Paul Celan
Riikka Johanna Uhlig (kääntäjä)
Lumen ääni - Schneepart
192 sivua
Kustannusliike Parkko 2021
ISBN 9789527302071
Olen runoudentutkimukseen ja ekokritiikkiin erikoistunut kotimaisen kirjallisuuden tohtorikoulutettava Helsingin yliopistosta. Olen aiemmin kirjoittanut runouskritiikkejä Nuoreen Voimaan ja tietokirjakritiikkejä Bibliophilokseen ja Joutseneen. Kriitikkona olen kiinnostunut erityisesti ihmisen luontosuhdetta, ympäristö- ja eläinaiheita käsittelevästä runoudesta sekä yhteiskunnallisiin teemoihin nivoutuvasta lyriikasta. Suhtaudun kuitenkin innolla runouden lajiin ylipäätään ja syvennyn uteliaisuudella kaikenlaisiin runoteoksiin.

Käännösrunouden asemaa Suomessa ansiokkaasti edistävä Kustannusliike Parkko on tehnyt sivistykselle suuren palveluksen luotsatessaan romanialaislähtöisen runoilijan ja kääntäjän Paul Celanin (1920−1970) keskeisteoksiin kuuluvan Schneepartin (1971) Lumen ääneksi, joka vaikuttaa Riikka Johanna Uhligin taitavana käännöksenä. Runoilijan ensimmäinen kokonaan suomennettu teos päästää pieteettisenä toteutuksena oikeuksiinsa Celanin virtuoottisen ja omaleimaisen ilmaisun kekseliäine uudissanoineen. Irvokkaita historian vaiheita todistanut kirjailija syntyi juutalaiseen perheeseen nimellä Paul Antschel, menetti keskitysleireille molemmat vanhempansa ja päätyi lopettamaan mielenterveysongelmien ja itsetuhoisten ajatusten höystämän elämänsä hukuttautumalla Seineen vuotta ennen kuin postuumisti julkaistu Schneepart näki päivänvalon.

Elämän mielettömyys ja runoilijan traagiset kokemukset ulottuvat monisyisesti Lumen äänen säkeisiin, jotka tuntuvat heijastelevan etäisyyden päästä historian kammottavaa absurdiutta: ”kuilussa / ujeltaa huilu, narrin / jaloin, // lentokuva / sateenkaaripallossa / arpeuttaa meidät, seitsemän / korkeudella,”. Välillä ollaan kuin surrealistisessa painajaisessa, jossa kuoleman ja lopun aikojen hautovaa läsnäoloa ei pääse pakoon: ”Tämä vuosi ei humise pois, / se palauttaa joulukuun, marraskuun, / se kääntää haavojensa maata, / se aukeaa sinulle, nuori / hauta- / kaivo, / kaksitoistasuinen.” Omaa verbaalista universumiaan kutova sanasto imaisee lukijan kumeaan ja kolkkoon todellisuuteen, joka pakenee ääriviivoja ja selvärajaisia kuvia.

Celanin runoista avautuu loitolla pysyvä omalakinen sanomisen tapansa, jossa merkitykset hakeutuvat ennen kuulumattomiin paikkoihin: ”LOISTEPUTKET, niiden / puhe / liikenteenjakajissa, / viimeinkin lomautetuin / vaakuna-nautinnoin, // merkitykset levittäytyvät / aukirevityssä katukiveyksessä,”. Keskeinen temaattinen juonne Lumen äänessä onkin kielen uudelleenkonstruointi − vanhalla kielellä on sanottu ja tehty liikaa ja se on sitä myötä pettänyt, joten tarvitaan uudenlaista ilmaisua ja ymmärtämistä toisin: ”villiintyvä varmuus, että tämä on sanottava toisin kuin / näin.” Teos on pitkälti riisuttu perinteisestä luontokuvastosta, mutta säkeissä vilahtelee paljon kiven eri muotoja, jotka tuntuvat osoittavan johonkin jäljelle jääneeseen ytimeen murjotussa maailmassa.

Moninaisia viittaussuhteita sisältävää Celanin runoutta on perustellusti luonnehdittu vaativaksi, eikä Lumen ääntä kannatakaan lukea perfektionistisella, täyttä eheyttä metsästävällä asenteella. Pikemminkin teos edellyttää antautumista sille, etteivät runot välttämättä jäsenny lukiessa totuttuja merkityksellistymisen reittejä vaan saattavat jättää lukijan roikkumaan hämmennyksen tai ahdistuksenkin tilaan. Teoksen alussa oleva saksalaisen kirjallisuuden emeritusprofessori Christoph Parryn informatiivinen johdanto avaa hyödyllisesti Celanin tuotannon ominaispiirteitä ja taustoja, ja kirjan lopussa olevat suomentaja Uhligin kommentaarit ja jälkisanat puolestaan valottavat kiinnostavasti teoksen suomentamisratkaisuja ja kääntämisen aspekteja. Mestarilliseen Lumen ääneen kannattaa näine höysteineen ehdottomasti tarttua ja olla valmiina sekä vaikuttumaan että hyväksymään oman lukijuutensa rajallisuus.

Olen runoudentutkimukseen ja ekokritiikkiin erikoistunut kotimaisen kirjallisuuden tohtorikoulutettava Helsingin yliopistosta. Olen aiemmin kirjoittanut runouskritiikkejä Nuoreen Voimaan ja tietokirjakritiikkejä Bibliophilokseen ja Joutseneen. Kriitikkona olen kiinnostunut erityisesti ihmisen luontosuhdetta, ympäristö- ja eläinaiheita käsittelevästä runoudesta sekä yhteiskunnallisiin teemoihin nivoutuvasta lyriikasta. Suhtaudun kuitenkin innolla runouden lajiin ylipäätään ja syvennyn uteliaisuudella kaikenlaisiin runoteoksiin.

Kommentit kritiikkiin

Vastaa


helmi?Helmeen taittavat teokset ovat tekstimassaltaan kevyitä, pelkistettyjä ja vähäeleisiä, minimalistisia.
runsaudensarvi?Runsaudensarvi-luokituksen puolelle menevät teokset ovat tekstimassaltaan runsaita, monisanaisia ja maksimalistisia.
monoliitti?Monoliittiteos on muodossaan ja aiheissaan visusti pysyttelevä runoelma.
kaleidoskooppi?Kaleidoskooppi koostuu keskenään erilaisista runoista, joilla ei ole yhtä aihetta tai muotoa.
toimija?Toimiva puhuja on maailmansa aktiivinen, henkilöhahmomainen osa, joka vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa.
kertoja?Kertova puhuja on kuvailemansa ulkopuolella – hän pelkkä havainnoija, jonka läpi maailma virtaa.
ikimetsä?Ikimetsä-luokitellun teoksen kieltä, sen kielikuvia ja huomioita, hallitsee luonto; kallio, kidukset, valon välkehdintä lehvistön läpi kun tuulee.
kävelykatu?Kävelykatumainen teos pitää kielensä ja kuvastonsa kiinni urbaanissa - teollisuuden, lähiöiden ja asuntojen artefakteissa.
hah!?HAH!-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hah-kokemus. Ne kuplivat sitä.
hmm...?HMM…-kategorisoiduissa teoksissa painottuu hmm-kokemus. Ne johdattelevat siihen.