Fiktiot, joita elämme todeksi

Ihmiskunta sahaa omaa oksaansa. Tämä on tiedetty jo useita vuosikymmeniä. Miksi silti jatkamme tuhon tiellä? Yksi – joskaan ei ainoa – syy on, että suurimman osan ajasta emme elä konkreettisessa faktojen maailmassa. Olemme sosiaalisia eläimiä, jotka tulkitsevat maailmaa muistojen, kertomusten, myyttien, normien ja ideologioiden läpi. Unelmat ovat yhtä kouriintuntuvia kuin kivi, lauloi portugalilainen Manuel Freire aikoinaan.

Pauli Tapion uusimmassa teoksessa toistuu ajatus ”tosista fiktioista”, jotka ohjaavat ihmiskunnan vaellusta: ”Niin keksivät he fiktion ja tekevät siitä totta”. Tällaisia fiktioita ovat esimerkiksi kansakunta, talouskasvu, raha, uskonnot ja valtio. Tapion teoksessa ihmiset kyllä tallentavat maailmaa vimmatusti valokuvaamalla ja äänittämällä, mutta tieto ei jäsenny kokonaisuudeksi vaan jää sirpaleiseksi ja yhdentekeväksi ”näytevarastoksi”.

Esikoisteokseen Varpuset ja aika verrattuna Suuri, tyhjä ja öinen on paljon yhtenäisempi teos, pikemminkin runoelma kuin kokoelma runoja. Runojen kieli on perinnetietoista, usein tarkoituksellisen vanhahtavaa, välillä jopa mitallista. Teos on paatosta kaihtamaton moraalisaarna sivilisaation noususta ja tuhosta. Saarnamaisuutta tosin pehmentävät näkökulman vaihdokset eri osioissa.

Maailmaa jäsentävät kertomukset. Silloinkin, kun viimeiset metsät on kaadettu ja suot ojitettu, johtajamme turvautuvat nostalgiseen retoriikkaan ja lupaavat uutta kulta-aikaa: ”Tulee aika, ja se on jo nyt, / jolloin paimenhuiluun, kauan vaienneeseen, / jälleen syttyy sävel, ja laakson, paratiisi-nimensä unohtaneen, / jälleen nähdään kukkeana loistavan.” Make America Great Again. Take Back Control. Suomi takaisin.

Totuuden etsintä ei ole helppoa valeuutisten, paskapuheen ja salaliittoteorioiden aikakaudella. Vallitsevat totuudet ovat aina myös vallan totuuksia, eikä itsenäiseen ajatteluun kannusteta: ”Etkö tiedä, että maailma on jo puolestasi havaittu / ja voit lakata näkemästä?” Tapion teoksessa totuuden ja tottelemisen välille vedetään yhteys äänteellisten yhtäläisyyksien avulla: ”Minä puhun totta: minä tottelen”. Samaan hengenvetoon on tosin lisättävä, että nykyään kyseenalaistamisen ja itsenäisen ajattelun (”Do your own research!”) nimissä hyökätään myös kaikkein luotettavinta tieteellistä tietoa vastaan.

Runoelma ei sekään tarjoa valmiita vastauksia – helppojen ratkaisujen esittäminen monimutkaisiin ongelmiin synnyttää vain lisää ongelmia. Runous on kysymisen, avoimeksi jättämisen ja ristiriitojen sietämisen taidetta, ja juuri sitä Tyhjä, suuri ja öinen komeasti tekee: ”Osaat viimein kysyä nämä kysymykset, / ja nämä ovat kaikkein tärkeimmät kysymykset.”