Olen runoudentutkimukseen ja ekokritiikkiin erikoistunut kotimaisen kirjallisuuden tohtorikoulutettava Helsingin yliopistosta. Olen aiemmin kirjoittanut runouskritiikkejä Nuoreen Voimaan ja tietokirjakritiikkejä Bibliophilokseen ja Joutseneen. Kriitikkona olen kiinnostunut erityisesti ihmisen luontosuhdetta, ympäristö- ja eläinaiheita käsittelevästä runoudesta sekä yhteiskunnallisiin teemoihin nivoutuvasta lyriikasta. Suhtaudun kuitenkin innolla runouden lajiin ylipäätään ja syvennyn uteliaisuudella kaikenlaisiin runoteoksiin.

Jos Sami Liuhdon Tyhjiö-teossarjan kahdeksannen osan Iskut iso kello kuiski haluaa kiteyttää muutamaan adjektiiviin, olisivat ne varmaankin outo ja häiritsevä. Liuhto viskoo kieltä menemään sellaisella omintakeisuudella, että lukija meinaa uuvahtaa merkitysten hämäryyteen – tai omaan tyhmyyteensä. Absurdien litanioiden ja pseudopalindromia muistuttavien sanojen täyteisiä runoja lukiessa tulee tämän tästä sellainen olo, että nyt taisi jokin kielellinen temppu tai nokkela viittaus jäädä oivaltamatta. Se, että tekijä on onnistunut luomaan näin kummallisen ja härnäävän kokonaisuuden, on ilman muuta taidokasta.

Liuhdon runoissa ylhäiset ja alhaiset rekisterit sekoittuvat postmoderniin tapaan iloisesti mullin mallin, ja teksteissä sukellellaan niin kalevalaisissa kuin raamatullisissakin tunnelmissa: sivuilla vilahtelee anuksia, peniksiä, Kainia ja Isakia, emoja ja noitia. Mitään koherenttia eeppistä kertomusta tai puhuttelevia temaattisia kerroksia en ainakaan itse onnistunut hahmottamaan, mutta virtuoottisen kummallisia yhdistelmiä ja lukijan erittäin onnistunutta kiusimista säkeet ehdottomasti sisältävät: ”Iso käyrä / kielen nakilla / olon aseet ojentuvat / nyt eleettä te pojat.”  

Eräs teoksessa toistuva motiivi on suomen kielessä eksoottiselta kalskahtava sana ”amok”, joka Wikipedian mukaan tarkoittaa malaijin kielellä hallitsemattomuutta. Liekö tällä merkityksellä intentionaalista yhteyttä runojen amokeihin, mutta hallitsemattomuuden käsite eittämättä leimaa osuvasti teoksen lukukokemusta ja lukijan sukkulointia sen sanastollisessa viidakossa. Esimerkiksi nimellä ”Hauska paska” -otsikoitu runo osoittaa, miten hämmentäviin yhteyksiin ”amok” runoissa yhdistyy: ”Avaan: amok / alussa rapea / taisto uliseva / alipaino usko / manan asuja / häkä raaka / meni altoksi / sinä testaat sepät / sievät siepatut”.

Edellä siteeratun kaltaisia säkeitä lukiessa tuntuu kuin poukkoilisi katkeilevien assosiaatioiden ja erikoisia lausekkeita muodostavien käsitteiden kaoottisessa sekametelissä, joka ärsyttää, paikoin naurattaa ja kiehtoo kuin toisella kielellä kirjoitettu loitsu. Runot väistävät onnistuneesti rationalisoivaa lukutapaa ja vaikuttavat näin pysyttelevän lukijan kontrollin ulottumattomissa.

Koska runojen sisällöt tuntuvat halki teoksen enemmän tai vähemmän käsittämättömiltä, tuo Iskut iso kello kuiski mieleen itävaltalaisen kirjallisuusteoreetikko Eva Müller-Zettelmannin implisiittisen metalyriikan käsitteen. Metalyriikka tarkoittaa runouteen itseensä viittaavaa runoutta ja sen alalaji implisiittinen metalyriikka taas epäsuorasti ilmenevää metalyriikkaa, jonka yksi muoto on runon sisällön mielettömyys tai ylikuormittuminen. Liuhdon runojen merkitysten lainalaisuuksia koettelevat, hullunkurisuutta hipovat säkeet vievät lukijan mietteet runouden olemuksen äärelle ja haastavat pohtimaan, mitä runous lopulta on ja missä menee kielellisen innovatiivisuuden ja hölynpölyn välinen raja. Näissä kysymyksissä riittääkin purtavaa.

Olen runoudentutkimukseen ja ekokritiikkiin erikoistunut kotimaisen kirjallisuuden tohtorikoulutettava Helsingin yliopistosta. Olen aiemmin kirjoittanut runouskritiikkejä Nuoreen Voimaan ja tietokirjakritiikkejä Bibliophilokseen ja Joutseneen. Kriitikkona olen kiinnostunut erityisesti ihmisen luontosuhdetta, ympäristö- ja eläinaiheita käsittelevästä runoudesta sekä yhteiskunnallisiin teemoihin nivoutuvasta lyriikasta. Suhtaudun kuitenkin innolla runouden lajiin ylipäätään ja syvennyn uteliaisuudella kaikenlaisiin runoteoksiin.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmi?Helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarvi?Runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliitti?Monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppi?Kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimija?Toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertoja?Kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsä?Ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatu?Kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!?HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...?HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.