Tilastollisesti syntyneitä sykähdyttäviä säkeitä

GPT-3 on teknologisen kehityksen aallonharjalla keikkuva taidonnäyte, joka pystyy tilastollisen oppimisen avulla tuottamaan uskottavaa luonnollista kieltä erilaisissa tekstilajeissa ja taipuu monenlaiseen produktiiviseen toimintaan säveltämisestä verkkosivujen rakentamiseen. Aum Golly. Tekoälyn runoja ihmisyydestä on GPT-3-kielimallin ja Jukka Aalhon yhteisluomus ja hämmentävä lukukokemus, jonka parissa ajautuu aikamme hermoille osuviin pohdintoihin taiteen ja tekijyyden luonteesta digitalisaation ja teknlogisaation myllerryksessä. Kirjan runot ovat keinoälyn käsialaa, kun taas Aalho on valikoinut teokseen otetut tekstit, kääntänyt ne englannista suomeksi sekä muotoillut syötteet, joiden pohjalta kielimalli on lyriikkansa suoltanut.

Aum Golly koostuu melko askeettisista ja omintakeisista, paikoin nonsensisen absurdeistakin säkeistä, jotka sopivat kokeellisen nykyrunouden pirtaan varsin vakuuttavasti: ”leija on köyhien lintu / lentää kotiin katolle / voi olla myös rikkaiden lintu / lentämässä auringonlaskuun”. Lakonisuus ja korostunut naiivius tuovat mieleen itsestään tietoisen postmodernistisen lyriikan, joka koettelee ja kysyy, mitä kaikkea runous ja maailmassa oleminen voivat 2020-luvulla tarkoittaa.

Vaikka tekoäly ei pysty ymmärtämään luomiensa sanajonojen merkityksiä, runoihin on helppo tulkita puhuttelevia teemoja esimerkiksi yksinäisyydestä, esksistentiaalisista etsinnöistä ja tunteiden anatomiasta. Paikoin tekstit laajenevat töksähtelevästä toteavuudesta soljuvan mielikuvitukselliseksi maalailuksi, joka sykähdyttää kauniilla ja kekseliäällä kielellään: ”kun näin timanttien myrskyn / kylvävän taivaan valoa / näin tähtijoen / yön yli tanssimassa / näin sata lentävää hevosta / virtana taivaan kannella.” Ilman kirjaan sisältyvää alustusta voisi tuskin mitenkään arvata, että lyriikan repertoaaria luovan ja tyylitietoisen oloisesti hyödyntävien runojen taustalta löytyy inspiroituneen ihmismielen sijasta kylmän tilastollisia mekanismeja.

Teoksen syntyprosessin valossa Aum Golly yhdistyy väkisinkin posthumanismiin, viime vuosina akateemisessa tutkimuksessa paljon pinnalla olleeseen filosofiseen ja teoreettiseen uudelleenajattelutapaan. Posthumanismi kyseenalaistaa inhimillisen subjektin erityisyyden ja peräänkuuluttaa käsitystä, jonka mukaan ihminen ja erilaiset ei-inhimilliset voimat vaikuttavat maailmassa lomittain ja muodostavat verkostomaisia toimijuuksia. Posthumanismin hengessä Aum Golly ravistelee runouteen ja sen tekijyyteen liittyviä vakiintuneita käsityksiä havainnollistamalla, että vakuuttavaan ja tunteisiin menevään sanataiteiluun ei tarvita enää kaikkensa antavaa lahjakasta runoilijaa vaan riittävän kehittynyttä teknologiaa, jolle ihminen on valmis jakelemaan sopivasti suuntaviivoja.

Teos muistuttaa osuvasti myös siitä, kuinka lukijalla on aina aktiivinen rooli kaunokirjallisuuden olevaksi tulemisessa. Lukija voi tulkita koneen matemaattisin perustein tuottaman sanahöpinän taitavaksi lyyriseksi reflektioksi olemisemme kipupisteistä ja kiinnittyy täten siihen toimijoiden verkostoon, jonka kautta kaunokirjallisuus määrittyy, merkityksellistyy ja vaikuttaa maailmassa.

Aum Golly on kaikkinensa kiehtova ja häkellyttävä kirja, jonka luettuaan jää hieman jännityksellä mutta enemmän uteliaisuudella odottamaan, millaisiin suuntiin runouden ja teknologian liitto tulevaisuudessa versoo.