Minun tuskin tarvitsee käyttää näpytinlihaksistoani kertoakseni, etteivät kirjamessut edusta Suomen kirjallisuuden tilaa, vaan sen kapeaa ja kiiltäväksi hangattua kärkeä, joka erinäisistä marginaaleista käsin katsottuna tuntuu kapenevan vuosi vuodelta.

Kyse ei kuitenkaan ole Helsingin tai Turun kirjamessuista, vaan yleisestä kulttuuristaloudellisesta kehityskulusta, joka ennemmin ilmenee kuin syntyy messuilla. Kirjamessut ovat kirjallisen alan realiteetit halliin tungettuna.

Runous on kuitenkin vittumainen voikukka, joka puskee alan realiteettien, messuhallien, isojen talojen kirjakatalogien, trendien ja järkevyyden läpi. Digipainot, on-demand -painatusmenetelmät, vapaan lähdekoodin taitto-ohjelmat ja vaihtoehtoiset julkaisukanavat mahdollistivat tekstimuotoisen kirjallisuuden ammattimaisen tuottamisen lähestulkoon ilman taloudellista pääomaa. Tällaisen teknologian mahdollistamat ruohonjuuritason kirjallisuuskollektiivit – kuten vaikkapa Raikuu-kollektiivi, Puru-kollektiivi, Esterin kirjat tai Lyhyttavara – ovat kuroneet kiinni kuilua sähkökaappiaforistiikan ja ison K:n kirjallisuuden välillä. Vieläpä kukin tavallaan.

On harmillista ja kestämätöntä, että niin monen taiteenalan koneisto pyörii tekijöiden sydänverellä ja -ajalla, mutta se ei ole pääkirjoituksen vaan vallankumouksen aihe. Sen sijaan tämä pääkirjoitus ehdottaa voikukan asennetta kirjamessujen järjestämiseen, joka – oikein sovellettuna – kadottaa messukirjallisuuden kapean kärjen kokonaan näkyvistä. Ja kun piste katoaa näkyvistä, aukeaa maisema.

Esimakua prosessiin voi hakea käymällä Helsingin kirjamessuilla katsomassa kriitikkoamme ja runoilija Atte Koskista, joka keskustelee kahden muun esikoisrunoilijan kanssa siitä, miksi runous ja miksi nyt. Toinen kriitikkomme Sofia Blanco Sequeiros haastattelee kääntäjiä Angela Davis ja Audre Lorde -suomennoksista.

Helsingin kirjamessuilta voi laskeutua ruohonjuuremmalle, Pasilan Rauhanasemalla ja kaupunkitaidekeskuksessa oleville Varjokirjamessuille.

Mutta mikä oikeastaan edes tekee kirjamessut? Onko se pelkkä erilaisten kirjallisuuksien jakama tila? Siinä tapauksessa se on neuvoteltavissa.

RUNOGRAFIN VIRTUAALISEEN TILAAN ON JUURI LISÄTTY 20 KRITIIKKIÄ. SE TILA ON NYT JULISTETTU MESSUALUEEKSI. TUTUSU SUOMALAISEN RUNOUTEEN

ja sitten muista, että Runografikin on kapea. Sillä on kapean kapea runouden määritelmä. Oikein naurattaa. Mene alikulkutunneliin ja lue seiniä. Sekin on runoutta. Miksei olisi? Asvalttia halaava märkä paperinpala, jossa 4-luokkalaisen ajatuskartta tulevaisuudestaan. Koko tunneli on messualuetta.

Nyt voit katsoa taaksesi – tunnelin suuaukon yllä lukee EXIT, ja tämän ajatuskulun alku on jo kaukana. Älä poistu messualueeltasi. Älä vielä. Kävele ulos toista kautta. Odotan sinua siellä ja ojennan listan paikoista, jotka kaipaavat kirjamessiaanista kosketustasi:

–      Hillevi Vyyryläisen pro gradu -tutkielman ”Toivottomat, syytetyt ja vaiennetut: Syrjäytymiselle ja koululle tuotetut merkitykset Ylilauta-keskustelufoorumilla” aineistoesimerkit ja analyysi. 

–      Tämä Salon alikulkutunneli 

–      Tämä muinainen runosivusto

–      Lähibaarisi vessa

–     Vanhan kapulapuhelimesi viestit-kansio

–    Tämä