Charles Simic
Aki Salmela (kääntäjä)
Maailma ei lopu
91 sivua
Poesia 2021
ISBN 9789523051812
Olen ehkä enemmän kaleidoskooppi kuin monoliitti, mutta ehdottomasti samanaikaisesti sekä Hah! että Hmm... Kriitikkona olen toiminut vuosien ajan, keskittyen enimmäkseen proosaan, mutta yhä enenevissä määrin myös runouteen. Kirjoitan aina teosta vasten. Erityisesti tyyli- ja tyylilajirajoja häivyttävä, sekottava tai tuhoava runous ja kirjallisuus on mieleeni. Sellainen, joka pyrkii kohti jotain täysin omaansa.

Absurdi taide on ihanaa. Se lupaa: kaikki on mahdollista. Todellisuuksia on lukemattomia, ja niissä kaikissa tapahtuu koko ajan kaikki mahdollinen kuviteltava.

Tästä syystä rakastuin aikoinani syvästi avantgardeen ja erityisesti surrealismiin. André Breton on maaginen runoilija ja kirjailija, joka vakuuttaa lukijan alitajunnan ylivertaisuudesta.

Ei siis liene ihme, että Charles Simiciä lukiessani ajattelen heti Bretonia, huolimatta siitä, että Simic on aivan toisen ajan ja kielialueen kirjoittaja. Serbialaissyntyinen Simic kirjoitti teoksensa Maailma ei lopu (The World Doesn’t End) vuonna 1989 Yhdysvalloissa, jossa asui suurimman osan elämästään. Nyt teos on suomennettu Aki Salmelan toimesta.

Maailma ei lopu on kolmeen osaan jaettu kokoelma proosarunoja (vaikka Simic kertookin välttelevänsä kategorisointia ja kuvaa pätkiään mielummin näin: näyttävät proosalta ja käyttäytyvät kuin runot). Jokainen runo tai kertomus on toistaan absurdimpi, mutta pätkät kohdistavat katseensa tunnistettavaan kaupunkielämään, arkeen ja sen mielettömyyksiin. Runoelmat ottavat myös modernisti etäisyyttä kirjallisuuteen muotona: ne saattavat tiedostaa oman runoutensa tai niiden kirjoittaja voi valitella kurjaa osaansa fiktiivisessä teoksessa. Simicin runoteoksessa toistuvat motiivitkin ovat perinteisen surrealistisia: pilvet, koirat, vaatekappaleet.

Erityisesti mieleen jää koskettava runo, jossa aviopari on lähtenyt lomalle Coney Islandilta ostettuun lasiseen paperipainoon. Rusketuskin alkaa jo näkyä. ”Vaimoni on villisaniainen, jonka lehdet värisevät uhkeasti. Kultakalojen taivaassa vallitsevat rauha ja tyyneys.”

Simic kertoo runokirjan lopusta löytyvässä kirjoituksessaan ”Essee proosarunosta”, että ei istunut alas kirjoittamaan näitä runoja, vaan ne tulivat hänen kohdalleen ikään kuin sattumalta. Luomismekanismi kuulostaa etäisesti tutulta: Breton kertoi hakevansa virkkeitä unen rajamailta, syvältä alitajunnasta.

Vaikka Simicin absurdius lennättää mielessäni 1920-luvun Pariisiin, ero Bretoniin ja surrealismiin on kuitenkin lopulta suuri niin kielellisesti kuin metodeiltaan.

Osuvampi vertauskohta voisi olla esimerkiksi Daniil Harms, venäläinen 1900-luvun alkupuolen avantgrardisti ja absurdisti, ja erityisesti hänen kokoelmateoksensa Sattumia (1939). Sattumia osuu samanlaiseen huumorin poimuun kuin Maailma ei lopu – absurdius on myös keino purkaa naurua. Huumorin alle piiloutuu Maailma ei lopussa kuitenkin jotain liikuttavaa. Usein nauru hiipuu melankoliaan, ehkä jonkun maailma loppuukin.

”Kesäisen iltapäivän hiljaisuudessa pilvet kertoivat hänelle omat nimensä. Mutta kun hän kysyi iltapilviltä ”Oletteko nähneet Marya ja Priscillaa?”, ne eivät vastanneet. Nämä olivat tylyä ja juroa sakkia. Ne käänsivät hänelle harmaat selkänsä ja lipuivat kohti Sturgisia, missä maanviljelijä oli juuri ampunut sairaan hevosen.”

Olen ehkä enemmän kaleidoskooppi kuin monoliitti, mutta ehdottomasti samanaikaisesti sekä Hah! että Hmm... Kriitikkona olen toiminut vuosien ajan, keskittyen enimmäkseen proosaan, mutta yhä enenevissä määrin myös runouteen. Kirjoitan aina teosta vasten. Erityisesti tyyli- ja tyylilajirajoja häivyttävä, sekottava tai tuhoava runous ja kirjallisuus on mieleeni. Sellainen, joka pyrkii kohti jotain täysin omaansa.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmi?Helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarvi?Runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliitti?Monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppi?Kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimija?Toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertoja?Kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsä?Ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatu?Kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!?HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...?HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.