaisesti sekä Hah! että Hmm... Kriitikkona olen toiminut vuosien ajan, keskittyen enimmäkseen proosaan, mutta yhä enenevissä määrin myös runouteen. Kirjoitan aina teosta vasten. Erityisesti tyyli- ja tyylilajirajoja häivyttävä, sekottava tai tuhoava runous ja kirjallisuus on mieleeni. Sellainen, joka pyrkii kohti jotain täysin omaansa.

Runous saattaa hyvinkin olla paras tapa käsitellä ontologian ja epistemologian peruskysymyksiä. Kysymyksiä olevaisuudesta, olemisesta, olemassaolosta. Tiloista, objekteista, subjekteista ja niiden kokemuksellisista rajoista.

Henrik Pathirane kirjoittaa teoksessaan olem (Poesia, 2021) erilaisista olemisen muodoista: kehollisesta, alitajuisesta, yksilöllisestä, kollektiivisesta, inhimillisestä ja ei-inhimillisestä. Esimerkiksi sienten ja itiöiden erilainen olemisen tapa kiinnostaa puhujaa, joka palaa aikansa olevaisuutta tarkasteltuaan aina samaan johtopäätökseen: kaikki oleminen on yhteistä.

Ontologiaa tarkastellessa esiin nousee kysymys todellisesta. Olevaisuuden hatarista perusteista huolimatta tunteet ja kokemukset ovat olemassa. 1800-luvulla ymmärrettiin, että minulla on keho, jonka kautta havaitsen ja tunnen, ”häilyn”, kuten Pathirane kirjoittaa. Se on todellista. Runopuhujan flunssa palauttaa hänet fenomenologisten perusasioiden äärelle. Ja tauti, sekin yrittää vain elää.

Kirjoitan ”minulla on keho”, koska olevaisuus on jaettua. Peilaamme itseämme toisiimme ja ympäristöön kuin taajama-alueen liikennemerkki teoksen kannessa. Tähän viitannee myös teoksen nimi: olen, olemme, oleminen, olemassaolo, olem.

Pathirane käyttää suomalaisestakin kokeellisesta runoudesta tuttua keinovalikoimaa. Osa runoista kulkee kuiteilla, joista on luettavissa pizzatilauksia. Toimitusohjeisiin Pathirane on kirjoittanut lähettejä todennäköisesti askarruttaneita ajatelmia, kuten ”säännöllisesti näennäisen seesteisissä seisakkeissa jatkuvan kasvun terassitasanteilla”. Kuittirunoja on Suomessa taiteillut aiemmin ainakin Arja Karhumaa, mutta Pathirane palauttaa kuitit vielä Karhumaata vahvemmin arkikokemukseen. Toisin kuin Karhumaalla, Pathiranen kuitit ovat aitoja tositteita myöhäisillan ruokatilauksista.

Runous nojaa kehittämäämme olemassaolon muotoon ja tapaan: merkkeihin. Juuri siksi se lienee, kuten alussa aprikoin, paras tapa käsitellä olemassaoloa. Merkit ja sanat muodostavat todellisuutta niiden käytön mukaan, ja olemme kaikki vastuussa. Kuittirunouden muodon ottavan found poetryn elementtien lisäksi olem sisältääkin kieltä ja merkkejä tutkivaa konkreettista runoutta. Pathirane asettelee tavuja paperille lukijan yhdisteltäviksi. Metodi tuo esiin sanatasolla teoksen läpiajatuksen: jokainen merkityskokonaisuus on osiensa summa, samoin kuin mikä tahansa oleva muodostuu muista olevaisista asioista.

Lähes jokaisen sivun alalaitaan on rajattu tilallisuutta käsittelevä alueensa alaviivojen ja pisteiden avulla. Tila ottaa oman tilansa, kuten esimerkiksi tämä tila erään sivun alalaidassa: ”Täältä näkee muualle. Jos kantautuvia ääniä kuuntelee tarkasti, voi kuulla, kuinka aallot sukeltavat tiheämpään aineeseen tai puristuvat suppiloon, kuinka ne hajoavat tavuiksi tai erkaantuvat ja muuntuvat toisiksi.” Kuulen äänen kirkkaasti, joten sen täytyy olla todellinen.

Minulla, sinulla ja Pathiranen runoteoksella on jotakin olennaisen yhteistä: olemme kaikki olemassa.

Olen ehkä enemmän kaleidoskooppi kuin monoliitti, mutta ehdottomasti samanaikaisesti sekä Hah! että Hmm... Kriitikkona olen toiminut vuosien ajan, keskittyen enimmäkseen proosaan, mutta yhä enenevissä määrin myös runouteen. Kirjoitan aina teosta vasten. Erityisesti tyyli- ja tyylilajirajoja häivyttävä, sekottava tai tuhoava runous ja kirjallisuus on mieleeni. Sellainen, joka pyrkii kohti jotain täysin omaansa.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmi?Helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarvi?Runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliitti?Monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppi?Kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimija?Toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertoja?Kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsä?Ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatu?Kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!?HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...?HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.