Olen varma, että jos jotakuta pyydetään kuvittelemaan runoilija, hänen aivonsa karrikoivat esiin kiharapäisen pojan sulkakynän kanssa valkoisessa kauluspaidassa. Hän on laiha, koska ei ole ehtinyt syödä kahteen vuoteen kaikelta TUNTEMISELTAAN.

Romanttinen kuva kirjailijasta yksinäisenä, sieluaan vuodattavana haittaeläimenä elää vahvasti yhteiskunnassamme, vaikka todellisuudessa kukaan ei työskentele yksin. Jokainen teos on vähintäänkin keskustelu edellisten taiteilijoiden kanssa ja taiteilijan käymien keskustelujen ja sosiaalisten kokemusten prosessointia ja tulkintaa, mutta käytännössä jokaisen hyvän kirjailijan takana seisoo hyvinkin konkreettinen ja materiaalinen kustantaja.

Kustantajat ovat usein näkymättömiä, ja julkisessa keskustelussa ne näyttäytyvät lähinnä moukkina, jotka yrittävät muokata taiteellista neroutta kaupallisiin tarkoitusperiinsä. Eräässä keskustelussa aiheutin shokin kertoessani, että korjaan käsikirjoitustani kustantajan kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta. Eikö se ole kuin visionsa myymistä Saatanalle?

Viime aikoina kuitenkin teknologia – tarkemmin ottaen erilaiset neuroverkkopohjaiset kuva- ja tekstigeneraattorit, kuten DALL-E tai ChatGPT – on nostanut keskustelun taiteilijuudesta keskiöön jälleen kerran. Myös uusia malleja kehitteleviä tieteellisiä julkaisuja ja tutkimuksia ilmestyy kovaa vauhtia.

Jotkut taiteilijat ovat jo ottaneet tekoälyn kumppanikseen taiteellisessa työskentelyssä, ja opettajat ovat alkaneet käyttää tekoälyä opetusmateriaalin tuottamiseen. Luovan työn tekijät ovat samanlaisen haasteen edessä kuin mitä teollistuminen ja automaatio aiheuttivat aikanaan käsityöläisille. Siinä ei lopulta voittanut tehdastyöläinen eikä artesaani, vaan tehtaanomistajat ja pääomasijoittajat.

On pidettävä huoli, että tilanne ei toistu, mutta se ei onnistu haastamatta nykyisiä taloudellisen arvon muodostumisen prosesseja ja ansaintalogiikkoja. Monet eivät ole valmiita tähän ja siksi kohdistavat kritiikkinsä tekoälyyn ja sen hyödyntäjiin ja siteeraavat tekijänoikeuslakeja. (Usein kritiikki on myös täysin oikeutettua, mutta konkreettisen toiminnan tasolla vaikeasti realisoitavissa muuten kuin boikotein.)  Tekoälyn yleistyminen ei saa tarkoittaa, että jo valmiiksi taloudellisesti heikossa asemassa olevat joutuvat taistelemaan toimeentulostaan yhä enemmän samalla kun toiset tienaavat sillä.

Koska Runografi ei voi kaataa kapitalismia tai pysäyttää tekoälyvallankumousta, toimituskunta nostaa pääkirjoituksen rinnalle erilaisia ihmisten välisen yhteistyön tuloksena syntyneitä teoksia. Elämäntyön toimituksia, keskusteluja menneisyyden hahmojen kanssa, kirjailijan ja kääntäjän dialogissa luomia tekstuaalisuuksia ja graafikon kanssa säntillisesti aseteltuja arkkeja.

Tämän lisäksi julkaisemme yli 30 uutta runokirja-arvostelua! Erityisesti käännöskirjallisuus on saanut kriitikkomme esseilemään, joten jos kaipaa pidempää luettavaa voi tutustua Milka Luhtaniemen kritiikkiin Ann Jäderlundin teoksesta syvä rakkaus ei ketään tai Atte Koskisen megatarkkaan ja -syvään, kaksiosaiseen kritiikkiin Lordi Byronin ja John Keatsin käännöksistä. Tutustu myös uusimman kriitikkomme Niklas Fermin ensimmäisiin sivulla julkaistuihin kritiikkeihin.

Kauan eläköön inhimillinen yhteistyö!

Terveisin,

Daniil Kozlov

“Päätoimittaja”