Olen informaatikko, kriitikko ja esseisti Helsingistä. Runoudessa minua kiinnostavat niin ruumiillisuus kuin ympäristö, ihmisten väliset suhteet kuin luonnonilmiötkin. Ajatuksella tehdyt kokeilut innostavat aina. Proosan ja runon rajoilla tapahtuvilla asioilla ja genrehybrideillä – kuten esseemäisiä elementtejä sisältävillä runoteoksilla – on sydämessäni erityinen paikka.

Runous astuu elämään usein silloin, kun etsitään tekstejä onnitteluja, puheita ja muistamisia varten. Häät, valmistumiset, hautajaiset, sairastumiset, syntymät; siirtymäriitit vaiheesta toiseen. Näissä tilanteissa voi käyttää monenlaisia runoja, mutta puhutaan myös erikseen ”käyttörunoudesta”, joka on kirjoitettu elämän käänteitä ajatellen. Tällaisille teksteille on tarjonnasta päätellen myös tarvetta. Henri Hirvenojan kokoelma Crescendo etenee kronologisesti ja alkaa varhaislapsuudesta, ensimmäisten hengenvetojen tahdista.

Asettelu kirjassa on niukka, säkeessä on usein vain yksi tai kaksi sanaa. Rytmi on mietittyä ja tekstit selvästi tarkoitettu ääneen lausuttaviksi. Runot tuntuvat nopeasti omaksuttavilta, selkeältä luettavalta. Näin pienellä sanamäärällä niihin on silti mahduttava paljon, ja tyyli kääntyy ajoittain kohti aforismia. Kuvakielestä ei ole tingitty, vaan luonnosta ammentavat ilmaukset hahmottuvat tapahtumien ympärille, esimerkiksi lapsen ensiaskelten näyttämöksi. Välillä runot herättävät yllättäviä ajatuksia – isän tyttö onkin äidille silmätikku, eikä -terä, kuten ensimmäinen odotus olisi. Mieleen tulee “sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee”-sanonta; tytön olemus vie äidin omaan menneisyyteensä? Ovelaa.

Tekstit alkavat kokoelmassa muodostaa pieniä tarinoita, joiden loppukäännettä alkaa lukiessa odottaa. Kirjaa ei ole kirjoitettu vain aurinkoisten juhlahetkien taustalle, vaan mukana on tummiakin sävyjä. Ala-asteelta yläasteelle siirtymän ohessa muistutetaan mahdollisuuksista, joihin kuuluu myös, ettei lähde kiusaamaan ollessaan “muiden mielipiteiden motissa”.

Niukassa ilmaisussa yhdenkin sanan muusta erottuva sävy töksähtää äkkiä, joten kielen hiominen on tällaisissa teoksissa hyvä viedä äärimmilleen. Välillä mietityttää, miksi aikamuodoksi on valittu imperfekti preesensin sijaan – onko tarkoitus katsella menneisyyteen, muistella nostalgisesti? Joistain runoista luen hieman stereotyyppisen tuntuisia näkemyksiä: “miten mies /ymmärtäisi, / paitsi ehkä / terapeutti, kuinka haloefekti, / meikkaus, / liittyvät toisiinsa”. Uskonpa, että moni mies kykenee ymmärtämään.

Teoksen runot eivät ”käyttötarkoituksesta” huolimatta ole ilmiselvimpiä, vaan joidenkin jälkeen jää hämmennys – mitä tämä lopulta haluaa ilmaista, mihin hetkeen tämä kiinnittyy? Parhaimmillaan runot osuvat sekä ajankohtaiseen että pysyvään. Kirjan osioista pidin eniten lapsuutta, nuoruutta ja eroja käsittelevistä. Lisäksi suosikikseni nousi “Vanhuus”-osiosta runo musiikkia opettaneesta kanttorista: ”ei välittänyt, vaikka / pelasimme takapulpetissa / laivojen upotusta”. Konkreettisessa muistossa on tarttumapintaa. Kanttorin kuoltua mieleen jäävä sävel, joka moninkertaistaa muistot, kertoo vähäeleisen vahvasti, kuinka taide voi palauttaa lapsuuden kokemuksiin. Elämä kiertyy kehäksi.

Olen informaatikko, kriitikko ja esseisti Helsingistä. Runoudessa minua kiinnostavat niin ruumiillisuus kuin ympäristö, ihmisten väliset suhteet kuin luonnonilmiötkin. Ajatuksella tehdyt kokeilut innostavat aina. Proosan ja runon rajoilla tapahtuvilla asioilla ja genrehybrideillä – kuten esseemäisiä elementtejä sisältävillä runoteoksilla – on sydämessäni erityinen paikka.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmi?Helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarvi?Runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliitti?Monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppi?Kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimija?Toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertoja?Kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsä?Ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatu?Kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!?HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...?HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.
Suodattimen selitykset
  • helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
  • runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
  • monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
  • kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
  • toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
  • kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
  • ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
  • kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
  • haha! -kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
  • hmm…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.