Runous on kirjainten kasvihuone. Tai jotain. Outoa kyllä, rakkauteni runouteen tiivistyy ennemmin sen ”tai jotain” -osuuteen kuin yhteenkään metaforaan.

Rakastan runouden kykyä muuntua, paeta jokaista tyhjentävää määrittely-yritystä, koska tiedän tyhjentävien määritelmien olevan ensimmäinen askel kohti taidealan pysähtymiskuolemaa.

Paeta määrittelyä on paeta nykyhetkeä, olla piilossa sen tahmeilta lainalaisuuksilta. Toisaalta tämä tarkoittaa loputonta uudistumispotentiaalia, toisaalta jatkuvaa kamppailua elintilasta, jossa määrittelemätön helposti pelkistyy mitättömän synonyymiksi. Määrittelemätön henki on ainoastaan paketoimaton tuote, meemi, identiteetti. Siksi runouteen kohdistuu niin paljon paineita perustella itsensä nykymaailman hyötytermein. Sen täytyy olla hyvinvointitaidetta ja empatiatreeniä, ja runoilijat nyökkäilevät tätä ehdottavalle journalistille, että kyllä kyllä, se on juuri sitä. Todellisuudessa he eivät tiedä, mitä runous tekee, koska eivät vielä tiedä, millaisen runon kirjoittavat huomenna.

Kun olin perustamassa Runografia Vesa Rantaman, Omppu Martinin ja Janette Hannukaisen kanssa, ajattelin, että olemme luomassa tilaa, jossa isojen kustantamoiden ja pienien kollektiivien julkaisemat rakkauskirjeet kielelle ja ajattelulle voivat seistä tasa-arvoisina rinta rinnan. Se olisi paikka, jossa harkittu ja hiottu seisoo yhdenvertaisena rykäistyn ja vilpittömän vieressä, jossa runouden tai kirjojen ei tarvitsisi perustella omaa tärkeyttään ajankohtaisin trendisanoin saadakseen edes pienen vastaanoton.

Nyt kun olen haikeana siirtymässä Runografin ”päätoimittajan” virasta, voin todeta onnistuneeni aikomuksissamme vain osittain – mikä on runouteen liittyvien projektien onnistumisen maksimimäärä. Ja se on hyvä niin. Kaikki elinvoimainen on ikuisesti kesken, aina alussa.

Halusin Runografista jonkinlaisen keskuksen pirsoutuneelle kustannuskentälle, tuki- ja kattorakenteen uhanalaiseksi käyvälle runouden julkaisumuodolle. Siinä Runografi on onnistunut. Olen kuullut sitä käytettävän niin peruskouluopetuksessa kuin kirjastoissakin. Se on helpottanut monien pääsyä runouden äärelle ja nostanut pinnalle monia laadukkaita kirjoja, jotka olisivat muuten jääneet täysin vaille huomiota.

Uskon kuitenkin myös vahvasti siihen, että taide tarvitsee ruohonjuuritason julkista keskustelua kukoistaakseen. Taannoinen Kiira Korpi -draama osoitti, että jopa runoudesta puhuttaessa ihmiset puhuvat mieluiten mistä tahansa muusta kuin runoudesta itsestään. Halusin saada ihmiset rupattelemaan runoudesta kuten ihmiset rupattelevat Salkkareista – tahdoin muokata tapoja, joilla runoudesta puhutaan. Ainoastaan taide, josta rupatellaan, voi olla merkittävää muutoin kuin henkilökohtaisesti. Tässä epäonnistuin. Syynä tähän oli  vaikeus luoda verkkokeskustelua somen ulkopuolella, ja se, että julkista keskustelua ei syntynyt orgaanisesti reaktioina kritiikkeihin tai kritiikkinostoihin, eikä asian ratkaisuun riittänyt työaikaa.

En sano tätä rippinä tai tunnustuksena vaan potentiaalin osoittamisena.

*

Projektin ”päätoimittajuus” siirtyy 1.10. alkaen Laura Kärkkäälle ja avustajana aloittaa Anna Kallio. Heidän visionsa ja into Runografin mahdollisuuksia kohtaan muistuttavat minua siitä, että lähtöhaikeuteni on ainoastaan henkilökohtaista. Runografin tulevaisuutta kohtaan tunnen suurta riemua, ja siitä heille kiitos. Haluan myös kiittää avustajana toiminutta Helmi Nöjdiä ja koko Runografin toimituskuntaa, joka jatkaa seuraavan ”päätoimittajan” alaisuudessa.

Kuten jokainen tasapainoinen ihminen myös minä vihaan tutustumisleikkejä. Kuitenkin sellainen leikki, jossa yksikään osapuoli ei ole läsnä voi olla ihan okei. Pyysinkin uutta ”päätoimittajaa” ja avustajaa nostamaan Runografin katalogista kolme kirjasuosikkia ja perustelemaan valintansa sanoin, jotka epäsuorasti nostavat identiteetin ohuen hunnun raa’an minuuden minuuden edestä ja antavat lukijakunnan upottaa heihin silmämunansa syvimpiä tirkistelyhalujaan myöten.

Valinnat löytyvät myös toimitus suosittelee -sivulta.

---

LAURA KÄRKKÄÄN KIRJASUOSITUKSET

Supersalanen tyttöpäiväkirja – Veera Milja 

Suosittelen kuuntelemaan Veera Miljan Supersalasen tyttöpäiväkirjan (Tammi, 2022) äänikirjana ja valitsemaan maiseman kuvitukseksi kuuntelukokemukselle. Teos ymmärtää kesäahdistustasi ja monimutkaista kaukokaipuuta tai -kauhua lapsuuteen. 

Kirnu – Milka Luhtaniemi

Milka Luhtaniemen Kirnu (Gummerus, 2021) spiraloi kielestä kinesfääriin. Pyörre purkaa ruumiin ja mielen sekä menneisyyden ja nykyisyyden välisiä vastakkainasetteluja. Kuten Aura Nurmi kritiikissään toteaa: “Se on kirjoitettu mielen lisäksi keholle, jossa tietty huojunta tekstien liitoskohdissa kuuluu asiaan.”

Kaarina Valoaalto – Äimän käki 
Kaarina Valoaallon postuumisti julkaistu Äimän käki (Poesia, 2021) huutaa äänekkäästi marginaalin marginaalista ja pureutuu hellittämättömällä tarkkuudella aikamme ongelmiin, kuten yksinäisyyteen ja kulutuskeskeisyyteen.

---

ANNA KALLION KIRJASUOSITUKSET

Lumen ääni – Paul Celan

Paul Celanin (1920–1970) ainoa kokonaisuudessaan suomennettu kokoelma vie lukijan kielen ja maailman rajapinnalle. Tiheiden runojen merkitykset kerrostuvat historian, katkosten ja omaperäisen kielenkäytön taitteisiin. Celan etsi saksan kielestä ilmaisutapaa sen jälkeen, kun toisen maailmansodan kauhut olivat tapahtuneet. Lumen ääni aukeaa hitaasti, vaatii hiljentymistä ja pakahduttaa kauneudellaan.

Poissaolon paino – Riikka Palander

Helposti lähestyttävissä mutta monisyisissä runoissa tutkitaan havaitsemista ja kirjoittamisen elävöittävää voimaa. Suola tuoksuu, sydän läpättää ja ajatus leikkaa, kun puhuja liikkuu merellisissä maisemissa. Palander kirjoittaa suurista tunteista hallitusti ja rakentaa yllättäviä runokuvia. 

syvä rakkaus ei ketään – Ann Jäderlund

Ann Jäderlundin syvä rakkaus ei ketään on hurjuuden ja herkkyyden sekoitus, joka saa sydämen lyömään ripeämmin. Läpättävät valkohehkuiset tunnelmat viipyvät ja aukeavat moninkertaisesti. Jyrki Kiiskisen käännös siroaa jokaisella lukukerralla laajemmaksi. Vaikka runojen merkitykset eivät paljastu heti, kieli on ihmeellisen soljuvaa – kuin joisi vettä.

---

Runografi jää nyt kesälomalle, mutta viimeisenä tekonani ”päätoimittajana” jätän jälkeeni vielä yli 30 uutta runokirja-arviota, mikä nostaa kauteni aikana julkaistujen arvioiden kokonaismäärän 156:een! Huh, se on vaikeasti hahmotettava määrä! Mukana on niin pienten ja uusien kollektiivien helmiä kuin setti profiloituneiden julkaisijoiden teoksia.  Kriitikkokuntamme on myös siunannut sivuston hyvällä määrällä syväluotavia kritiikkiesseitä käännösrunoudesta.

Määrittelemätöntä loppukesää!
Daniil Kozlov
ex-”päätoimittaja”